Viisaus on tyypillisesti jotakin sellaista, joka koituu muiden hyväksi, teologian tohtori Olli-Pekka Vainio kirjoittaa. Hänen viisautta ja sen tunnistamista käsittelevä artikkelinsa on julkaistu Teologia.fi-sivuston teemassa ”Viisaus hukassa?”. Teologia.fi-sivusto esittelee teologian alan ajankohtaista tutkimusta. Tuorein, tällä viikolla julkaistu teema käsittelee viisautta runsaan kymmenen artikkelin voimalla.
Olli-Pekka Vainio toteaa, että kirjallisuudessa ja elokuvissa viisautta edustavat usein vanhat henkilöt, joiden neuvot ovat tyypillisesti hieman arvoituksellisia.
”Arvoituksellisuuden tarkoitus on usein alleviivata sitä vaikeutta, joka viisauteen liittyy. Vaikka meille kerrottaisiin, mikä on viisautta kussakin tilanteessa, me emme tunnista sitä viisaudeksi, ellemme ole sille vastaanottavaisia ja ymmärrä, mistä oikein on kyse”, hän kirjoittaa.
Vainion mukaan viisauden määrittelyssä yksi mahdollisuus on mennä länsimaisen historian juurille. Vainio kirjoittaa, että Aristoteleen kuuluisan määritelmän mukaan nuori voi olla kyllä monella tapaa lahjakas, mutta hän ei voi olla käytännöllisesti viisas, koska viisauteen tarvitaan kokemusta ja kokemukseen tarvitaan aikaa.
”Viisaus on näin ollen eri asia kuin älykkyys. Suunnattoman älykäs henkilö voi olla samaan aikaan suunnattoman typerä – ja moraalisesti turmeltunut.”
Viisaus on aristoteelisessa perinteessä ylin hyve, joka säätelee kaikkia muita hyveitä, Vainio toteaa. Viisaudella ei kuitenkaan ole ylenmääräisyyden pahetta, kuten muilla hyveillä.
”Kukaan ei voi olla liian viisas – eli liian hyvä löytämään keskitietä eri paheiden välillä. Henkilö voi kasvaa viisaudessa periaatteessa äärettömästi.”
Vainio kirjoittaa, että viisaus kohdistuu nimenomaan yksittäisiin, sattumanvaraisiin ja odottamattomiin hetkiin, jotka eivät koskaan toistu samanlaisena.
”Siksi viisaus ei voi olla vain tietoa erilaisista säännöistä ja periaatteista, vaan taitoa soveltaa niitä juuri oikealla tavalla.”
Kokemusviisaus muuttaa suhdetta elämään
Teologisen tiedekunnan tutkijatohtori Jenni Spännäri kiinnittää artikkelissaan huomiota viisauden sosiaaliseen puoleen, erityisesti elämänkokemuksen ja kokemusviisauden yhteisöllisyyteen.
”Erilaiset kokemukset, myös ja etenkin negatiiviset ja raskaat, voivat viedä ihmisiä syvällisten kysymysten äärelle ja olla tiiviisti yhteydessä viisauden kehittymiseen. Useiden viisausteorioiden mukaan elämänkokemuksen karttuminen vaatii kuitenkin näiden hajanaisten ja hajottavien kokemusten käsittelemistä ja pohtimista, niiden merkityksellistämistä ja niistä oppimista”, Spännäri kirjoittaa.
Hän toteaa, että usein ja antoisimmillaan kokemusten käsittely on sosiaalista. Omien raskaiden kokemusten pohdinta saattaa saada aikaan halun muuttaa vallitsevia arvoja tai kulttuurisia rakenteita.
Kokemusviisauden myötä perspektiivi elämään voi muuttua. Spännäri esittelee vanhuustutkija Lars Tornstamin ajatuksen gerotransendenssista. Se merkitsee, että kokemuksen kautta ihmisen huomio siirtyy materialistisesta, roolien määrittämästä maailmankuvasta henkisempään, transendenttiin. Usein minäkeskeisyys elämän hahmottamisessa ja elämänvalinnoissa hiipuu ja sosiaalinen toiminta keskittyy läheisiin ihmisiin.
Spännärin mielestä yhteiskunnassa pitäisi edistää kokemusviisauden syntyä ja leviämistä.
”Kokemusviisauden leviämisen kannalta on erityisen rikastuttavaa, jos eri-ikäiset ja erilaisia kokemuksia omaavat ihmiset voivat olla yhdessä luomassa jaettuja perspektiivejä ja kuulemassa toistensa kokemusmaailmasta.”
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä