Suomalaisten leskien suru muuttuu. Erilaisille suremisen tavoille on aiempaa enemmän tilaa. Toisaalta erityisesti uusperhekuviot tekevät suremisesta aiempaa monimutkaisempaa.
Näin kertoo pastoraaliteologian professori Auli Vähäkangas Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Hän johtaa saattohoitoon pureutuvaa monitieteistä tutkimushanketta, jossa on haastateltu kotisaattohoidossa olevia, heidän omaisiaan ja menetyksen kokeneita.
Tutkimukseen osallistui 30 haastateltavaa. Tutkimusryhmä löysi heidät julkisen tai yksityisen terveydenhuollon kautta. Kaikkien kanssa keskusteltiin rauhassa ja pitkään.
Tutkimuksen ensimmäisiä tuloksia esiteltiin viime viikolla Helsingissä hankkeen ympärille järjestetyssä konferenssissa.
***
Suurin osa tutkimukseen haastatelluista menetyksen kokeneista omaishoitajista oli leskiä. Tulokset keskittyvätkin pitkälti heidän suruunsa, Auli Vähäkangas kertoo.
Surussa suhde edesmenneeseen puolisoon saa erilaisia ilmenemismuotoja. Suhde voi olla unia, ihannoivaa puhumista, erilaisia läsnäolon kokemuksia.
Viimeksi mainituista puhutaan avoimemmin kuin menneinä vuosikymmeninä, Vähäkangas sanoo.
– Nytkin haastateltavat saattoivat sanoa hämillään, että tämä nyt on vähän tällaista höpsöä tai että olenkohan puhunut haamun kanssa. Kokemus on kuitenkin voinut olla, että puoliso on muistuttanut autohuollosta ja sanonut, että muista ottaa pölykapselit mukaan.
Aiempaa avoimempi puhe läsnäolokokemuksista liittyy Vähäkankaan mukaan kulttuurin muutokseen. Muutoksessa ovat myös hengellinen ja henkinen puhe. Samaan ilmiöön liittyvät uushenkisyys ja enkelikokemukset.
***
Suremisen rituaalitkin muuttuvat. Haudalla käydään edelleen, mutta tärkein muistelemisen paikka voikin olla koti, luontokohde tai paikka, johon puolison tuhka on siroteltu.
Yhteiseen kotiin suhtaudutaan karkeasti ottaen kahdella eri tavalla. Jotkut lesket haluavat tehdä asunnosta nopeasti oman kotinsa. Toiset jättävät paikoilleen kaiken puolisosta muistuttavan.
– Nykyään ei ajatella, että kaikki pitäisi laittaa heti pois. Paikalleen voidaan jättää muutakin kuin kuva, vaikka saappaat eteiseen, Vähäkangas sanoo.
Suorittavasta surutyö-käsitteestä on hänen mukaansa päästy kaikkiaan hyvin eroon.
– Tiedetään, että suru kulkee mukana elämän loppuun asti.
***
Suremiseen vaikuttaa myös perhemuotojen muuttuminen.
– Kun puhutaan uusperheistä, tarkoitetaan usein kolmi-nelikymppisten perheitä. 70–80-vuotiaiden uusperheiden kuvioista pitäisi puhua paljon nykyistä enemmän, Vähäkangas sanoo.
Kun perhesuhteisiin liittyy aiempaa enemmän ihmisiä, surutilanteista tulee vaikeampia. Kuka saa päättää hautajaisjärjestelyistä? Kenen viereen vainaja haudataan, kun viimeiseksi jäänyt suhde on pitkä muttei ensimmäinen?
Kun Auli Vähäkangas tapasi saattohoidossa olevia ja heidän omaisiaan, hän huomasi, kuinka moni jäi vaille tukea. Myönteisenä esimerkkinä Vähäkangas nostaa esiin Helsingin seurakuntayhtymän, joka kouluttaa saattohoidon vapaaehtoisia koteihin.
– Kotisaattohoidon lääketieteellinen tuki saattaa olla kunnossa, mutta potilas ja omainen tarvitsevat muutakin, Auli Vähäkangas sanoo.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
”Lapset mukaan hautajaisiin, kirkossa saa imettää!” – Lapsella on oikeus hyvästellä rakas ihminen
Kommentti: Koiran kuolemaa seuraa erilainen mutta syvä suru
Pappi kietoi lohtuhuivin lesken hartioille – syntyi ilmiö, ja nyt huiveja neulotaan ympäri Suomea
Kohtuun kuollut vauva on lapsi, jota surraan
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.