Ympäröivä yhteiskunta on aina kiinnostanut Tuula Rasimusta. Savonlinnan seurakunnan luottamushenkilönä kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa hän on nyt viidettä kautta. Kahden ensimmäisen kauden ajan hän jatkoi luottamustehtäviä vielä kuntahallinnonkin puolella.
– Päädyin lopettamaan kunnan tehtävät. Totesin, ettei ole hyvä olla kahdessa paikassa, koska niissä käsiteltiin erilaisia maanvaihto- ja yhteistyöasioita, jolloin piti aina muistaa jääviys.
– Sain myös seurakuntalaisilta kiitosta, kun luovuin kunnallisesta päätöksenteosta. Nyt minua ei mielletä poliitikoksi.
Viime kesäkuusta alkaen Rasimus on toiminut kirkkovaltuuston puheenjohtajana pitkäaikaisen puheenjohtajan muutettua pois paikkakunnalta.
– Puheenjohtajan tehtävässä auttaa, kun tuntee seurakunnan toiminnan. Niin se on kunnan puolellakin, pitää päästä organisaatioon sisälle. Kun sen tuntee, on helppo toimia.
Kaksi edeltävää kautta Rasimus on ollut hiippakunnan maallikkoedustaja Kirkkopalvelujen valtuustossa, jossa sisäisti laajemminkin kirkon ja seurakuntien asioita.
Seurakunnan hallinto ja vapaaehtoistyö ovat yksi kolmannes Rasimuksen nykyisistä luottamustehtävistä. Toinen kolmannes on savonlinnalaisen palvelutalon hallitus ja kolmantena aktiivinen Lions-järjestön toiminta.
– Olin yli 20 vuotta sitten perustamassa Itä-Suomen ensimmäistä naisleijonaklubia. Piiritason tehtävät lopetin nyt ainakin vähäksi aikaa.
Tunteet ovat vaikeuttaneet seurakuntaliitoksia
Savonlinnan seurakunta on kokenut viimeisen yhdeksän vuoden aikana monta muodonmuutosta. Nyt siihen kuuluvat Savonrannan kirkkopiiri ja neljä kappeliseurakuntaa: Kerimäki, Punkaharju, Enonkoski ja Rantasalmi.
– Seurakuntaliitokset tapahtuivat sillä lailla veikeästi, että voi sanoa meillä olleen täällä yhtä hulabaloota. Liitosten yhteydessä oli monia kasvukipuja. Saimme laaja-alaisen seurakunnan, jonka toiminnot ovat melko hajallaan.
Savonrannan ja Kerimäen seurakunnat liittyivät yhteen 2007, mutta Savonrannan kirkkopiiri liitettiin kaksi vuotta myöhemmin kuntaliitoksen myötä Savonlinna–Säämingin seurakuntaan
– Kuntaliitoksesta puhuttiin rotanhäntäliitoksena. Ei ollut mitään muuta yhteyttä kuin ohut maasuikale.
Vuonna 2013 Enonkoski liittyi Savonlinna–Sääminkiin taloudellisista syistä, Kerimäki ja Punkaharju kuntaliitoksen kautta. Seurakunnan nimi muutettiin Savonlinnan seurakunnaksi. Viimeisimmäksi ja vapaaehtoisesti seurakuntaan liittyi Rantasalmi viime vuonna, tosin kunta on vielä itsenäinen kuten Enonkoskikin.
– Kimuranttisia asioita näissä on ollut. Seurakuntien yhdistymisissä seurakuntalaisilla on ollut mukana paljon tunnetta, ja se on vaikeuttanut prosesseja.
Mistä mielekkäät tehtävät kaikille liitosseurakuntien talouspäälliköille ja kirkkoherroille?
Sopeutumista on vaatinut myös liittyvien seurakuntien virkojen yhteen liittäminen. Talouspäällikköjä ja kirkkoherroja on tullut joka seurakunnasta. Kaikille työntekijöille pitäisi löytää oma tehtävä, jossa ei turhautuisi.
Jokainen liittyvä seurakunta toi mukanaan vähintäänkin yhden kirkon ja muutenkin kiinteä omaisuus suureni.
– Nyt onneksemme olemme saaneet Savonlinnan keskustasta myytyä Pikkukirkon ortodoksiselle seurakunnalle. Se oli meille mieluisa ratkaisu, koska tämä kirkko oli aiemminkin ortodoksien hallinnassa ja nyt se palautui ”kotiin”.
Vähenevät taloudelliset resurssit pakottavat jatkuvasti seuraamaan ja uusimaan kiinteistö-, henkilöstö- ja seurakuntastrategioita, joista jälkimmäisin on muokattu kirkkohallituksen Kohtaamisen kirkko -strategian pohjalta.
