Kun kirkolliskokous aikanaan äänesti naispappeudesta, en olisi äänestänyt sen puolesta. Enkä tekisi sitä nytkään. Torjuvalle kannalleni on ollut kaksi syytä: kirkon pitkä traditio ja se, että Raamatusta on ollut vaikea löytää perusteita naisen pappisviralle.
Toisaalta on selvää, että Raamatussa ei ole samanlaista virkasysteemiä eikä kirkkojärjestystä kuin meillä. Tämän vuoksi tilanne tulee monimutkaisemmaksi.
Teen kyllä yhteistyötä naispappien kanssa. Olen aina ollut yhteistyön kannalla, vaikka alkuvaiheessa sitä vältinkin. Sanoisin, että en ole kääntänyt takkiani, mutta olen höllentänyt napitusta. Teen tämän evankeliumin tähden.
Olen tullut siihen tulokseen, että mikäli en tekisi yhteistyötä naispappien kanssa, niin minulta olisivat melkein kaikkien kirkkojen ovet kiinni. Teen yhteistyötä voidakseni toimia tässä kirkossa. Se on minulle hyvin suuri arvo enkä näe siihen mitään raamatullista estettä.
Vaikka kirkon piirissä on erilaisia virkakäsityksiä ja muutenkin erilaisia oppikäsityksiä ja erilaisia uskovaisia, niin eihän siitä seuraa, että vain samanmielisten kanssa voi tehdä yhteistyötä. Minun on vaikeaa löytää teologisia perusteluja sille, että yhteistyötä ei saisi tehdä. Tiedän, että monet ystäväni kyllä löytävät niitä, mutta minun mielestäni perustelut eivät ole riittävän hyvät.
Eri näkemykset, sama suunta
Näkemykseeni vaikuttaa myös matalakirkollinen asennoitumiseni. Minusta kirkon virka ei ole niin suuri opillinen asia, että kirkko seisoisi tai kaatuisi sen kortin varassa. Virkakäsitys on järjestykseen liittyvä asia, jossa voidaan ajatella ja toimia eri tavoilla.
Olen ollut ulkomailla lähetystyössä ja katson tilannetta myös maailmanlaajuisesti. Maailmalla on hyvin erilaisia kirkkoja, ja selvästi Jumala toimii myös niissä, joissa naiset ovat vastuullisissa tehtävissä. Jos ajattelisin, että ainoa oikea kristinuskon muoto on naispappeuden torjuva luterilaisuus, olisin kovin pienessä porukassa. Tärkeintä on, että kristikunta voisi kulkea samaan suuntaan erilaisine näkemyksineenkin.
Oppikäsitykset höltyneet
Viimeisen 25 vuoden aikana naispapit ovat ilman muuta tuoneet uusia asioita kirkkoon, hyviä ja huonoja. Hyvää on sielunhoidollisempi ja ihmisläheisempi suhtautumistapa. Siinä naiset ovat mielestäni keskimäärin parempia kuin miehet.
Huonoa on se, minkä Kirkon tutkimuskeskus on parissa kyselyssä osoittanut: naispappien osuuden kasvaminen papistossa on vaikuttanut siihen, että papiston suhtautuminen opillisiin asioihin on löystynyt. Esimerkiksi neitseestäsyntymiseen uskoo useampi miespappi kuin naispappi. Tällaisesta ei tietenkään voi syyttää jokaista naispappia, mutta keskimäärin tämänsuuntaista kehitystä on tapahtunut.
Yhtä kaikki olen kuullut naisilta erittäin hyviä, raamatullisia saarnoja.
Joustoa tarvitaan molemmissa päissä
Minulla on kaksi viestiä, toinen kirkolle ja toinen naispappeuden vastustajille. Kirkolta toivoisin, että myös vastustajilla olisi kotipaikkaoikeus kirkossa, varsinkin näinä aikoina, kun erilaisuutta ja omantunnon vapautta korostetaan.
Jos joustovaraa olisi ollut tähän asti enemmän, niin ehkä Luther-säätiötä ei olisi syntynyt ja erittäin valitettavalta hajaannukselta olisi voitu välttyä.
Naispappeuden vastustajilta toivoisin, että he katsoisivat voivansa tehdä yhteistyötä naispappien kanssa. Ymmärrän oikein hyvin syyt, miksi näin ei haluta tehdä. Yhteistyön avautuminen poistaisi kuitenkin sellaisia syviä kuiluja, jotka tällä hetkellä aiheuttavat paljon hajaannusta kirkkoomme ja vievät energiaa tärkeämmiltä asioilta.
Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta erilaisuuden kanssa voisi yrittää tulla toimeen. Siten pääsisimme paljon rakentavampaan yhteispeliin tässä kirkossa.
Ilmoita asiavirheestä