Suomen kirkkohistoriallinen seura (SKHS) ja Suomalainen teologinen kirjallisuusseura (STKS) perustettiin 125 vuotta sitten. Tätä muisteltiin seurojen yhteisessä juhlaseminaarissa Helsingissä viikko sitten.
Juhlaseminaarin alussa puhunut Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori Hannu Mustakallio kertoi molempien nyt juhlavuotta viettävien tieteellisten seurojen syntysanojen tulleen lausutuiksi jo vuonna 1887 Lappeenrannassa pidetyssä pappeinkokouksessa.
– Lappeenrannan pappeinkokous ilmaisi huolensa teologisen sivistyksen riittävyydestä parhaillaan käytävässä maailmankatsomuksellisessa taistelussa. Samalla oli kysymys papiston liittymisestä sekä kirkollisiin uudistuspyrkimyksiin että yleiseen kansanvalistusintoon ja sen halusta kohottaa suomen kielen asemaa, Mustakallio kertoi.
Seuraavan kerran asiaa käsiteltiin pappien kesken Kuopiossa vuonna 1889. Päätettiin perustaa kaksi seuraa. Tiettyjen vaiheiden jälkeen molempien seurojen syntymäpäiväksi tuli 30. kesäkuuta 1891.
Molempien seurojen perustamista luonnehti Mustakallion mukaan suomenmielisyys.
– Säännöt samoin kuin seurojen nimimuodot oli jätetty hyväksyttäväksi vain suomenkielisenä versiona, mikä edelleen ilmaisi kaksoishankkeen fennomaanista pohjaa, Hannu Mustakallio sanoi.
Ensimmäinen Suomessa viroksi julkaistu väitöskirja oli kirkkohistorian väitös
Kirkkohistorian emeritusprofessori Simo Heininen luotasi esitelmässään yleisen kirkkohistorian asemaa suomalaisessa kirkkohistoriassa.
Heininen totesi seuran julkaisujen kielestä, että vieraskielisissä julkaisuissa englanti on kirkkohistorian alan tieteellisenä kielenä voittanut saksan, kuten muissakin suomalaisissa tieteellisissä julkaisuissa.
– Näyttää siltä, että Saksan kirkkohistoriasta on meillä vielä sopivaa kirjoittaa saksaksi, mutta muuten englanti on päässyt niskan päälle.
Ylipäätään väitöskirjoja on julkaistu SKHS:n sarjassa runsaasti, Heinisen mukaan noin puolet kaikista sarjan julkaisuista on väitöskirjoja.
Kielellisiä kuriositeetteja ovat olleet kaksi vironkielistä teosta, Voldemar Iljan väitöskirja (1995) – joka oli ensimmäinen Suomessa julkaistu vironkielinen väitöskirja – ja Riho Saardin väitöskirja (2000).
Sarjan julkaisujen parhaimmistoon Heininen nosti Pentti Laasosen ja Juha Sepon tutkimukset.
”Haluan edistää suomalaisen tieteellisen kielen hyvinvointia kirjoittamalla suomeksi”
Uskonnonfilosofian emeritusprofessori Simo Knuuttila pohdiskeli pakinanomaisesti sitä, mitä on ollut suomeksi julkaiseminen tieteellisessä kontekstissa.
Kun tieteellisiä seuroja toista sataa vuotta sitten rupesi syntymään, suomen kieli eli voimakasta nousun kautta.
Knuuttila kyseli, mikä rooli kielikysymyksellä oli teologisten seurojen perustamisessa? Vanhojen tieteellisten seurojen nimet olivat kaksikielisiä, mutta siitä ei voi Knuuttilan mukaan vielä päätellä kovin paljon.
– Kaksikielisissä seuroissa ei haluttu kielikysymystä korostaa, koska se herätti tunteita. Kielikysymys oli oikeasti hankala ja siitä selvittiin sillä, että ei puhuta siitä. Varsinkin ruotsinkieliset tutkijat olivat aika sotaisia ja heidän joukossaan annettiin aika rasistisiakin lausuntoja siitä, kannattaako suomeksi julkaista mitään tieteellistä, Knuuttila totesi.
Knuuttila arvioi suomen kielen kehittymisen tieteen kieleksi tapahtuneen ainakin osaksi Helsingin yliopiston professoreiden luennoilla.
– He lukivat itse saksalaisia teoksia ja joutuivat kertomaan niistä suomeksi opiskelijoille. Siinä suomenkielinen teologian kieli muotoutui.
Toisaalta juuri teologiassa, toisin kuin filosofiassa, suomen kielen käytöllä oli Knuuttilan mukaan jo pitkä perinne.
