Tuore synodaali­kirja, podcastit ja aamu­hartaudet puhuvat pelastuksesta – ”Kiinnostaako se ketään vai onko elämän tarkoituksen etsiminen tärkeämpää?”

Synodaalikirjan julkistaminen 10.8.2022. Kuvassa artikkelien kirjoittajat vasemmalta takaa: Kati Jansa, Olli-Pekka Vainio, Veli-Matti Kärkkäinen, Isto Peltomäki, Risto Saarinen, Sini Mikkola, Anna-Kaisa Inkala, Niko Huttunen, Hanna Vanonen sekä edessä istumassa Elina Hellqvist ja Mari-Anna Auvinen.

Syyskuun lopulla 27.9. kokoontuvat joka hiippakunnassa jälleen synodaalikokoukset, jotka aiemmin tunnettiin pappeinkokouksina. Kokoukset järjestetään joka kuudes vuosi.

Tänä vuonna kokousten teemana on pelastus. Teemasta kirjoitettu artikkelikokoelma eli synodaalikirja julkaistiin keskiviikkona suomeksi ja ruotsiksi, ja se on kenen tahansa luettavissa verkossa.

Kirjan aiheita käsitellään myös Puhetta pelastuksesta -synodaalipodcasteissa, joita on tuotettu 14 kappaletta. Niitä voi kuunnella eri suoratoistopalveluissa sekä maksutta esimerkiksi Helsingin hiippakunnan sivuilla.

Lisäksi artikkelien kirjoittajat pitävät Yle Radio 1:ssä elo- ja syyskuun ajan tiistaisin aamuhartauksia löyhästi artikkeliensa aiheita sivuten.

Kirjassa teologia ja arjen käytännöt käyvät vuoropuhelua

Kirjan 13 artikkelia on ryhmitelty neljään osaan. Ensimmäinen osa käsittelee sanoitettua pelastusta eli Raamatun ja kirkon oppia aiheesta. Toisen osan otsikko on eletty pelastus. Siinä käsitellään arkea, elettyä uskontoa ja pelastusta niin reformaatioajalla kuin nykyajassakin sekä kastetta ja taivaskuvitelmia.

Kolmannessa osassa puhutaan maailman pelastuksesta globaalin teologian, hyvinvoinnin, eriarvoisuuden, ekokriisin ja kosmisen oikeudenmukaisuuden kaipuun näkökulmista. Neljännen osan nimi on rukous. Siinä käsitellään pelastuksen ja rukouksen välistä suhdetta.

– Tämä kirja ei ole kirkon virallista opetusta pelastuksesta, vaan eri asiantuntijoiden näkemyksiä teemasta. Tavoitteena oli synnyttää keskusteluja inspiroiva kirja ja tuntumani on, että lopputulosta ei tarvitse hävetä, sanoi toimituskunnan puheenjohtaja, piispainkokouksen pääsihteeri Kari Kopperi kirjan julkistamistilaisuudessa.

Kopperin mukaan perustavat teologiset teemat käyvät kirjassa vuoropuhelua kirkon käytäntöjen ja työarjen kanssa.

Kopperin lisäksi kirjan toimituskuntaan kuuluivat Niko Huttunen, Anna-Kaisa Inkala, Marko Marttila ja Terhi Törmä.

Piispainkokouksen pääsihteeri, synodaalikirjan toimituskunnan puheenjohtaja Kari Kopperi. Kuva: Jukka Granström

”On tärkeää pohtia, mitä pelastus tarkoittaa tänään”

Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand totesi kirjan julkistamistilaisuudessa, että synodaalikokouksia on pidetty 1200-luvulta lähtien ja 1800-luvun alkupuolella vielä joka vuosi. Sittemmin kokoontumiset harvennettiin kerran kuudessa vuodessa tapahtuviksi.

– Kokousta pidettiin niin tärkeänä, että syyttä pois jääneitä pappeja sakotettiin. Nykyään osallistuminen on runsasta ilman sakon uhkaakin.

Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand synodaalikirjan julkistamis­tilaisuudessa. Kuva: Jukka Granström

Åstrandin mukaan kokoukset ovat merkki kollegiaalisuudesta ja yhteisestä työstä. Niissä keskustellaan tärkeistä asioista ja vietetään yhteistä jumalanpalvelusta.

Åstrand totesi, että nykyään kirkko ei enää omista elämänkysymyksiä ja vastauksia niihin, koska kiinnostus kristinuskoa kohtaan vähenee ja avoimuus muita uskontoja ja henkisyyttä kohtaan lisääntyy.

– On siis tärkeää pohtia, mitä pelastus tarkoittaa tänään ja kiinnostaako se enää ketään, vai onko elämän tarkoituksen ja merkityksen etsiminen ihmisille tärkeämpää.

– On myös mietittävä, voiko kristinusko tuoda tänäänkin elämään merkityksen tunnetta ja yhteisöllisyyttä ja jos, niin millä tavalla.

Åstrandin mukaan synodaalikokousten päämääränä on, että piispoista, papeista ja teologeista tulisi taitavampia Raamatun, pelastuksen ja nykyajan ymmärtäjiä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Tuore synodaalikirja, podcastit ja aamuhartaudet puhuvat pelastuksesta – ”Kiinnostaako se ketään vai onko elämän tarkoituksen etsiminen tärkeämpää?”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVuoden kanttori Kaisu Rauhamaa: ”Teen työtä musiikin ja elämän tarkoituksen parissa”
Seuraava artikkeliPiispa Matti Repo oli vieraana anglikaanien Lambeth-konferenssissa – ”Vaikeita kysymyksiä ei ole kirkossa viisasta ratkaista äänestämällä kyllä tai ei”

Ei näytettäviä viestejä