Uusi verkkosivusto listaa sateenkaaripareja vihkiviä pappeja

Verkkoon on avattu sivusto, joka auttaa samaa sukupuolta olevia pareja löytämään vihkitilaisuuteensa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin. Pappien nimien ohella Sateenkaaripapit-sivustolla listataan vihkimistä tai siunaamista varten käytössä olevia tiloja.

Sivusto avattiin keskiviikkona 18. tammikuuta. Torstaina 19. tammikuuta sivustolla oli iltapäivään mennessä mainittu seitsemän pappia ja seitsemän kirkkoa.

– Lista täydentyy koko ajan. Kun sata nimeä on koossa, katson, että olemme riittävällä tasolla, sanoo sivustoa ylläpitävä pappi Toni Fagerholm.

Fagerholm työskentelee nykyisin psykoterapeuttina. Hän sanoo keränneensä aiemmin listan psykoterapeuteista, jotka ymmärtävät erityisesti sateenkaari-ihmisten kysymyksiä.

– Maaliskuu lähestyy, ja monella vihkimistä haluavalla ei ole mitään käsitystä, mistä he löytävät papin.

Avioliittolaki muuttuu 1. maaliskuuta.

Sivustolla kerrotaan, että kaikki luettelon papit ovat julkisesti ilmaisseet olevansa valmiita vihkimään ja siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja.

”Vihkiviä pappeja on todellisuudessa enemmän kuin tällä sivustolla on mainittu, joten sivuston papit toimivat myös yhteyshenkilöinä parien ja muiden vihkivien pappien välillä”, sivulla kirjoitetaan.

– Toivon, että mahdollisimman moni pappi löytäisi rohkeuden lähteä mukaan, Fagerholm sanoo.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Kuva: Olli Seppälä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliToivo Hyyryläinen: Virsi luo yhteyttä
Seuraava artikkeliPaavi sai piispa Kallialalta sata rauhankyyhkyä, piispan lapsenlapset ojensivat lahjan

Ei näytettäviä viestejä