– Jos ajattelee 1980–1990-lukua, olisi ollut itsemurha tulla kaapista ulos.
Näin sanoo helluntailaistaustainen transsukupuolinen Elise Oittinen. Hän syntyi mieheksi, ja hänen elämäänsä voisi kuvata pitkälti näin: Oittinen työskenteli vapaakirkonpastorina ja helluntaiseurakunnan nuorisopastorina, eli avioliitossa ja sai kolme lasta. Elämään kuului ylä- ja alamäkiä, masennustakin, sekä tieto siitä, että biologinen sukupuoli ei vastannut tunnetta siitä, mitä itse oli.
Viitisen vuotta sitten hän hakeutui omien sanojensa mukaan ”prosessiin”. Se tarkoittaa sitä, että hänen sukupuolensa ei ole enää mies vaan nainen.
Niihin aikoihin tapahtui paljon muutakin. Hän erosi vaimostaan, hänestä tuli lapsiensa ensisijainen huoltaja ja hän joutui lopettamaan työnsä vapaaseurakunnassa transsukupuolisuutensa takia.
Moni korostaisi vastoinkäymisten mittasuhteita, Oittinen tarttuu asioiden myönteiseen puoleen.
– No, oikeastaan minulla on mennyt hirveän hyvin, jos vertaa, mitä monet kohtalosisaret ovat joutuneet kokemaan. Monet menettävät lapsensa ja joutuvat monenlaisen sorron kohteeksi.
Hänellä on omien sanojensa mukaan hyvät välit entiseen puolisoonsa.
– Monet sellaiset asiat, joita kaapissa pelkäsin, kuten ihmisten halveksuntaa tai pilkkaa, ne ovat poistuneet. Asiat ovat toisin päin, olen kohdannut arvostusta ja ihmiset tulevat sanomaan, että olen rohkea.
– Olen monesti miettinyt, että tämä on kieroutunut yhteiskunta, että jos joku on oma itsensä, niin sitä pitää erityisesti arvostaa.
”Koen, että olen pyhityksen tiellä ja että olen lopettanut valehtelun ja tullut totuuteen”
Entisenä seurakunnan pastorina Oittinen on joutunut käymään vielä oman erityisen jaakobinpaininsa.
Hän kertoi vapaakirkossa työskennellessään, että pukeutuu myös naisten vaatteisiin ja määritteli itsensä transvestiitiksi. Häntä vaadittiin kertomaan vastaisuudessa ”asiaan liittyvistä kiusauksista”. Lopulta työsuhde seurakunnassa kariutui.
– Muistan, että yksi vanhemmiston jäsen sanoi, että tämä on elämän ja kuoleman kysymys. Sitä se nimenomaan oli. Jos olisin jäänyt ja nöyristellyt siinä tilanteessa, olisin kuollut. Se oli niin raaka se tilanne.
– Vaikka seurakunta hylkäsi, Jumala ei hylännyt. Kutsumukseni on säilynyt.
Hän työskentelee paraikaa lähihoitajana.
– Omassa työssäni teen välillä selvästikin pastorin hommia, kun teen työtäni kuolevien kanssa. Olen jopa saanut pitää töissä hartauden ruumiin äärellä.
Hän kertoo pohtineensa paljon luomisen teologiaa.
– Raamatun ensimmäisessä luvussa Jumala vahvistaa sukupuolen moninaisuuden. Tajusin erään kaverin avustuksella, että luomiskertomuksessa sanotaan mieheksi ja naiseksi, ei miehiksi ja naisiksi. Kaikissa käännöksissä käytetään yksikköä.
Oittiselle sukupuolen korjaamisessa tärkeää on ollut nimenomaan asian teologinen ja eettinen puoli.
– Tämä on ollut minulle vahvasti uskoon liittyvä asia. Koen, että olen pyhityksen tiellä ja että olen lopettanut valehtelun ja tullut totuuteen. Kun lopettaa valehtelun ja tulee totuuteen, tulee Kristuksen luo. Haluan olla täyttä totta Kristuksen edessä. Sitä tietä olen kulkenut.
”Hengellisen yhteisön rakenteet tukevat pelkäämistä ja valehtelua”
Jopa jäsenyys helsinkiläisessä helluntaiseurakunnassa tuli mahdottomaksi hänen transsukupuolisuutensa takia. Syynä oli hänen mukaansa vanhemmiston konservatiivisuus, eivät niinkään teologiset perusteet.
– He eivät edes yrittäneet teologisesti perustella, vaan perustelut liittyivät heidän identiteettiinsä.
Oittisella on vahva näkemys, kuinka kaapissa pysyminen on elämistä pelossa.
– Jos kaikissa päätöksissä on mukana pelko, se on rakkauden vastakohta ja salpaa kyvyn rakastaa ja kokea rakkautta. Tämä on yksi äärettömän iso oivallus, kun menin ja rikoin kaappini.
Lisäksi hän toteaa painokkaasti, että hengellisessä yhteisössä on rakenteita, jotka tukevat pelkäämistä ja valehtelua eivätkä tue rakkautta ja rakastamista.
– Kerran minulta kysyttiin, tekikö Jumala virheen, kun teki minusta tällaisen. Koen nimenomaan, että hänellä on oma suunnitelmansa minua varten. Jos en olisi kulkenut tällaista hirveän raskasta tietä, minulta puuttuisi jotain äärettömän tärkeätä.
”Koen, että minun tehtävänäni on omalla persoonalla olla nostamassa tällaista asiaa esiin”
Kaapista tulonsa jälkeen transsukupuolisuudesta puhumisesta on tullut Elise Oittiselle rutiininomaista. Hän on esiintynyt monessa ohjelmassa radiossa ja televisiossa sekä ollut mukana muun muassa hankkeessa Sukupuolena ihminen. Siinä kerrotaan useiden transsukupuolisten ihmisten elämästä ja kokemuksista.
– Koen, että minun tehtävänäni on omalla persoonalla olla nostamassa tällaista asiaa esiin.
Hän haluaa myös muuttaa sitä keskustelua, jota monesti synnistä käydään.
– Kerran minulta kysyttiin, onko homous syntiä. Sanoin, ettei minua kiinnosta, koska kaikki mitä teen, on syntiä. Jos etsin elämässäni syntejä ja keskityn niihin, yritän omavanhurskauden tietä ja ammun tarkoituksella ohi maalin.
– Minun ymmärryksenä on se, että kristittynä on päästävä lähemmäs Kristusta ja Pyhän Hengen tehtävänä on osoittaa syntini minussa.
Hänen mukaansa nykyään keskustelu jakautuu kahden äärilaidan välille. Yksille syntiä ei ole olemassa ja toisille se on lähinnä seurakunnan ulkopuolella.
– Kumpikin laita on väärässä. Synti on olemassa, ja ainoa pelastus on vanhurskautus Kristuksen sovintotyön takia.
Sukupuolena ihminen -näyttely on nyt nähtävillä Tampereella Pispalan nykytaiteen keskuksessa 20.8. saakka. Tämän jälkeen se kiertää lukuisilla eri paikkakunnilla kuten Kouvolassa, Porvoossa, Helsingissä ja Lapualla.
Kuva: Vesa Tyni. Elise Oittinen kuvattuna Sukupuolena ihminen -näyttelyyn.
Otsikkoa on korjattu 31.7. kello 16.30. Joutuessaan eroamaan pastorin tehtävästä Oittinen ei ollut enää helluntaipastori vaan vapaakirkon pastori.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.