Helluntailaisuudesta irtautuneet asennoituvat entiseen kirkkoonsa ja uskontoon yleensä hyvin eri tavoin, osoittaa tuore tutkimus. Uskontotieteilijä Teemu T. Mantsisen tutkimusartikkeli on julkaistu vertaisarvioidussa
Uskonnontukija-verkkolehdessä.
Matsinen selvittää tutkimuksessaan helluntailaisuudesta irtautuneiden asenteita helluntailaisuutta sekä uskontoa yleensä kohtaan. Tutkimukseen osallistui 23 helluntailaisuudesta irtautunutta suomalaista, joista 11:a Mantsinen haastatteli ja 12 osallistui internet-kyselyyn. Valtaosa tutkittavista on iältään 20–45-vuotiaita. Tutkittavat esiintyvät artikkelissa nimettöminä ilman tunnistetietoja.
Suhdetta uskontoon yleensä Mantsinen kartoitti asettamalla tutkittavat asteikolle jäsen-uskonnollinen-agnostikko-ateisti. Jäsenellä tarkoitetaan tässä jonkun toisen uskonnollisen yhteisön jäsentä, ja uskonnollisella viitataan itsenäisyyttä korostavaan uskonnolliseen ihmiseen. Agnostikko on puolestaan sekulaari ilman ehdottomuuksia ja ateisti uskonnoton jo periaatteellisesti.
Suhteessa helluntailaisuuteen Matsinen sijoitti tutkittavat jatkumolle hyväksyvä-ymmärtävä-arvosteleva-torjuva. Mantsisen mukaan kaikki helluntailaisuudesta luopuneet ovat jossain määrin kriittisiä entistä yhteisöään kohtaan, mutta kriittisyydessä on eroja.
Rippisalaisuus ajoi eroon
Tutkimukseen osallistuneista seitsemän kuuluu johonkin toiseen uskonnolliseen yhteisöön. Heidän suhteensa helluntailaisuuteen vaihtelee koko asteikon leveydeltä: kaksi suhtautuu entiseen yhteisöönsä hyväksyvästi, kaksi ymmärtävästi, kaksi arvostelevasti ja yksi torjuvasti. Esimerkiksi hyväksyvästi suhtautuva Juho, keski-ikäinen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä, kertoo olevansa helluntaiseurakunnille ”paljosta kiitollinen”. Suurin syy erolle oli epäluottamus rippisalaisuuteen. Asteikon toisessa päässä olevia toisen uskonnollisen yhteisön jäsenyyteen vaihtaneita yhdistävät epämiellyttävät kokemukset.
Kuusi tutkittavista määritellään uskonnollisiksi. Heidän suhteensa helluntailaisuuteen vaihtelee muiden uskonnollisten yhteisöjen jäsenyyteen vaihtaneiden tavoin asteikon koko leveydellä. Esimerkiksi Urho on irtautunut helluntailaisuudesta hitaasti vieraantuen ja pohtii edelleen omaa maailmankatsomustaan.
Neljä tutkittavista luokitellaan agnostikoiksi. Heitä Teemu T. Mantsinen kuvaa ”maltillisiksi kaikissa kannanotoissaan” ja heidän suhteensa helluntailaisuuteen asemoituu asteikon keskivaiheille: kaksi suhtautuu ymmärtävästi ja kaksi arvostelevasti.
Kuusi tutkittavista luokitellaan ateisteiksi. Heistä kaksi suhtautuu entiseen yhteisöönsä ymmärtävästi, yksi arvostelevasti ja kolme kriittisesti. Mantsinen esittelee artikkelissaan ymmärtävästi helluntailaisuuteen suhtautuvan Suvin, jonka ateistinen maailmankuva syntyi opintojen aikana, ja helluntailaisuuteen torjuvasti suhtautuvan Annikin, joka pitää helluntailaista yhteisöä ja maailmankuvaa ihmiselle vahingollisena. Matsinen huomauttaa, että tutkittavien kokemukset helluntailaisuudesta ovat hyvin erilaisia: Suvi muistelee seurakuntaa paikkana, jossa hänellä oli hyvä olla, ja Annikki paikkana, jossa teini-ikäisistä ajettiin riivaajia.
Käännynnäisten lapset kriittisiä
Eri kategorioihin sijoittuneilla entisillä helluntailaisilla on Mantsisen mukaan yhdistäviä tekijöitä. Mantsisen mukaan yksilön kasvua tukeva ja turvaverkoston tarjoava lähipiiri voi lieventää negatiivisten kokemusten seurauksia. Ne tutkittavat, joiden perheessä toinen vanhemmista oli ensimmäisen polven helluntailainen, kotiolot olivat kriittinen tekijä. Mantsisen mukaan helluntailaisten määrä suvussa on suhteessa perheen uskonnolliseen maltillisuuteen: mitä enemmän helluntailaisia suvussa, sitä maltillisempi perhe.
Torjuvasti entiseen yhteisöönsä suhtautuvia yhdistävät eroon vaikuttaneet psyykkisesti kuormittavat kokemukset sekä verrattain lyhyt aika erosta. Mantsisen mukaan monet kärkevät ja tuomitsevat mielipiteet lieventyvät ajan mittaan.
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä