Kuka olet ja miltä paikkakunnalta? Millaisessa luottamustehtävässä palvelet?
Olen Antti Harjunmaa, 47-vuotias Ylöjärven seurakunnan luottamushenkilö ja ammatiltani erityisluokanopettaja. Olen toista kautta kirkkovaltuustossa ja lähetystyön johtokunnan puheenjohtajana.
Miksi lähdit seurakunnan luottamushenkilöksi? Mitä haluat saada aikaan, mihin haluat vaikuttaa?
Palasin perheeni kanssa yhdeksän vuotta sitten lähetystyöstä Nepalista ja kun vaalien aika pari vuotta sen jälkeen tuli, lähdin niihin mukaan. Tultuani valituksi valtuustoon minua pyydettiin lähetystyön johtokunnan puheenjohtajaksi. Minua kiinnosti seurakunnan päätöksenteko ja halusin olla mukana jakamassa lähetystyössä oppimaani. Tuohon aikaan puhuttiin jo seurakuntaelämän uudistumisen tarpeesta ja ajattelin, että minulla saattaisi olla siihen jotain annettavaa.
Kuinka kauan olet palvellut seurakunnan luottamustehtävissä?
Seitsemän vuotta
Millaiset ominaisuudet ovat luottamushenkilölle tärkeitä? Kenelle tehtävä sopii?
En usko, että luottamushenkilöltä vaadittaisiin joitain erityisominaisuuksia. Olennaista on, että kokee asian tärkeäksi ja on valmis sitoutumaan tehtävään useaksi vuodeksi.
Mitä ajattelet uskonnon ja politiikan yhdistämisestä?
Nepalissa uskonto oli luonteva osa ihmisen elämää. Se ei ollut jokin erillinen alue, jolle siirryttiin tarpeen vaatiessa. Oma usko vaikutti kaikkeen tekemiseen. Olen samaa ajatusmallia yrittänyt toteuttaa myös palattuani.
Usko on pohja, jolle elämä perustetaan ja sitä kautta se vaikuttaa jokapäiväisiin ratkaisuihin ja erityisesti siihen, miten lähimmäistä kohtelee. Valtuustotyössä voi olla joskus kyse politiikasta, mutta politiikan taustalla ovat aina ihmiset, joilla on tietty arvomaailma. Tätä kautta usko(nto) ja politiikka kietoutuvat toisiinsa. Mitä sitoutuneempia päättäjät ovat kristilliseen arvomaailmaan, sitä parempaa kirkollispolitiikan tulisi olla. Tiedämme, että näin ei suinkaan aina ole, joten tässä on meillä luottamushenkilöillä ja kirkon työntekijöillä peiliin katsomisen paikka. Teemmekö, kuten saarnaamme?
Mikä on ollut sinulle vaikein tehtävä tai päätös luottamushenkilönä? Entä mieluisin?
En ole joutunut tekemään erityisen vaikeita päätöksiä luottamustoimessani vielä. Asiat ovat yleensä harkinnan jälkeen loksahtaneet paikalleen ja itselle oikea ratkaisu on löytynyt.
On hyvä kuunnella itseään kokeneempia ja heidän kauttaan muodostaa oma käsitys asiasta. Valtuuston päätökset ovat usein aika selkeitä ja Ylöjärvellä ne ovat viranhaltijoiden ja kirkkoneuvoston toimesta hyvin valmisteltuja. Ylöjärven seurakunta tukee lähetystyötä poikkeuksellisen vahvasti, joten olemme siinä työssä saaneet tehdä päätöksiä, joiden kautta on toimintaa lähinnä lisätty.
On ollut aina hienoa tehdä päätöstä, jonka kautta on tuettu jotain toimintaa, jolla suuressa avuntarpeessa olevia ihmisryhmiä on autettu. Tulevaisuudessa taloudellinen tilanne tullee heikkenemään ja myös muut lähetystyön ympärillä pyörivät kysymykset saattavat vaikuttaa siihen, että päätökset eivät aina ole yksinkertaisia, miellyttäviä ja yksimielisiä.
Mitä kirkon jäsenyys sinulle merkitsee?
Monien muiden tavoin olen surullinen siitä julkisuudesta, jonka evankelisluterilainen kirkko tänä päivänä mediassa usein saa. Ei tuoda esiin kaikkea sitä hyvää, mihin kirkko pyrkii ja mitä se toiminnallaan saa aikaan. Kirkon kaltaisia ihmisen elämään toivoa ja konkreettista apua tuovia järjestöjä ei liikaa maassamme ole, joten keskittyminen usein vain negatiivisiin asioihin hämärtää kirkon merkitystä.
Toisaalta on hyvä, että kirkko joutuu kohtaamaan vaikeitakin kysymyksiä ja tarkastelemaan suhdettaan niihin. Tätä kautta jokainen kirkkoon kuuluvakin joutuu kohtaamaan samat kysymykset. Minua kirkko on auttanut selkiyttämään omaa uskoani, vaikka kirkolla ei mitään yhtä selkeää ääntä olekaan. Olen pitänyt siitä, että kirkkomme ovet ovat avarat.
Oletko mukana jossain seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa? Missä?
Aiemmin olin aktiivisesti mukana seurakunnan ”vaihtoehtomessujen” järjestämisessä. Valitettavasti kuulun siihen ikäryhmään, jolla omat lapset vielä vaativat läsnäoloa ja omat vanhemmat tarvitsevat jo hoitoa. Tämä asettaa vapaa-ajalle suuret rajoitteet. En yhtään ihmettele, että ikäiseni ihmiset eivät juuri kansoita kirkon tilaisuuksia.
On ollut hienoa seurata, miten seurakuntamme on entistä enemmän lähtenyt jalkautumaan kansan pariin ja menemään sinne, missä tarve on. Silloin kun seurakunta toimii entistä niukemmilla varoilla, sen tulee näin toimiakin. Se ei saa keskittyä liikaa pitämään huolta niistä, jotka ovat jo seurakunnassa aktiivisesti mukana, vaan sen pitää etsiytyä sinne, missä tarve hengelliselle ja aineelliselle avulle on kaikkein akuuteinta. Tässä työssä toivon näkeväni itsenikin mukana, kun aikaa sille paremmin jää.
Ilmoita asiavirheestä