– Tämä johtui siitä, että uskonnollinen puhe oli jo vuosisatoja ollut suomenkielistä. Pohja oli suomeksi olemassa. Sovitus- ja lunastus-tyypistä terminologiaa oli käytetty jo satoja vuosia.
Vaikutteita tietysti saatiin teologian kieleen.
– Saksalaisesta teologiasta on suomennettu paljon sovitusopillista pohdintaa, Knuuttila tietää.
Teologiset käsitteet olivat siis seurojen perustamisvaiheessa jo melko vakiintuneita, toisin kuin filosofiset.
Suomen kielen käyttö tieteen kielenä on edelleen Knuuttilan mielestä merkityksellistä.
– Tasokas suomenkielinen teologinen kirjallisuus edistää suomeksi tapahtuvaa teologista keskustelua välittämällä sitä tyyliä yleiseen keskusteluun. Suomeksi kieltä pitää käyttää teologiassa niin kuin kieltä yleensä käytetään niissä maissa, joissa teologiaa tutkitaan, Knuuttila sanoi.
Miksi julkaisisin teologisia tai filosofisia tutkimuksia suomeksi, Knuuttila kysyi retorisesti.
– Haluan omalta osaltani edistää suomalaisen tieteellisen kielen hyvinvointia. Pidän tätä suomea äidinkielenään puhuvan kansalaisen sopivana tehtävänä. On myös kiinnostavaa lukea artikkeleita suomeksi, vaikka ne alun perin olisi julkaistu englanniksi. On eri asia lukea Platonia suomeksi kuin englanniksi.
Kuitenkaan suomi ei ole Knuuttilan mukaan teologisen tai filosofisen tieteen keskeinen kieli eikä vakavan tieteenharjoittajan julkaisukielikään.
– Jos oikeasti on tutkimustuloksia, niitä ei silloin julkaista suomeksi, Simo Knuuttila totesi.
Ortodoksisen terminologian kääntäminen suomeksi ei ole yksinkertaista
Itä-Suomen yliopiston itäisen systemaattisen teologian ja patristiikan professori Serafim Seppälä käsitteli esityksessään kääntämisen teologisia ja semanttisia ongelmia.
Seppälä on kääntänyt työnsä ohessa itämaisia teologisia klassikkotekstejä esimerkiksi syyrian ja arabian kielistä.
Seppälä kertoi oppineensa tässä työssä arvostamaan suomen kielen taipuisuutta ja kauneutta.
Kääntäminen edellyttää myös kulttuurikontekstin ymmärtämistä. Esimerkiksi ortodoksisen teologian siirtäminen läntisille kielille ei aina ole yksinkertaista.
– Ortodoksiset patristiset tekstit käännetään suomeksi tietyn perinteen mukaisesti. Liturgiseen elämään kuuluu paljon sellaista, mikä on muuten suomessa ”poissa”.
Tällaisia ovat esimerkiksi kreikkalaiset sanat suomalaisilla päätteillä. Usein ne ovat tulleet Suomeen Bysantista Venäjän kautta. Ylipäätään kääntämisessä on Seppälän mukaan kreikan ja Bysantin vaikutusta.
Joskus syntyy erikoisia käännöksiä. Esimerkkinä Seppälä mainitsee venäläisen Nikolai Leskovin 1800-luvun klassikkoteoksen suomenkielisen nimen: Tuomiokirkon alttaripalvelijat.
– Ortodoksisin termein sanottuna se olisi Katedraalin ponomarit. Ylipäätään ortodoksinen kieli toimii kielen kautta elimellisemmässä yhteydessä Bysanttiin kuin muu suomen kieli, Serafim Seppälä sanoi.
Teologisten seurojen jäsenmäärät pienentyneet
Kirkkohistorian yliopistonlehtori ja kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola tarkasteli Suomen kirkkohistoriallisen seuran lähimenneisyyttä lukujen valossa.
Viime vuosikymmenien hieman surullinen trendi on ollut tieteellisten seurojen jäsenmäärien lasku. SKHS:n jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 1995 peräti 921 jäsentä. Mutta vuoden 2015 luku oli enää 434 jäsentä.
Varsinkin opiskelijajäseniä on nykyisin vähän. Ylipäätään opiskelijoiden liikkeelle saaminen on Ketolan mukaan ollut pysyvä haaste.
Seurojen perinteiset kevätretket bussilla, yleensä johonkin kotimaiseen kohteeseen, ovat Ketolan mukaan olleet pitkään suosittuja, mutta niidenkin suosio on viime vuosina hiipunut.
