Tuli on kautta aikojen uhannut kirkkorakennuksia. Paloturvallisuuden parantumisesta huolimatta etenkin tuhopolttoa vastaan on vaikea täysin varautua. Viimeisimpänä maan tasalle paloi Kiihtelysvaaran kirkko.
Vuosisatojen aikana monet suomalaisista puu- ja kivikirkoista ovat kokeneet kovia tulipaloissa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana viisi kirkkoa on palanut lähes maan tasalle tuhopolton seurauksena. Niiden lisäksi ainakin kolme muuta kirkkoa on yritetty polttaa. Erityisen haavoittuvia ovat vanhat puukirkot.
Ennen 1700-luvun lopulla käyttöön tulleita ukkosenjohdattimia monet palot saivat alkunsa salaman iskusta. 1900-luvun alkupuolella taas paloja syttyi etenkin lämmityskamiinoiden savuhormeista.
Sotien ja ryöstöretkien yhteydessä kirkkoja on sytytetty tarkoituksellisesti myös aiempina vuosisatoina. Sittemmin kirkkojen tuhopoltoista on tullut ikään kuin keino ilmaista jonkinlaista pahaa oloa. Viimeisimpien tuhopolttojen tekijät ovat jääneet kiinni ja joutuneet vankeuden lisäksi kantamaan koko elämän kestävää valtavaa taloudellista taakkaa.
– Kaikkiaan kirkkopalot ovat vähentyneet, mikä johtuu ensisijaisesti erilaisten turvalaitteiden yleistymisestä. Kirkoissa on paloilmaisimet, ja kuivaputkijärjestelmien määrää on lisätty, yliarkkitehti Antti Pihkala Kirkkohallituksesta toteaa.
– Tuhopolton torjuminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, sillä se edellyttäisi myös jatkuvaa valvontaa. Mikäli seurakunta on vähävarainen, se voi vaikuttaa vanhan kirkon palosuojaukseen.
Salamaniskusta alkanut palo on helpompi sammuttaa kuin tuhopolttopalo
Vuonna 2006 tehdyn Porvoon tuomiokirkon tuhopolton jälkeen yhä useampaan kirkkoon on asennettu savuilmaisimia sisätilojen lisäksi myös ulkopuolelle. Porvoon palo olisi mahdollisesti voitu torjua, jos savuilmaisimet olisivat olleet käytössä myös räystäiden alla.
Ylivieskan vuonna 2016 maan tasalle poltetussa kirkossa taas oli automaattinen, savuun reagoiva paloilmoitin sekä kuivaputkijärjestelmä, josta palokunta voi syöttää vettä putkistoon. Palokunta pääsi nopeasti paikalle, mutta palon rajuuden vuoksi vedensyöttöjärjestelmää ei kyetty käyttämään.
– Vanhoihin kirkkoihin on alettu asentaa automaattisia sammutusjärjestelmiä. Myös näissä on omat riskinsä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten sprinklerin laukeaminen aiheutti Helsingin tuomiokirkossa mittavan vesivahingon, Pihkala huomauttaa.
Tulen käyttäytyminen kirkkorakennuksessa riippuu siitä, mistä se on saanut alkunsa. Salaman isku on lähes poikkeuksetta osunut katon harjaan, josta tuli on edennyt alaspäin katon rakenteissa. Silloin sammutukseen on edes jonkinlainen mahdollisuus. Sen sijaan alhaalta käsin sytytysnesteellä valeltu satoja vuosia vanha tervasmänty palaa tulen edetessä ylöspäin kuin soihtu ja niin kauan kuin palavaa materiaalia riittää.
Osa keskiaikaisista kirkoista on palanut monta kertaa
Keskiaikaa tutkineen professori Markus Hiekkasen tutkimusten mukaan Suomen säilyneistä keskiaikaisista kivikirkoista ainakin 32 on palanut jossakin historiansa vaiheessa, osa jopa useamman kerran. Eniten tuhoja on kokenut Turun tuomiokirkko, jonka varmojen palojen lukumäärä on peräti yhdeksän.
– Kivikirkkojen rakentamiseen käytettiin puuta kattorakenteissa sekä sisätiloissa permannossa ja alttarilaitteessa. Ullakon puutavara saattoi olla hyvin kuivaa, pihkaista mäntyä. Rakennuksen päätyjen aukoista tuli sai happea, joten esimerkiksi salamaniskusta alkanut palo pääsi leviämään. Lisäksi kattopaanut olivat tervattuja, joten nekin paloivat voimalla, Hiekkanen selittää.
Tiili sen sijaan kestää suurtakin kuumuutta kärsimättä lainkaan. Siten kivikirkkojen tiiliholvit ovat olleet erittäin tehokas palomuuri ja edesauttaneet kirkon sisätilojen suojaamisessa. Holvit saattoivat jopa olla vanhojen rakennusmestareiden harkitusti hyödyntämä keino suojata rakennuksen arvokkaimmat osat salamaniskun aiheuttamalta tuholta. Hyöty on vastaava myös tilanteissa, joissa palo on syttynyt ympäröivistä rakennuksista lentäneistä kipinöistä.
