Kun maapallo oli luotu ja elämän edellytykset syntyneet, Jumala lähetti enkelit tutustumaan paikallisiin oloihin.
Osa enkelistä palasi kuitenkin tuota pikaa takaisin:
– Apua, siellä on jääkylmä!
– Tietysti talvella on kylmä, sanoi Jumala nauraen ja käski enkeleiden leikkiä lumessa.
Ja niin tapahtui. Lumen pinnalle jäi erilaisia telmintäjälkiä.
Kun maailman eläimet sitten luotiin ja niille koitti ensimmäinen talvi, ilmestyi lumen pintaan enkeleiden jättämiä jälkiä. Eläimet katselivat niitä ensin hämmästyneinä, mutta viimein metsäjänis lähti pomppimaan hangelle ja yritti matkia näkemiään jälkiä.
– Hei, tehkää perässä!
Siitä lähtien eläinten lumijäljissä on ollut ripaus taivaan salaperäisyyttä.
Usein lumessa näkyvät jäljet ovat ainoa havainto lähistöllä elävästä nisäkkäästä. Jäniksen jäljet ovat erikoisen muotonsa vuoksi ehkä helpoiten tunnistettavissa.
Muiden jälkien tunnistaminen vaatii hieman keskittymistä, ennakkotietoa ja kokemusta.
Kun näet jäljen, kysy ainakin seuraavia kysymyksiä. Minkä kokoisia jäljet ovat? Näkyykö varpaiden lukumäärä selkeästi? Miten otus on kulkenut – hyppelehtien, pomppien, jolkotellen, loikkimalla? Missä jäljet ovat, esimerkiksi metsässä, pihapiirissä vai pellonlaidalla? Mihin toimintaan jäljet viittaavat, onko eläin esimerkiksi saalistanut tai ruokaillut?
Joskus jälkiin voi liittyä myös jätöksiä, jotka auttavat lajin tunnistamisessa.
Joku on verrannut hiiren jälkiä rukousnauhaan. Luojan luoma on siinä vipeltänyt henkensä edestä.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä