Uskonnoton kansanedustaja haluaisi tukea kirkkoa – näin se onnistuu

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar tiedusteli torstai-iltana sosiaalisessa mediassa, miten hän voisi antaa rahaa kirkolle. Yanar oli seurannut paperittomia käsitellyttä Ylen keskusteluohjelmaa A-Studio: Talk.

Ohjelmassa keskustelivat Helsingin Oulunkylän seurakunnan pastori ja kirkolliskokousedustaja Marjaana Toiviainen, perussuomalaisten kansanedustaja ja espoolainen kirkon luottamushenkilö Veera Ruoho, entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero sekä Sdp:n kansanedustaja Joona Räsänen.

Yanar tviittasi ohjelman innoittamana: ”Onkohan meille uskonnottomille keinoa liittyä kirkon kannatusjäseneksi? Hienoa, että joku puolustaa inhimillisyyttä.”

Hetkeä myöhemmin hän kirjoitti Facebookissa:

”Onkohan meille uskonnottomille mitään mahdollisuutta liittyä kirkon kannatusjäseneksi? Kirkko on pitkään ollut yksi niistä harvoista tahoista, joka on uskaltanut pitää ääntä inhimillisyyden puolesta. Se on nähty viime päivien keskustelussa paperittomista ja jälleen nyt A-studiossa. Tällaista arvojohtajuutta haluaisin nähdä meidän valtiomme ylimmältä johdolta. Terveydenhuolto ja suoja ovat elämän perusedellytykset. Uskomatonta, että joudumme keskustelemaan siitä, että voiko ihmiset jättää kadulle vai ei.”

Moni vastasi Yanarille tukevansa kirkkoa jäsenyydellä

Mitä kirkon taloudellinen kannatusjäsenyys voisi tarkoittaa?

Moni Yanarille sosiaalisessa mediassa vastannut kehotti häntä liittymään kirkkoon. Moni vastaajista totesi itsekin kuuluvansa kirkkoon vain tukeakseen rahallisesti sen toimintaa.

Kirkon jäsenyys ohjaa eurot täysimääräisesti kirkolle: niin diakoniatyöhön kuin pappien, suntioiden ja perhetyöntekijöiden palkkoihin, sekä rakennusten ylläpitoon ja iltapäiväkerhojen järjestämiseen. Tällainen tuki on vähenevän jäsenmäärän kirkolle huomattava kädenojennus aikana, jolloin sen toimintaan kohdistuu suuria muutospaineita.

Kirkkoon voi liittyä esimerkiksi Liitykirkkoon.fi-sivustolla. Jos liittyjä on kastettu ja konfirmoitu, liittyminen sujuu muitta mutkitta.

Toisaalta kannatusjäsenyys voidaan ymmärtää lahjoituksina kirkon keräyksiin. Näin ajatteli toimittaja, nykyinen demaripoliitikko Timo Harakka vuonna 2012, kun hän kertoi Kotimaan haastattelussa maksavansa protestiksi ”kannatusmaksua” kirkolle. Hän tarkoitti sillä säännöllisiä lahjoituksia Kirkon Ulkomaanavulle.

Lahjoittajan päänvaivana on avustuskohteiden runsaus

Uskonnoton auttaja voi vaikuttaa avustuksensa kohteeseen jäsenyyttä tarkemmin antamalla rahaa kolehtiin, seurakunnille tai kirkolliselle avustustoiminnalle tai -järjestölle. Kimuranttia suorassa lahjoituksessa on vain se, että pitäisi ottaa selvää, mille järjestölle tai hankkeelle rahansa antaisi. Vaihtoehtoja on runsaasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Suurin kirkon keräyksistä on Yhteisvastuukeräys. Sen kohteina vuonna 2017 ovat kotimaassa ihmiskaupan uhrit ja ulkomailla konfliktien keskellä elävien nuorten tukeminen.

Kirkon suurimmat ulkomaantyötä tekevät avustusjärjestöt ovat Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura.

Kotimaahan suunnatun lahjoituksen voi suunnata esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitokselle, joka tekee töitä niin nuorten kuin vanhusten, niin asunnottomien kuin paperittomienkin kanssa.

Lahjoittaja voi myös valita täsmälleen, mihin rahat menevät. Tällaista palvelua tarjoaa Kotimaanapu, jonka kautta voi antaa rahaa myös pienille yksittäisille kohteille. Tällaisia ovat esimerkiksi kotitarvikkeiden ostaminen vähävaraiselle tai älypuhelimen hankkiminen yksinhuoltajaäidin yläkouluikäiselle lapselle.

Uskonnottoman näkökulmasta yllätyksellisin lahjoituskohde on jumalanpalveluksissa kerättävä kolehti. Sen kohteet vaihtelevat seurakunnasta ja sunnuntaista riippuen.

Mutta mikäli Ozan Yanar tarkoitti kannatusjäsenyyttä maksuna, jonka kirkko käyttäisi kuin kirkollisverosta saadut tulot, sellaista kirkko ei ainakaan vielä tarjoa.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Yhteisvastuukeräys ja Kotimaanapu ovat Kirkkopalvelut ry:n hallinnoimia kampanjoita. Kirkkopalvelut on Kotimaa24:ä julkaisevan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Arkistojuttu: Timo Harakka maksaa protestiksi kirkolle kannatusmaksua

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliIsraelin armeija torjuu tahallaan sytytettyjä maastopaloja – palestiinalaishallinto lupautui apuun
Seuraava artikkeliYlivieskan palaneen kirkon kello soi kasvuyritysten tapahtumassa – pörssi maksaa kellon matkat

Ei näytettäviä viestejä