Mitä seuran julkaisumyyntiin tulee, jäsenmäärien kaltaista romahdusta ei ole tapahtunut. Tiedekirjan kautta tapahtuva myynti on vaihdellut viimeiset parikymmentä vuotta yleensä 2 700 euron ja 7 200 euron välillä.
Kuitenkin valtionapu on ollut seuran julkaisutoiminnalle Ketolan mukaan tärkeää.
Kirkkohistoriakin on ollut pitkään miesvaltainen ala, mutta naistutkijoiden tutkimusten osuus julkaisuista on Ketolan mukaan hiljalleen kohonnut.
”Huippuvuosina” naisten tekemät kirjat ovat olleet enemmistössä: vuonna 2008 niitä oli kuudesta julkaisusta neljä. Vuonna 2012 kaikki kolme julkaistua kirjaa olivat naisten kirjoittamia. Toisaalta vuonna 2013 julkaistiin vain neljä miestutkijoiden työtä.
”Lääketieteen antamaa tietoa ei kyseenalaisteta”
Teologisen etiikan professori Jaana Hallamaa puhui aiheesta ”teologian uusi tuleminen”. Hän ilmoitti kuitenkin puhuvansa vain tuntumalta, tilastoja teologian uudesta ”tulemisesta” hänellä ei ollut.
Tällä hetkellä ihanne tiedosta on Hallamaan mukaan se, että neutraali tieto on luotettavampaa kuin normatiivinen tieto.
– Teologinen tietäminen on siksi ollut erityisen ongelmallista. Mutta tänään käytännöllisellä tiedolla on enemmän kysyntää kuin aikaisemmin. Tänään teoreettinen tieto on tutkimusta tutkimuksen vuoksi, käytännöllisestä voidaan tehdä yhteiskunnallisia ja kaupallisia innovaatioita, Hallamaa analysoi.
Lääketiedettä on Hallamaan mukaan kutsuttu uudeksi uskonnoksi. Lääketieteen tai terveystutkimuksen antamaa tietoa ei juuri kyseenalaisteta, siis tietoa siitä, kuinka meidän tulisi elää.
– Hyväksymme noin vain lääketieteen antaman tiedon. Kolesterolista, rasvoista, alkoholista ja muusta sellaisesta voidaan kiistellä, mutta yleisesti ottaen luotamme tietoon ja uskomme, että lääketieteelliseen tutkimukseen kannattaa panostaa paljon rahaa, Hallamaa sanoi.
– Yhteiskunta suhtautuu erittäin vakavasti valelääkäreihin. Yhteiskunta antaa lääkäreille valtuudet ja valelääkäriyttä pidetään erittäin vakavana rikoksena.
Myös oikeustieteessä on Hallamaan mukaan auktorisoituja toimijoita, vaikka kenenkään ei tarvitsekaan välttämättä palkata asianajajaa oikeusistuimeen.
– Jokainen voi siellä edustaa itseään, Hallamaa sanoi.
Entä sitten teologia?
– Jos puhutaan normatiivisuudesta, on olemassa ryhmittymiä, jotka haluavat, että teologia on normatiivista. Mutta se merkitsee esimerkiksi Suomen Teologisessa Instituutissa sitä, että omaksutaan uskonnon uskomukset ja teologisen tutkimuksen on pysyttävä niiden rajojen sisällä, Hallamaa linjasi kysymystä.
Toisaalta hänen mukaansa on sellainenkin näkemys, että uskonto on ilmiö, jota voidaan tieteellisesti tutkia. Tämä lähestymistapa kuitenkin pysyy teoreettisella puolella.
Professioilla ei nykyisin enää mene yhtä hyvin kuin ennen. Hallamaan mukaan niiden asema heikkenee ja niiden edustajien ala kapenee kapenemistaan. Sillä on myös negatiivisia vaikutuksia.
– Vanhassa maailmassa lääkärit, tuomarit ja papit edustivat profession näkökulmaa alansa asioihin.
Hallamaa tekikin ehdotuksen:
– Tieteelliset seurat ovat tekemisissä tutkimuksen kanssa. Teologian harjoittamisessa on vääjäämättä aina normatiivinen aspekti. Mitä kannattaa ottaa julkaistavaksi, miten sitä levitetään ja miten siitä keskustellaan. Teologian uusi tuleminen voisi olla sitäkin, että teologian normatiivisuus otettaisiin vakavasti uudelleen, siis se, mitä teologia voisi tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun, Hallamaa sanoi.
