Tamperelaisille vaateapua antanut Karteroopi jatkaa toimintaansa, mutta moni asia muuttuu

Marjo Lehtola oli Karteroopin ainoa palkattu työntekijä. Kuva: Niilo Rantala

Kotimaa uutisoi joulukuussa tamperelaisesta Karteroopista, joka jakaa ilmaiseksi hyväkuntoisia kierrätysvaatteita ja -kenkiä taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa eläville. Vuonna 2024 toukokuun ja lokakuun välillä asiakaskäyntejä oli Karteroopin listauksen mukaan 7098. Vaatteita jaettiin yli 23 000 kiloa.

Tuolloin Kotimaa kertoi työn olevan vaakalaudalla rahoituksen jatkuvuuteen liittyvän epävarmuuden vuoksi. Nyt Karteroopin taustalla vaikuttava Mahdollisuuksien talo ry. kertoo tiedotteessaan, että vaikka pahin uhkakuva ei toteutunutkaan, muuttuu toiminta alkuvuonna radikaalisti.

Hyvänä uutisena voidaan pitää sitä, että Tampereen seurakuntayhtymä on lupautunut tukemaan Karteroopia vuokrakuluissa tulevina kuukausina ja paikan ovet pysyvät auki. Näin tarpeessa olevien avunsaanti on turvattu.

Karteroopin ainoan palkatun työntekijän työsuhde kuitenkin loppui 31.12.2024. Näin ollen vaateapu tulee pyörimään ainoastaan vapaaehtoisten voimin. Myöskään työkokeilijoiden tai opiskelijoiden harjoittelujaksot eivät ole enää mahdollisia johtuen palkatun työvoiman puutteesta.

Huonona uutisena voidaan pitää myös sitä, että yhteistyö Nextiili ry:n kanssa loppuu. Karteroopi on nyt aloittanut oman käytettyjen vaatteiden vastaanoton yrittäen pitää lahjoitusvaatteiden virran tasaisena.

Karteroopi kertoo tiedotteessaan, että ”suuri kysymysmerkki on, miten uudenlainen toiminta lähtee käyntiin ja kuinka kauan toimintaa voidaan pyörittää pelkällä vapaaehtoisvoimalla”.

Tukijoiden toivossa Karteroopi järjestää pienkeräyksen. Lisäksi tukiryhmä kerää nimiä adressiin, joka toimiteen Tampereen kaupungin päättäjille työntekijän palkkarahojen saamiseksi.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMikä kiinnosti Kotimaan lukijoita eniten viime vuonna verkossa? – Lukijoiden mieltymykset yllättävät joskus toimittajankin
Seuraava artikkeliTeologiset opintopäivät: ”Kristinusko on sellaista, että se haluaa tulla ääneen sanotuksi”

Ei näytettäviä viestejä