– Sisältä alkaneita paloja sen sijaan on ollut yllättävän vähän, vaikka kirkoissa käytettiin avotulta kynttilöissä. Esimerkiksi jouluaamun jumalanpalvelukseen jokainen talo saapui oman kynttilän kanssa. Tapana oli lisäksi levittää olkia lattialle, minkä olisi voinut ajatella olleen kohtalokas yhdistelmä, Hiekkanen huomauttaa.
Humalaisen törttöily sytytti Porvoon kirkon paitsi 2006 myös vuonna 1706
Murtojälkiään peitellyt tuhopolttaja sytytti vuonna 1997 Tyrvään keskiaikaisen kirkon sisältä käsin. Kirkon koko puinen sisustus, runkohuoneen puuholvi ja kaikki katot tuhoutuivat, mutta sakaristossa säilytetyt huonekalut ja muutamat puiset muistot säilyivät, tosin mustiksi nokeentuneina. Kiviholvin kattamassa tilassa, jossa on pienet ikkuna-aukot ja matalalla oleva oviaukko, ei ollut riittävästi happea pitämään yllä tulta.
Vuonna 2006 humalaisen päähänpiston seurauksena Porvoon keskiaikaisen kirkon palo sen sijaan sytytettiin ulkopuolelta katon alustasta.
– Palo levisi nopeasti kattorakenteissa. Uhkaavassa tilanteessa liekit nousivat korkealle, myös lähialueiden puutalot olivat yöllä vaarassa tuulen kuljettaessa kipinöitä satojen metrien päähän palopaikasta. Vesikatot ja niiden tukirakenteet tuhoutuivat, mutta palon pysähtyminen osoitti jälleen tiiliholvien tehon palomuureina.
Porvoon kirkko oli kokenut kovia jo aiemmin: esimerkiksi vuonna 1706 se syttyi venäläisten miehitysjoukkojen huolimattoman tulenkäsittelyn vuoksi, todennäköisesti silloinkin oli kyseessä humalaisten törttöily. Vuonna 1941 taas palopommi läpäisi kirkon katon ja keskiaikaisen holvin, mutta tulipalolta säästyttiin.
Kirkkopaloissa menetetty kulttuurihistoria ei ole korvattavissa
Suomessa puu on ollut yleisin materiaali kirkoissa. Eri puolilla maata on toiminut taitavia, talonpoikaisia kirkonrakentajia, jotka olivat arvostettuja ammattimiehiä jo omana aikanaan. Lukuisia tällaisia kirkkoja on säilynyt meidän päiviimme asti.
Näiden joukkoon kuului myös Joensuun Kiihtelysvaaran vuonna 1770 valmistunut ristikirkko, joka syyskuussa poltettiin maan tasalle ulkoseinään valellulla palonesteellä.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkojen tuhoutuessa menetetään ylisukupolvisten muistojen paikan lisäksi aineellista historiaa, jota ei voida mitenkään korvata.
Erityisen suuri menetys oli Hailuodon kirkon tuhoutuminen 50 vuotta sitten. Vuonna 1620 rakennettu kirkko oli Suomen vanhin käytössä ollut puukirkko ja poikkeuksellisen hieno kokonaisuus. Kirkossa oli Mikael Toppeliuksen seinämaalauksia ja keskiaikaisia teoksia. Lisäksi rakennusmateriaalina oli käytetty hirsiä sitä edeltäneestä, keskiaikaisesta puukirkosta.
Vuonna 1968 lämpimän ja kuivan kesän lopulla syttynyt Hailuodon kirkon palo sai ilmeisesti alkunsa maastoon heitetystä tupakantumpista. Ensin syttyi kellotapuli, josta saaristotuuli puhalsi liekit kohti kirkkorakennusta. Se tuhoutui nopeasti eivätkä ihmiset kyenneet tekemään muuta, kuin avuttomina seuraamaan sivusta kirkkonsa tuhoutumista.
Viimeisimmät kirkkojen tuhopoltot
1997 Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
2006 Kaivokselan kirkko
2006 Porvoon tuomiokirkko
2016 Ylivieskan kirkko
2018 Kiihtelysvaaran kirkko
Kuva: Kalevi Dahl / Museoviraston kuvakokoelmat. Hailuodon vanha puukirkko ja kellotapuli paloivat 2.8.1968. Palo syttyi maastoon heitetystä tupakantumpista.
Lue myös:
Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui tulipalossa Joensuussa – alttaritaulu onnistuttiin pelastamaan
Kuinka kohdata syyllinen? – Kolme tuhopolton kokenutta seurakuntaa kertoo
Ylivieskan kirkko tuhoutui rajussa tulipalossa
Ylivieskan kirkon polttajalle ei rangaistusta – pakkohoito mielisairaalassa jatkuu
Tuhopoltot syynä moniin kirkkopaloihin Suomessa
Reportaasi Ylivieskasta: Uutta kirkkoa rakentamaan
Kulttuuriperintö kantaa yli katastrofien: On aika inventoida kirkollinen esineistö
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.