”Minä en ole tärkein. Sinä et ole tärkein. Tärkeintä on se, mitä on meidän välillämme.”
Tämä filosofi Martin Buberin ajatus kuvaa hyvin Vaasan seurakuntien perheasianneuvottelukeskuksen eläkkeelle jäävän johtajan Leif Westerlundin työnäkyä.
– Keskustellessani pariskunnan tai perheen kanssa olen kuullut joskus sanovani jotakin oikein viisasta, samalla tiedostaen että noin viisas minä en ole. Viisaus syntyy siinä keskustelussa, sitä ei olisi syntynyt ilman asiakkaiden läsnäoloa ja panosta. Tässä työssä olen usein kokenut, että 1+1 on enemmän kuin kaksi.
– Perheneuvonnan keskusteludynamiikassa toteutuu näin myös Jeesuksen lupaus: Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan, Westerlund pohtii.
Joskus käy myös toisin. Ihmistä, joka ei halua tulla autetuksi, ei voi auttaa.
– Nämä ovat raskaita ja traagisia tilanteita, erityisesti silloin kun muun perheen mielestä apu olisi välttämätöntä, mutta yksi kieltäytyy siitä.
Joskus hyvä kontakti jää syntymättä asiakkaan kanssa myös henkilökemiaan liittyvistä syistä.
– Sellaisessa tilanteessa terapeutin on tärkeä nähdä, että hän ei ehkä olekaan oikea henkilö auttamaan juuri tätä ihmistä. Kenenkään taidot eivät riitä kaikenlaisiin tilanteisiin. Asiakkaan kanssa yhdessä pitää tällöin miettiä, millaista apua hän kokee tarvitsevansa ja mistä hän voisi sitä parhaiten saada, Westerlund sanoo.
”Nuoret parit hakevat apua ajoissa”
Perheneuvonnassa ei ole Leif Westerlundin mukaan tapahtunut dramaattisia muutoksia hänen aikanaan eli noin 30 vuodessa. Yleisin tulosyy on edelleen vuorovaikutusongelmat puolisoiden välillä. Avioerokysymykset ovat myös olleet koko ajan ajankohtaisia.
– Mutta se on myönteinen trendi, että yhä enemmän myös miehet ottavat ensimmäisinä yhteyttä perheneuvontaan. Vastuu parisuhteen toimivuudesta tuntuu nykyisin olevan entistä tasaisemmin molemmilla puolisoilla.
– Lisäksi olen ilahtunut siitä, että nuoret parit ovat yhä valmiimpia tekemään työtä suhteensa eteen ja hakemaan apua ajoissa.
Westerlund on kiitollinen siitä, että perheneuvontaa on arvostettu lamavuosinakin ja virat on saatu ympäri Suomen täytettyä. Seurakuntayhtymän päättäjiltäkin on löytynyt ymmärrystä perheneuvonnan työtä ja koulutustarpeita kohtaan.
– Perheneuvontaa arvostetaan yhteiskunnassa vahvasti ja se tavoittaa työikäisen aktiiviväestön, 25–55 -vuotiaat. Tätä joukkoa muu seurakunnan työ ei samalla tavoin saa toimintaan mukaan.
”Kansalaisopistojen paikka systeemissä on epämääräinen”
Leif Westerlund jää eläkkeelle syyskuun ensimmäisenä päivänä, työskenneltyään 26 vuotta Vaasan seurakuntayhtymän perheasian neuvottelukeskuksessa.
Westerlund vihittiin papiksi tasan 40 vuotta sitten. Kirkollisen uransa hän aloitti ylimääräisenä apulaisena ruotsinkielisessä Tomaksen seurakunnassa Helsingissä. Nykyään tätä Meilahden ja Töölön alueella toiminutta seurakuntaa ei enää ole, vaan se on sulautunut osaksi Johanneksen seurakuntaa.
Vuodesta 1977 eteenpäin Westerlund palveli Kristiinankaupungin seurakuntaa, vuodesta 1978 kirkkoherrana. Seitsemän vuoden päästä hän vaihtoi alaa ja siirtyi Houtskarin kristillisen kansanopiston rehtoriksi Länsi-Turunmaan saaristoon.
– Rehtorin pesti oli työurani työläin vaihe, vaikka viihdyin erinomaisesti myös siinä tehtävässä. Kansanopistojen paikka suomalaisessa koulutussysteemissä oli melko epämääräinen vuonna 1984. Suuren taloudellisen epävarmuuden keskellä kansalaisopistotoiminnan kehittäminen oli vaikeaa. Tilanne taitaa edelleen olla aika samanlainen, Westerlund toteaa.
