Ei kannata kysyä, onko uskonto väkivallan väline ja tuottaako jokin uskonto erityisesti väkivaltaa. On parempi kysyä, minkälaisia perusteita eri uskonnoissa on väkivaltaiselle toiminnalle, sanoo dosentti ja tutkija Aku Visala.
Visala työskentelee tutkijana Suomen Akatemian Järki ja uskonnollinen hyväksyminen –huippuyksikössä. Yksikkö tutkii esimerkiksi tunnustamisen ja suvaitsevaisuuden suhdetta sekä sitä, miten hyväksyvä tunnustaminen on edistänyt ja voisi edistää uskontojen, kulttuurien ja identiteettien välisiä suhteita.
Kun Pariisin terrori-iskut tapahtuivat, Visala piti samalla viikolla teologisen tiedekunnan maisteriohjelman luentosarjaa. Aiheena olivat erilaiset psykologiset ja evolutiiviset näkökulmat uskonnollisiin konflikteihin.
Hän hyödynsi eritoten antropologi Scott Atranin tutkimuksia. Atranin mukaan terrorismia yritetään selittää usein kahdesta, hänen mielestään virheellisestä, näkökulmasta.
Yksi on geopoliittinen. Sen mukaan terroristeilla on uskonnon varjolla toteutettava poliittinen päämäärä, esimerkiksi oman valtion perustaminen tai miehityksen lopettaminen. Selitysmallissa uskonnolle ei anneta paljon painoarvoa.
Toinen näkökulma on, että terroristeja pidetään hulluina tai aivopestyinä, köyhinä ja kouluttamattomina. Kumpikaan tulkintatavoista ei ole hyödyllinen.
– Terroristeilla ei usein ole geopoliittisia päämääriä. Ei pidä myöskään kutinsa, että he olisivat hulluja, köyhiä tai sosiopaatteja, Aku Visala sanoo.
He voivat olla esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa kasvaneita nuoria, jotka ovat käyneet sekulaarin koulun eivätkä ole lainkaan poliittisesti motivoituneita.
Teologian sijaan kenttätyötä
Atranin mukaan terroristien toiminnan selittämiseksi tarvitaan kolmas malli. Se liittyy pyhiin arvoihin, jotka ovat perustavia kaikkien eri yhteisöjen kannalta.
Tällä mallilla on yhtymäkohtia Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -tutkimusyksikön käsittelemiin teemoihin. Eräs näistä on yhteisöjen ja yksilöiden identiteetti ja se, miten tämä identiteetti vaikuttaa tai miten sen tulisi vaikuttaa politiikkaan.
– Suurin osa konflikteista liittyy siihen, ettei yksilöiden ja yhteisöjen identiteettiä ole otettu tarpeeksi huomioon. Vaikka Atran ei puhu hyväksyvästä tunnustamisesta, hänen mukaansa pitää huomioida ihmisten pyhät arvot ja tunnustaa heidän kokemansa vääryydet.
Pyhien arvojen huomioiminen ei tarkoita terrorismin tai terroristin paapomista tai väkivaltaisten tekojen hyväksymistä. Se voi sen sijaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vaikkapa väkivaltaisesta jihad-kulttuurista innostuneelle yritetään vastata samankaltaisella kulttuurilla.
– Atran ja kumppanit ovatkin tehneet supersankarisarjakuvia lapsille. Niissä ei kuitenkaan ole jihadistista meininkiä, Visala kertoo.
– Atranin mukaan USA on kaatanut hirvittävät määrät rahaa terrorismin tutkimukseen. Käytännössä tyypit istuvat CIA:n kellarissa lukemassa Koraania. Se ei ole kauhean hyödyllinen lähtökohta, vaan pitää oikeasti mennä katsomaan, missä nämä ihmiset elävät. Teologia ei anna avainta ymmärtää terrorismia, vaan tarvitaan kenttätyötä.
Uskonto voi vahvistaa ryhmäytymistä
Visala toteaa, että tutkimusten mukaan terroristit eivät integroidu valtaväestöön, mutteivät myöskään esimerkiksi muslimiyhteisöön. Sen sijaan nuoret miehet löytävät toinen toisensa jalkapalloseuroista, kavereiden häistä ja niin edelleen.
– Sitten tarvitaan vain pieni ryhmä, jonka joku organisoi ja keitos on valmis. Yhtäältä mukana on uskonnollinen elementti, mutta ei voi sanoa, että se on jokin tietty.
Visalan mukaan on tärkeä tehdä selkeä ero islaminuskon ja esimerkiksi Isisin välillä, vaikka väittely määritelmistä tuskin johtaa mihinkään. Visalan mukaan uskonnon rooli terrorismissa voi kuitenkin olla se, että se on yksi ryhmäytymistä ja yhteistä identiteettiä vahvistava tekijä.
– Uskonnolliset rituaalit ja uskomukset rakentavat ryhmää. Uskonto voi olla toiminnan laukaiseva tekijä tai mahdollistava tekijä. Eikä voi yleistää, että se olisi jokin tietty uskonto.
Visala suosittelee luettavaksi Scott Atranin kirjaa Talking to the Enemy, jossa käydään läpi terrorismin antropologiaa. Toinen hyvä opus on Steve Clarken
The Justification of Religious Violence. Siinä käsitellään millaisia uskonnollisia oikeuttamisen keinoja väkivallalla voi olla.
Clarken keskeinen huomio on se, että uskonnolliset ja sekulaarit tavat oikeuttaa väkivaltaa ovat rakenteellisesti samanlaiset. Eroa on vain sisällöissä mutta ei väkivallan oikeuttamisen muodoissa.
– Voi olla, että tietyt uskonnolliset sisällöt antavat mahdollisuuden perustella väkivallantekoja erityisellä tavalla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi käsitykset pyhistä arvoista, kuolemanjälkeisestä elämästä ja hyvän ja pahan välisestä, kosmisesta taistelusta. Nämä kaikki ovat Isisillä perusteina väkivallan käytölle.
Kuva: Lari Launonen
Ilmoita asiavirheestä