Seurakunta on tänä vuonna eläkkeelle jäävälle tamperelaiselle lastenohjaaja Ulla Paalijärvelle perhe, jossa ihmiset tunnetaan ja toisista pidetään huolta.
Paalijärvi päättää lokakuussa 31 vuotta kestäneen monipuolisen työuransa seurakunnassa. Eläkepäivät alkavat joulukuussa lomien jälkeen. Työt hän aloitti Tampereen Harjun seurakunnassa syksyllä 1986.
– Tavallisen, liikuntapainotteisen ja avoimen päiväkerhon lisäksi olen tehnyt työtä perhekerhoissa, koululaisten iltapäiväkerhossa, Lasten katedraalissa, perheiden iltakerhossa ja naisten aamukahveilla. Päiväkotikummina vierähti 10 vuotta, Paalijärvi kertoo.
”Päiväkotikummina näin kunnan varhaiskasvattajien ammattitaidon”
Ulla Paalijärvi aloitti työparinsa kanssa Tampereella 24 vuotta sitten liikuntapainotteisen päiväkerhon.
– Opiskelimme kurssilla liikunnan ohjaamista alle kouluikäisille. Suunnittelimme eri kuukausille teemat ja liikuntavälineet. Jumppasali oli käytössä joka kerhopäivä.
Lasten katedraalissa Paalijärvi puolestaan opetteli kertomaan Raamatun kertomuksia ja järjestämään toimivia hartaushetkiä.
– Päiväkotikummina viidessä eri päiväkodissa koin, mikä voimavara ja ilo on jakaa ajatuksia yhdessä työskennellen ja miettien, mitä juuri tälle lapsijoukolle haluamme välittää. Näin sen, millaisella ammattitaidolla kunnan varhaiskasvattajat tekevät työtään.
”Äitilapsikerhossa rukoilimme ja saimme rukousvastauksia”
Äitilapsikerho Pyynikin pappilassa 1990-luvun puolivälistä alkaen oli Ulla Paalijärvelle antoisaa työtä. Pesti venyi pienestä pätkästä 10 vuoden mittaiseksi.
Äidit ja lapset hoitajineen olivat eri huoneissa, loppulaulu ja -siunaus pidettiin yhdessä. Eräs lapsi kutsui Ullaa siunaustädiksi.
– Lauloimme Tuomaslauluja, puhuin päivän aiheesta, rukoilimme ja saimme rukousvastauksia. Vierailijoitakin kävi.
– Huomasin, miten monipuolista osaamista äideillä on, kun kaikki saivat käyttää omia lahjojaan. Kerhon juhlissa he jakaantuivat erilaisiin ryhmiin kantamaan vastuuta musiikista, koristelusta ja tarjoilusta, Paalijärvi muistelee.
Äitilapsikerho jäi työtehtävistä pois, kun työtunteja piti vähentää lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suorittamisen ajaksi.
Ulla Paalijärvi liittyi nuorena äitinä itsekin äitien kotipiiriin. Ryhmään kuuluminen tuntui ja tuntuu yhä todella tärkeältä:
– Joukkomme on kokoontunut jo 40 vuoden ajan. Nuorena äitinä sain arvokkaan kokemuksen ja nyt isoäitinäkin huomaan, miten tärkeää on löytää oma paikka, jossa minua odotetaan. Saan tulla mukaan niillä voimilla, mitä minulla juuri tänään on, eikä tarvitse esittää reippaampaa.
Tuntosarvet herkkinä, hyviä kysymyksiä metsästäen
Vuosien varrella Ulla Paalijärvi on kerännyt lukuisia ideoita vihkoihinsa. Aistit aina valppaina hän havainnoi lukemaansa ja kuulemaansa.
– Katson televisiosta jopa jumalanpalvelukset kynä ja paperi kädessä. Kirjoitan muistiin, mitä kysytään. En tarvitse vastauksia vaan hyviä kysymyksiä. Haluan kuulla, mitä ne herättävät muissa naisissa.
Paalijärvi tietää, miten kerätä perhekerhon äideiltä hedelmällisimmät keskustelunaiheet syyskauden ja uuden vuoden alussa. Hän pyytää äitejä kirjoittamaan nimettömästi lapuille asioita, joita he miettivät päivän aikana kotona lasten kanssa. Sitten jokainen äiti ottaa pinosta yhden lapun ja lukee sen.
