Tällä viikolla sanovat mehiläistarhaaja Kimmo Lasarov, elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ja toimittaja Henna Lammi

”Ihan ensiksi savutan mehiläisperän lähellä. Savu tarkoittaa mehiläisille metsäpaloa , ne alkavat tankata ravintoa ja rauhoittuvat. Sitten sahaan mehiläispesän irti, ja se pudotetaan suljettavissa olevaan kuljetuslaatikkoon, jossa voin viedä sen omalle tarhalle tavihoitoon.”

Mehiläistarhaaja Kimmo Lasarov kertoo 11.9. sanomalehti Karjalaisessa erikoisesta pelastusoperaatiosta, kun Outokummun Raivionmäeltä karannut mehiläisparvi oli perustanut uuden pesän Vanhan Kaivoksen Kiisu-hallin räystään alle 28 metrin korkeuteen.

 

”Pakkohan mun on katsoa menneisyyteen, koska tulevaisuudessa en näe mitään.”

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki 13.9. Kansan Uutisissa.

 

”Suomessa verkossa toimii populistisia vastamedioita, joissa kyseenalaistetaan valtamedian sisältöjä. – – Poliittinen agenda on kallellaan äärioikeistoon, mutta samalla sivustot pyrkivät aktiivisesti horjuttamaan journalismin tekotapoja ja tulkintoja. – – Onko käynyt niin, että media on epäonnistunut tiedonvälityksessään palvelemaan koko kansaa? Kuka pääsee ääneen? Onko joku väestönosa unohtunut? Vastamediat ovat syntyneet julkisuudessa syrjityiksi tulleiden ryhmien tarpeesta saada ääntään kuuluviin. Luulenpa, että heitä on yhä kasvava joukko, eivätkö he ole vain äärioikeistolaisia.”

Toimittaja Henna Lammi Suomenmaa-lehdessä 9/23

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Ihminen on heikko mutta ajatteleva ruoko” – 400 vuotta sitten syntynyt Blaise Pascal oli uuden ajan tiedemies ja uskovainen kristitty
Seuraava artikkeliLML:n johto korosti kunnioittavan keskustelun merkitystä jakaantuneessa maailmassa sekä jäsenkirkkojen välillä

Ei näytettäviä viestejä