”Ruusu Kirkkohallituksen perheasiain yksikölle!”
Valmistautuminen perheneuvojan työhön alkoi Westerlundilla vähitellen. Hän kävi papin työn ohessa kirkon pitkän sielunhoitokoulutuksen ja opiskeli myös työnohjaajaksi. Saatuaan perheneuvojan viran vuonna 1989 hän sitoutui käymään perheneuvojan koulutuksen. Myöhemmin hän opiskeli itselleen vielä vaativan erityistason psykoterapeutin pätevyyden Jyväskylän yliopistossa.
– Työyhteisöasiat ovat aina kiinnostaneet minua ja olen iloinen, että minulla on ollut mahdollisuus perheterapeutin työn ohessa olla mukana työyhteisöjen kehittämisessä, konsultoinnissa ja kouluttamisessa sekä Lapuan että Porvoon hiippakuntien alueilla. Nämä tehtävät ovat tuoneet työhöni tarpeellista vaihtelua.
Perheneuvojan työn hyviin puoliin Leif Westerlund laskee esimerkiksi säännölliset työajat ja vapaat viikonloput. Niistä on kiittänyt erityisesti perhe. Westerlundin perheeseen kuuluu vaimo Febe Westerlund sekä kolme aikuista lasta ja seitsemän lastenlasta. Febe Westerlund on palvellut kirkkoa nuorisotyönohjaajana ja diakonissana.
Työssä jaksamista on auttanut myös selkeästi rajattu työ, jossa voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
– Lisäksi haluan antaa ruusun Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikölle! Vuotuiset neuvottelupäivät ja johtajien kokoukset, joissa on pohdittu ajankohtaisia asioita ihan lainsäädännöstä alkaen, ovat olleet todella antoisia ja tarpeellisia. On korvaamatonta, että perheneuvonnasta huolehditaan valtakunnallisesti ja pääsemme vaihtamaan kokemuksia.
”Sosiaalinen kiintiö tulee työssä täyteen”
Perheneuvontatyön raskaisiin puoliin kuuluu kova psyykkinen paine, josta ei selviäisi ilman säännöllistä työnohjausta.
– Lisäksi olen huomannut, että sosiaalinen kiintiöni on usein tullut täyteen tässä intensiivisten kohtaamisten työssä. Vapaa-ajalla ei tahdo enää jaksaa kyläillä perheen kanssa vaan kaipaa paljon rauhaa ja yksinäisyyttäkin, Leif Westerlund sanoo.
Kesällä mökkeily ja merielämä ovat huuhtoneet työasiat Westerlundin mielestä. Talvisaikaan tehokkain tapa vapautua työmurheista on ollut lastenlasten kanssa vietetty aika.
Seurakunnan toiminta kriisissä – aito kohtaaminen kantaa
Westerlundin mukaan perinteinen seurakunnan toiminta on kriisissä. Ihmiset eivät enää tule joukkotapaamisiin vaan kaipaavat henkilökohtaista kohtaamista ja kokemusta nähdyksi tulemisesta ja tarpeellisuudesta.
– Jos kirkko haluaa jatkaa kirkkona, on maallikoille annettava entistä suurempia vastuita ja seurakuntien työntekijöiden aikaa on suunnattava yhä enemmän henkilökohtaisiin kohtaamisiin, Westerlund arvioi.
– Kirkolla on vahva sanoma. Toivon, että työntekijät pystyvät itse luottamaan siihen ja lepäämään sen varassa. Myös kohtaamisissa voi levätä. Työntekijältä ei odoteta ensi sijassa oikeita vastauksia vaan heittäytymistä aitoon vuorovaikutukseen.
– Ihminen ei muista kauan saarnoja ja sanoja, mutta todellisen kohtaamisen aiheuttaman hyvän tunteen hän muistaa. Tämä tunne kantaa ihmistä kriiseissä ja rohkaisee lähestymään seurakunnan työntekijää myös uudelleen, kun luottamus on kerran syntynyt.
Eläkkeellä Leif Westerlund jatkaa osa-aikaisena perheneuvojana yksityisyrittäjänä. Tarkoitus on myös ottaa rennosti ja matkustella sekä luopua vähitellen tarkkaan aikataulutetusta kelloelämästä.
Kuva: Johanna Backholm.
Ilmoita asiavirheestä