Uskonto on Hallamaan mukaan merkittävä tekijä, se ei ole vain ilmiö.
– Siksi tutkimukseen sisältyy legitiimi, normatiivinen aspekti, Jaana Hallamaa päätti.
Tieteellisellä kirjalla ei ole enää lukevaa yleisöä
Ekumeniikan professori Risto Saarinen käsitteli hänkin julkaisemista. Hän otti luupin alle erityisesti sähköiset kirjamarkkinat, jotka syntyivät joitakin vuosia sitten.
Ennakko-odotuksista huolimatta Yhdysvalloissa valtaosa kustantajien saamista tuloista saadaan Saarisen mukaan edelleen perinteisestä paperijulkaisemisesta, vaikka kappalemääräisesti myynnistä paperi- ja elektronisia julkaisuja on nykyisin yhtä paljon.
Suomessa kehitys on ollut samankaltainen, vaikka e-kirjojen osuus on meillä vain muutaman prosentin luokkaa. E-kirja ei ole korvannut paperikirjaa.
Saarinen vertasi kirjamyynnin tilannetta muutamaan muuhun elämänilmiöön.
– Opetuksessakin ajateltiin, että digiopetus on jotenkin hienompaa kuin tavanomainen, mutta live-opetuksessa on kuitenkin se jokin. Kun mennään lääkäriin, halutaan oikea lääkäri eikä nettilääkäriä. Ja kun mennään kylään, viedään kukkakimppu, eikä vain korttia kukkakimpusta, Saarinen sanoi.
Suomessa ongelma on myös markkinan pienuus. Saarisen mukaan tietokirja voi kyllä hyvin, pienkustantajia on useita ja nimikkeitä julkaistaan paljon.
– Kuitenkin kaikki tietokirjojen kustantajat sanovat, että heikosti menee. Paradoksi on se, että tarjonta on runsaampaa kuin koskaan ennen, on enemmän ja parempia kirjoittajia kuin ennen. Mutta jotakin puuttuu. Suomesta puuttuvat tietokirjojen lukijat. He ovat siirtyneet muualle.
Mitä teologisiin seuroihin tulee, oletus on kauan ollut jotenkin sellainen, että 40 kirjoittaa kirjoja ja sitten 700 lukee niitä. Mutta kenelle tätä laadukasta suomenkielistä kirjaa nykyisin tehdään? Siihen Saarisella ei ollut vastausta.
Teologiset seurat ovat hänestä ehkä samassa tilanteessa kuin sata vuotta sitten.
– Tieteellisten seurojen identiteetti on nyt 50 vuotta ollut julkaisuseura, mutta nyt ei ole enää yleisöä, jolle julkaista. Ehkä pitää palata siihen suomalaisuuskeskustelun alkuvaiheeseen, jossa seurat ovat yhteisöjä. Niissä on ehkä vain 80 jäsentä, jotka ovat kaikki subjekteja, Saarinen sanoi.
Kustantaminen on saarisen mukaan samassa kriisissä kaikkialla. Esimerkiksi Saksassa on kauan ollut runsaat kymmenen tunnettua teologisen kirjan kustantajaa, mutta isot ovat ostaneet pieniä ja jäljelle jää Saarisen mukaan kenties neljä.
Nämä ovat yrittäneet siirtyä kustantamaan verkossa, mutta tulonmuodostus on ollut vaikeaa.
Esimerkiksi De Gruyter on perustanut toistaiseksi avoimen Open Theology -sivuston, josta se ei saa tuloja.
– Se on hyvin suosittu ja hyvin tasokas. Mutta muuttuuko se kenties maksulliseksi, kun siitä tulee suosittu? Saarinen kysyi.
Britanniassa on olemassa Oxford Studies Online.
– Siellä monografioista tulee kustantajalta tällä hetkellä sekä netti- että printtiversio.
”Ammattilaisten Wikipedia” on Saarisen mukaan Oxford-kustantajan Oxford Research Encyclopedia. Se on esimerkki kustannustalojen uusista monimuotoisista tuotteista.
– Nyt Oxfordiin tulee myös Martin Lutherista tällainen kokonaisuus, jossa on toistasataa pitkää artikkelia. Ensi vuoden Luther-maailmankonferenssissa se julkaistaan kaksiosaisena tietoteoksena. Nyt tämä uusin tuote on ehkä ensi kesään saakka ilmaiseksi saatavana, sitten se menee maksumuurin taakse, Risto Saarinen ennusti.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Teologiset seurat kaipaavat opiskelijajäseniä
Ilmoita asiavirheestä