”Tarkoitus ei ole muuttaa seurakuntia kokonaan virtuaalisiksi”

kännykkä205

Uskonnonpedagogien ja tietojenkäsittelytieteilijöiden hankkeessa kehitetään tieto- ja viestintätekniikan sovelluksia kirkollisiin toimituksiin ja palveluihin ja niihin liittyviin hengellisiin sisältöihin. Mukana ovat myös Joensuun seurakuntayhtymä ja kirkkohallitus.

Projektin kohderyhmänä ovat seurakunnat, kristilliset yhteisöt organisaatioina sekä seurakuntien jäsenet. Hankkeen sovelluskehitykseen osallistuvat käyttäjät tulevat alkuvaiheessa Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnista.

Tavoitteena on, että projektin avulla kohderyhmät saadaan osallistumaan entistä tiiviimmin kirkon hengelliseen elämään. Myös seurakuntien palvelut olisivat entistä helpommin saatavilla.

– Tarkoitus ei ole muuttaa seurakunnan elämää kokonaan virtuaaliseksi. Ihmisten välisiä aitoja tapaamisia tarvitaan yhä. Teknologian tarkoituksena on ennemminkin tukea kirkon toimintoja ja toimituksia, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja, uskonnonpedagogiikan professori Tapani Innanen.

Hanketta on valmisteltu syksystä 2010 lähtien. Valmistelun aikana on kehitetty muun muassa jumalanpalveluksiin liittyviä sovelluksia.

Hankkeen päärahoittaja on Pohjois-Karjalan ELY-keskus, jonka osuus on noin 418 000 euroa. Kirkkohallituksen osuus on 80 000 euroa ja Itä-Suomen yliopiston omarahoitusosuus noin 25 000 euroa.

Lue myös: Kirkko kaipaa teknologista päivitystä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVähiten kirkkoon sitoutuneet tahtovat eniten Jumala-puhetta
Seuraava artikkeliRetoriikan tutkija: Ville Niinistön retoriikka oli poikkeuksellisen voimakasta

Ei näytettäviä viestejä