”Suuressa seurakunnassa voi pitää paremmin Jumalan sanaa esillä”

Mikkelinyhtym

Uuden seurakunnan nimeksi tulisi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta ja sen alueena olisi Mikkelin kaupungin alue. Kirkkovaltuusto antoi hankkeesta yksimielisen lausunnon keskiviikon kokouksessaan. Asia etenee seuraavaksi Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituliin ja siitä päättää lopullisesti kirkkohallitus.

– Suuressa seurakunnassa voidaan paremmin pitää esillä Jumalan sanaa, mikä on seurakunnan perustehtävä. Uutta rakennetta kuvaa hyvin sanonta: Ei patsasta ei napaa vaan vahva virta vapaa, toteaa Erkki Kaarniemi Toinen toistaan tarvitsee -valtuustoryhmästä Mikkelin yhtymän tiedotteessa.

Rakennemuutos merkitsee myös uusia vaaleja. Uuteen kirkkovaltuustoon valittaisiin 33 jäsentä. Nykyisessä seurakuntayhtymän kirkkovaltuustossa on 51 jäsentä. Kirkkoneuvoston jäsenmäärä pysyisi yhdessätoista.

Uuden Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi esitetään tuomiorovasti Juha Palmia. Ehdotus perustuu kirkkoherrojen tekemään sopimukseen.

Mikkelin seurakuntayhtymä syntyi kuntaliitoksen myötä ja se on toiminut vuodesta 2001. Aluksi siihen kuuluivat Anttolan seurakunta, Mikkelin maaseurakunta ja tuomiokirkkoseurakunta. Haukivuori liitettiin seurakuntayhtymään 2007. Mikkelin seurakuntayhtymässä on tällä hetkellä 41 000 seurakuntalaista.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAnglikaanien tärkeä liittosopimus joutunut vastatuuleen
Seuraava artikkeliHannu Haukka kansainvälisen TV-järjestön johtotehtävään

Ei näytettäviä viestejä