Toiminnanjohtaja Tom Säilä Evankeliumijuhlassa: Päättää piispainkokous lähetysjärjestöasemasta mitä tahansa, lähetyskäsky on ja pysyy

Ton Säilä piti linjapuheen Evankeliumijuhlassa Oulaisissa. Kuva: Freija Özcan

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) toiminnanjohtaja Tom Säilä piti tänään lauantaina linjapuheen Evankeliumijuhlassa, jota vietetään tänä viikonloppuna Oulaisten kirkon kupeessa.

Säilä totesi puheessaan, ettei hän ota kantaa Sleyn hallituksen piispainkokoukselle antamaan vastaukseen piispojen esittämiin korjaaviin toimenpiteisiin koskien Sleyn asemaa kirkon virallisena lähetysjärjestönä. Piispat, Sley ja Kansanlähetys ovat sopineet pitäytyvänsä kommentoinnista ennen syyskuun piispainkokousta.

Hän totesi kuitenkin Sleyn vastauksen alkavan toiveella, että Sley saisi jatkaa kirkon lähetysjärjestönä säilyttäen uskollisuutensa Raamattuun perustuvalle kristilliselle uskolle, jota Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa ja joka on lausuttu kolmessa uskontunnustuksessa ja tunnustuskirjoissa.

Säilä huomautti myös, että Sley on myös sidottu sääntöihinsä, joiden mukaan se pitää kiinni vanhasta virkakäsityksestä.

– Kiitän kuitenkin piispainkokousta kuulemismenettelystä ja meille annetusta mahdollisuudesta esittää näkemyksiämme. Toivon, että avoin ja rehellinen keskustelu johtaa rakentaviin ratkaisuihin, jotka tukee kirkon yhtenäisyyttä ja tukee kirkon lähetystyötä, Säilä sanoi.

Säilä viittasi kuitenkin mahdolliseen lopputulemaan todetessaan, että vaikka Sleyn kirkollinen asema lähetysjärjestönä on tärkeää, paljon tärkeämpää on Jeesuksen antama lähetyskäsky.

– Päättää piispainkokous Evankeliumiyhdistyksen lähetysjärjestöasemasta mitä tahansa, lähetyskäsky on ja pysyy.

Lue myös:

Kansan­lähetys ei katso rikkoneensa lähetyksen perus­sopimusta – Sley ja Kansan­lähetys haluavat pitää asemansa kirkon lähetys­järjestöinä

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKotimaa kesäjuhlilla: Suviseuroissa vaikutuksen tekee lasten vilske
Seuraava artikkeliKotimaa kesäjuhlilla: Evankeliumijuhlassa iloittiin armosta ja pitäydyttiin Raamattuun

Ei näytettäviä viestejä