Pääsiäisen 2016 ei ollut alun perinkään tarkoitus olla tavallinen juhlapyhä Ylivieskan kirkkoherran Timo Määtän elämässä.
Sen oli määrä olla viimeinen pääsiäinen kirkkoherrana, sillä hän oli jo eroanomuksensa jättänyt ja tuomiokapituli oli asian siunannut. Henkilökohtainen eläkeikä 64 vuotta tuli vastaan.
Seurakunta alkoi valmistautua seuraajan etsintään. Määtän eläkepäivien oli määrä koittaa helmikuussa 2017.
Mutta toisin kävi.
Timo ja Marja Määttä olivat saaneet pääsiäiseksi kotipappilaan vieraaksi viisi aikuista lastaan. Samalla vietettiin nuorimman lapsenlapsen, 1-vuotiaan Valo-pojan syntymäpäiviä.
Kirkkoherra perheineen valmistautui siis pahaa aavistamatta lankalauantaina naapuriensa kanssa polttamaan välipelloksi kutsutulla tontilla pääsiäiskokkoa. Sellainen kun on tapana Pohjanmaan suunnalla, myös Ylivieskan korkeudella.
Varttia vaille kahdeksan Määtän puhelin soi. Siellä oli seurakuntamestari, joka sanoi, että kirkko palaa.
– Mitä? Määttä vastasi.
– Kirkko palaa, seurakuntamestari toisti.
Määttä lähti autolla kirkolle vaimonsa kanssa, joka myös on Ylivieskan seurakunnan työntekijä, diakonissa.
– Pappila sijaitsee parin kilometrin päässä kirkosta. Pian näimme taivaanrannassa tulipalon kajon. Kun tulimme paikalle, oli vastassa shokeeraava näky, kirkko ilmiliekissä. Tajusimme nopeasti, että mitään ei ole tehtävissä.
Palon tapahtuminen juuri pääsiäisenä vahvisti Määtän mukaan Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä.
– Elämä ja ylösnousemuksen toivo olivat uudella tavalla vahvasti läsnä.
Timo Määttä sanoo etukäteen ajatelleensa mahdollisuutta, että kirkossa syttyisi tulipalo. Se ei ollut mikään etiäinen vaan virallisen varautumissuunnitelman mukaista pohdintaa.
– Olen miettinyt, että jos sellainen puhelu tulisi, niin mitä pitäisi yrittää pelastaa kirkosta, miten ohjeistaa henkilöstöä ja pelastajia.
Näille pohdinnoille ei valitettavasti ollut käyttöä tositilanteessa, sillä palo oli niin rajua. Sen sytyttämiseen oli käytetty nestettä, joka voimisti palon leviämistä.
{kuva_1162b62e-bf46-4293-b393-692259254978}
Kirkon luhistuessa liekkien alle Määttä soitti noin kello kahdeksan aikaan Oulun hiippakunnan piispalle Samuel Salmelle, joka ei ollut vielä kuullut asiasta.
– Hän ilmaisi, että olisi mahdollisuudessa lähteä Ylivieskaan. Vastasin, että ylivieskalaiset antaisivat sille arvoa.
Piispa tuli ja seurakuntakeskuksessa pidettäväksi ilmoitettu yömessu järjestettiin taivasalla kirkon kivimuurin ulkopuolella.
– Me vietimme messua ja palomiehet jatkoivat sammutustöitä, Määttä muistelee messua, joka ei hevin unohdu ylivieskalaisten mielistä.
Poliisi sai varsin nopeasti selville, että palo oli tahallaan sytytetty. Epäillyksi paljastui paikkakuntalainen mies ja poliisilla oli syynsä korostaa kantasuomalaisuutta, sillä netissä alkoi oitis villi spekulointi, että palo olisi suunnattu arkkipiispan ja kirkon pakolaismyönteisiä lausuntoja vastaan.
Mistään tällaisesta ei ollut kyse.
– Ajattelen, että se oli yksittäisen ihmisen äärimmäinen teko.
– Kirkkoneuvoston kokouksen aluksi luin rukouksen, johon liitin myös tekijän ja hänen omaisensa.
Määttä sanoo, ettei tunne tekijää eikä tiedä hänen nimeään, vaikka paikkakunnalla toki liikkuu huhuja.
Määtän puhelin on soinut palon jälkeen taukoamatta ja sähköposti tuonut viestejä.
– Pakko myöntää, tapahtuman saama huomio yllätti. Jo palopaikalle sain puhelut muun muassa STT:ltä ja Yleltä. Sovimme, että viranomaiset hoitavat virallisen tiedotuksen, minä saatoin keskittyä tunnelmiin ja seurakunnan näkökulmaan.
– Viesteissä on ollut lohdullisinta tieto, että meidän puolestamme on rukoiltu, Määttä sanoo.
Hän tahtoo kiittää kaikkia, jotka ovat viestejä lähettäneet. Kaikkiin niihin hän ei voi mitenkään vastata henkilökohtaisesti.
– Jospa kiitos menee näin Kotimaan kautta!
