Mikko Salmi kertoo olevansa kyllästynyt kirkossa valitsevaan ”uskottelukulttuuriin”. Hänen mielestään opin pitäminen absoluuttisena totuutena on suorastaan älyllistä epärehellisyyttä. Salmi ja hänen kolme pappistoveriaan ovat epäiltynä tunnustuksen vastaisuudesta Oulussa järjestetyissä agnostikkoilloissa.
Kotimaa24:n tavoittama Salmi kertoo odottavansa keskiviikkona Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin antamaa ratkaisua kantelusta mielenkiinnolla.
– Tuomio olisi melkoinen yllätys, sillä seurauksena olisi entistä suljetumpi kirkko. Kirkon työntekijäkunta on fiksua ja koulutettua väkeä, olisi sääli jos heidän kriittistäkin ajatteluaan ei osattaisi meillä hyödyntää.
Salmi korostaa, että kanteluihin johtaneet Agnostikkoillat olivat keskustelutilaisuuksia, eivät jumalanpalveluksia tai opetustilanteita. Saarna ei ole hänestä yleensä epäilyn paikka.
– Saarnaajan tehtävä on levittää evankeliumia, eikä kaataa omia epäilyjään toisten niskaan. Toki epäilystä teemana saa pitää esillä, varsinkin jos päivän evankeliumi siitä puhuu. Esimerkiksi hautajaispuheessa en lähtisi epäilemään lainkaan, se ei ole sen aika.
Salmen näkemyksen mukaan kirkon viestinnän tulisi yhä enemmän murtautua opillisissa kysymyksissä pois vuosisataisesta yksisuuntaisesta viestinnästä. Toisaalta hän näkee myös, etteivät seurakuntalaiset tunnista kirkollisia keskustelun avauksia, vaan niitä erehdytään luulemaan saarnaksi tai opetukseksi.
– Kansankirkon pitäisi pystyä puhuttelemaan koko jäsenistöään, ei ainoastaan aktiivisia jäseniä. Olen tämän tapauksen vuoksi saanut monta viestiä kirkon jättäneiltä, että tekisi melkein mieli liittyä takaisin kirkkoon. Olen miettinyt mitä pitäisi tehdä, jotta he todella liittyisivät takaisin, eivätkä vain melkein.
Lue myös: Kaleva: Agnostikkoiltojen vetäjät kuultaviksi
”Tunnustuksenvastaisia” – Oulun Agnostikkoilloista kaksi kantelua
Ilmoita asiavirheestä