– He kommentoivat esiin nousevia ajatuksiaan, joiden pohjalta valitsemme keskustelunaiheet kokoontumisiin. Arkisten pohdintojen ja toimivien ratkaisujen jakaminen on vertaistukea parhaimmillaan. Toki suunnittelen ohjelmia jonkin verran myös kirkkovuoden mukaan, Paalijärvi juttelee.
Perhekerhon äidit odottavat kerhoaamuisin kuulevansa läsnäolijoiden väsymyspisteet. Se on menetelmä, jonka avulla Ulla Paalijärvelle selviää päivän vireystilanne ja keitettävän kahvin määrä.
– Äidit pisteyttävät asteikolla 1-10 omat senhetkiset voimavaransa kuraan kuolleen kutun ja häikäistyneen välillä. Pistemääriä kommentoidessa saattaa tulla esille jotakin, mitä käsitellään sillä kerralla, ja silloin valmistelemani aihe jää sivuun.
Naisten aamukahveilla luodaan yhdessä iloa ja kauneutta
Seurakunta on Ulla Paalijärvelle perhe, jossa ihmiset tunnetaan ja toisista pidetään huolta. Keväällä 2016 hän sai idean naisten aamukahvihetkestä: tilaisuudesta, jossa kukaan ei jää yksin ja mukaan tulijoista ilahdutaan.
Esimiehen luvalla Paalijärvi pyysi uuteen tiimiin perhetyöstä vastaavan pastorin Tuija-Riitta Heiskasen, lastenohjaaja Kaisa Mattilan ja diakonissa Minna Sormusen.
Hyvän olon aamujen rungoksi suunniteltiin yhteinen aloitus, kahden euron hintainen aamupala, Iloa arkeen -hetki, jossa puhuu vierailija, ja lopuksi sisaruspiiri. Mukana on aina musiikkivieras, mutta yhteislauluja säestävät seurakuntalaiset.
Viime työkauden aikana pidettiin kahdeksan erilaista tilaisuutta. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuneet osallistuivat sekä suunnitteluun että tekemiseen. Reilu viikko ennen kutakin tilaisuutta räätälöitiin palaveriin saapuneille omat tehtävät. Aulaemäntä vastaanottaa ja saliemäntä juontaa, muut saavat puuhata keittiössä, hoitaa koristelut ja säestää laulut.
– Halusin eri-ikäisten naisten arkeen iloa, kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa, toisten seuraa ja ystävyyssuhteita sekä paikan käyttää omia lahjojaan. Onnistumiseen vaaditaan, että seurakunnan työntekijät näkevät ihmisten mahdollisuudet ja antavat heille aikaansa.
Toiminta on Harjun seurakunnan naistyötä, mutta kävijöiden asuinpaikalla ei ole merkitystä. Tulevana työkautena järjestetään kaksi tilaisuutta syksyllä ja kaksi keväällä.
Mielekkyys on löydettävä arjesta
Vielä syksyn ensimmäisinä kuukausina Ulla Paalijärvi aikoo valmistella kerhot ja paneutua työhönsä entiseen malliin, löysäilemättä.
– Nyt minulla on menossa viimeiset kerrat kirkkovuoden tapahtumissa.
Paalijärvi kokee saaneensa elää läpi hienon ja rikkaan työelämän.
– Kohta tulee toisenmoinen aika. Katson sitten rauhasta ja levosta käsin, mikä on sydämen syke eteenpäin. Elämä on muutosta, eikä edeltäkäsin voi tietää, mitä uusi vaihe tuo mukanaan.
Arjen merkitys kirkastui Paalijärvelle aikoinaan sairaalan sängyssä vakavassa tilanteessa. Siitä lähtien hän on pyrkinyt löytämään ilon ja mielekkyyden kuluvaan päivään, ei vain viikonloppuun.
– Kristillisyys on arjessa elämistä. Tälle päivälle on luvattu kaikki, mitä tarvitsen. Rukous on lahja, jota käytän ahkerasti.
– Jään työstäni pois hyvillä mielin, mutta aktiivisesta elämästä en halua jäädä eläkkeelle, Ulla Paalijärvi toteaa.
Kuva: Merja Salonen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.