{kuva_69c88383-b219-40c0-96d1-9981115df17c}
Ylivieskan kirkko rakennettiin muutama vuosi ennen Ranskan vallankumousta 1700-luvun lopussa. Asioilla ei sinänsä ole yhteyttä, mutta rinnastus antaa perspektiiviä siitä, minkälainen perintö ja kulttuurihistoriallinen muistikiteytymä kirkko oli.
Paloa edeltävän arkkitehtonisen hahmon kirkko sai 1892.
Viimeinen kirkollinen tilaisuus Ylivieskan puisessa kirkossa oli pitkäperjantain sanajumalapalvelus kello 15 eli Jeesuksen kuolinhetkellä.
Kirkon alttaritaulu oli Sigurd Wettenhovi-Aspan maalaama, ja monien mielestä synkkä, esittihän se pelkästään ristiinnaulittua Jeesusta mustaa taustaa vasten.
– Minulle taulusta tuli kuitenkin rakas juuri sen yksinkertaisuuden ja karuuden vuoksi.
Timo Määttä on kotoisin Raisiosta, Turun kupeesta. Hänen isänsä oli lähtöisin Kuusamosta. Hänen äitinsä on siirtokarjalaisia Lumivaarasta. Heidät on vihitty – yllättäen – Ylivieskan kirkossa.
Määttä tuntee lapsuudenkodistaan lestadiolaisuutta mutta sanoo, ettei ole pelkästään yhden liikkeen mies. Opiskeluaikana hän kävi Kansan Raamattuseuran tilaisuuksissa. Ylivieskassa uusheräyskin on tullut tutuksi.
– Toisaalta papille on hyvä, että hänellä on selkeä hengellinen koti. Jos sellaista ei ole, se voi olla puute. Mutta toisaalta pappi on kaikkia seurakuntalaisia varten.
Määttä sanoo herätysliikkeekseen jumalanpalveluksen. Hän tutustui pari vuotta sitten ruotsalaisen Fredrik Modéuksen ajatuksiin jumalanpalvelusryhmistä ja yhdessä tekemisestä.
Jumalanpalvelus on Määtälle ollut tärkeä ilman messuherätystäkin, hän on istunut kirkon penkissä sunnuntaisin, vaikka ei ole ollut työvuorossa.
Tulipalon myötä katosi paitsi työpaikka myös tärkeä osa elämää.
– Usko ei ole seinistä tai paikasta kiinni. Mutta Ylivieskassa on samalla paikalla ollut kirkko yli 200 vuotta, joten kyllä silläkin on merkitystä ihmisten mielissä.
Kirkon palon jälkeen Timo Määttä on joutunut miettimään tulevaisuudensuunnitelmansa uusiksi. Kirkkoneuvosto pyysi häntä jatkamaan kirkkoherrana vielä kirkon rakennushankkeen ajan.
– Sanoin, että minun pitää miettiä asiaa ja rukoilla. Soitin myös piispalle ja kysyin hänen kantaansa.
– Suostuin jatkamaan, sillä tuntui kohtuuttomalta, että seurakunnan pitäisi kaiken keskellä vielä keskittyä kirkkoherran valintaan. Minulla on nyt jatkooni ulkoinen kutsu, mutta myös sisäinen kutsu.
Jo palopaikalla ylivieskalaiset vakuuttelivat toisilleen, että kirkko rakennetaan uudelleen. Kirkkovaltuusto antoi viime keskiviikkona kirkkoneuvoston tehtäväksi ryhtyä valmistelemaan uuden kirkon rakentamista. Mitä se tarkoittaa käytännössä, on pitkän tien ja monien keskustelujen päässä.
Joku ajattelee, että rakennetaan tismalleen samanlainen kuin vanha. Toinen haluaa tilalle modernin kirkon. Kolmas uskoo parhaan tuloksen syntyvän kun yhdistetään modernia ja perinteistä, esimerkkinä Kärsämäen paanukirkko.
Tämä haastattelu on tehty maaliskuun viimeisenä päivänä Ylivieskassa. Seurakunnassa ja mediassa on iloittu siitä, että sakastissa olleessa kassakaapissa on säilynyt osa ehtoollisastioista.
Myös seurakunnan päätös uuden kirkon rakentamisesta on uutisoitu, samoin kuin epäillyn tarkoituksellisesta toiminnasta. Hän on murtautunut kirkkoon ja sytyttänyt sen palavaa nestettä hyväksi käyttäen.
Kotimaa oli mukana kirkon raunioilla, kun eräs kirkkoa vartioiva vapaaehtoinen näytti kirkkoherra Määtälle hiiltyneiden hirsien alta pilkistävät kirkonkellot, päällisin puolin hyväkuntoisen näköisinä.
Palopaikka on eristetty nauhalla ja sitä vartioidaan. Hiiltyneistä hirsistä kohoaa tympeä tulipalon ja vanhan savun tuoksu. Näky on lohduton.
Ihmisiä, nuoria ja vanhoja, kulkee kirkon ympärillä hiljaisina. Moni haluaa vaihtaa sanan pari kirkkoherran kanssa. Tarve jakaa kokemus oman kirkon tuhoutumisesta on suuri.
– Tämä pakottaa kysymään myös, mikä kirkko on, ja mitä se merkitsee minulle.
Ilmoita asiavirheestä