Tutkija: Konservatiiviset lehdet loivat epäluuloa sateenkaariperheisiin

Pridekansaa420

Sateenkaariperheiden kuvaan kirkosta 2000-luvun alussa vaikutti pääasiassa konservatiivisiksi profiloituneiden lehtien kirjoittelu. Näin kertoo lauantaina Helsingin yliopistossa väittelevä FM Anna Moring.

Sateenkaariperheiden yhteiskunnallista asemaa käsittelevä tutkimus on ensimmäinen väitöskirja aiheesta Suomessa.

Moring tutki väitöskirjaansa varten aikakauslehtiaineistoa vuodesta 1996 vuoteen 2006. Tuona aikana kirkollisista tai kristillisistä medioista sateenkaariperheitä käsittelivät Moringin mukaan ainoastaan konservatiivisesti profiloituneet lehdet.

– Lukemieni juttujen kirjoittelu aiheesta on sateenkaariperheiden näkökulmasta suorastaan kamalaa luettavaa, Moring sanoo.

– Samaan aikaan esimerkiksi liberaalimmin suuntautunut Kirkko ja kaupunki vaikeni aiheesta. Kansanlähetyksen Uuden Tien kaltaisten lehtien kirjoittelu on jättänyt sateenkaariperheille epäluuloja kirkkoa kohtaan. Asetelma on kuitenkin alkanut muuttua viimeisten vuosien aikana, hän katsoo.

Kodinsiunaus vaihtoehtona parisuhteen siunaamiselle

Viime vuosina sateenkaariperheiden asemaa kirkossa on käsitelty pääasiassa parisuhteen kautta.

– Muutama vuosi sitten käytiin laaja julkinen keskustelu samaa sukupuolta olevien mahdollisuudesta saada siunaus parisuhteelleen. Silloin kirkossa esitettiin heille kodin siunaamista vaihtoehtoisena toimituksena, Moring kertoo.

Moring ei kuitenkaan usko, että parisuhteiden siunaaminen tai edes avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville olisi kaiken kattava ratkaisu. Hän muistuttaa, että sateenkaariperheet ovat aina erilaisia suhteessa muihin perheisiin.

Moring kaipaakin täysremonttia koko perhelainsäädäntöön. Nykyinen lainsäädäntö ei hänen mukaansa huomioi perheiden todellista moninaisuutta.

– Avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille olisi hyvä alkuaskel. Perheiden kannalta suuret kysymykset liittyvät kuitenkin vanhemmuuden tunnustamiseen tai perhevapaisiin. Nyt on tilanteita, joissa lapsella ei ole oikeutta kaikkiin vanhempiinsa. Perhelainsäädännön paketti pitäisi laittaa uusiksi, Moring näkee.

Tällä hetkellä kirkossa on luotu rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRuotsissa kaikille samansuuruinen hautausmaksu
Seuraava artikkeliPerinteistä avioliittoa puoltavassa adressissa 37 000 nimeä

Ei näytettäviä viestejä