– Liittyneet seurakunnat ovat kulttuuriltaankin erilaisia. Meidän pitäisi oppia toisiltamme.
– Monet kappelit ovat olleet toisaalta kiitollisia suuremmasta yhteisöstä, koska he saavat paljon vinkkejä ja toimintatapaehdotuksia, joita omassa yhteisössä on joskus vaikea löytää. Joka hetki täytyy kuitenkin pitää kirkkaana ajatus, että meillä on yksi yhteinen kristillinen seurakunta.
”Kahtena kesänä on tullut lunta tupaan ja pahasti”
Tuula Rasimus kantaa vastuuta tekemistään päätöksistä. Päätösasiat valmistellaan yleensä huolella, mutta luottamushenkilön on tehtävä itse lisäselvityksiä, jos valmistelussa on puutteita. Päätöksenteko ei ole aina helppoa eikä mukavaa.
– Kahtena kesänä on tullut lunta tupaan ja pahasti, mutta lumi on onneksi sulanut ja voi sanoa, että lähimmäisenrakkaus on voittanut.
– Me elämme vapaassa yhteiskunnassa ja meillä on sananvapaus, mutta ihan pienet asiat saattavat lähteä paisumaan niin, ettei lopulta enää tiedetä, mistä oikeastaan puhutaan.
Rasimus toimi aikanaan pitkään lautamiehenä ja oppi, etteivät työssä käsiteltävät asiat ole omia.
– Ne pitää jättää siihen hetkeen ja sulkea sitten ajatuksistaan.
Seurakunnan työntekijät ovat seurakunnan tärkein voimavara, ja luottamushenkilöiden on pidettävä huolta, että he voivat hyvin. He tekevät tuloksen, jota luottamushenkilöt muun muassa katselevat tilinpäätöksessä. Työntekijöitä autetaan työssään, mutta vain yhteisesti sovituissa rajoissa.
– Pidän tiukan rajan siinä, mitä teen. En sekaannu operationaaliseen johtoon, vaan haluan, että työntekijät ja viranhaltijat tuovat meille luottamushenkilöille hyviä ja valmisteltuja esityksiä. Joskus on hyvä olla yhteisessäkin neuvopidossa, mutta puurot ja vellit eivät saa mennä sekaisin.
Seurakunnassa voi kohdata lähimmäisen lempeät kasvot
Luonto on Rasimuksen yrittäjäperheen yhteinen harrastus.
– Olemme olleet aktiivisia veneilijöitä ja Saimaalla liikutaan vieläkin. Kesäisin asumme maalla ja kaupunkiin muutetaan talvisydämeksi. Maaseutu ja luonto antavat henkistä pääomaa, jonka avulla voi käsitellä vaikeitakin asioita.
Nyt on odotuksessa talven tulo ja hiihtokelit.
– Viime talvena hiihtelin useamman sata kilometriä. Se on aamuinen henkireikä, ja starttaan ladulle heti, kun olen katsonut mittarista, minkälaiset vaatteet ja kummat sukset. Sitten vain menoksi.
– Mie olen vilkas karjalaistyttö, koska olen Lappeenrannasta syntysiään. Opiskelujen myötä lähdin sieltä ja lapset ovat syntyneet Savonlinnassa, josta on tullut kotikaupunki. Luulen että täältä se viimeinen sija ehkä löytyy.
Kasvatustieteen maisteri teki työuransa opettajana ja opettajankouluttajana käsityötieteen alalla.
– Dynaamisten nuorten kanssa työskentely on antanut minulle äärettömän paljon evästä elämään. Se on rakentanut minua kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja tekemään yhteistyötä monella tasolla.
Rasimus kokee hengellisen kotinsa olevan seurakunnassa. Siellä voi nähdä lähimmäisen lempeät kasvot, kohdata ihmisen ja kokea yhteenkuuluvuutta yhteisöön. Seurakunnassa myös loistaa armon symboli, risti.
– Haluan nähdä ristin johdattavan meitä elämässä vaikeidenkin asioiden ohi. Vanhemmiten tämä kirkastuu omiin ajatuksiin yhä selkeämmin. Toivoisin, että risti kantaa ja minutkin talutetaan sinne taivaaseen.
Omassa elämässä Rasimuksella on neljä voimaa antavaa suuntaa.
– Että olisin kiitollinen menneisyydestä, katsoisin tulevaisuuteen rohkeasti, ympärilleni rakastaen ja uskoen ylöspäin.
Kuva: Rasimuksen korialbumi
Ilmoita asiavirheestä