Kirkon kuva vanhoillisena ja hitaana muuttujana on paljolti kiinni juuri määräenemmistösäännöksestä. Se on peräisin 1800-luvulta ja kulkenut muuttumattomana läpi kaikkien kirkkolain uudistusten. Kun kirkossa pitäisi muuttaa jotain, asian valmistelijat joutuvat arvioimaan, saadaanko tästä määräenemmistö.
Jos lakimuutos ei kirkolliskokouksessa saa kolmen neljäsosan enemmistöä annetuista äänistä, sitä ei hyväksytä. Sekä naispappeuden pitkä tie ennen hyväksymistä että parisuhdelainsäädännön kohtalo ovat tästä hyviä esimerkkejä. Siihen törmättiin myös mukautettaessa kirkon virkamieslainsäädäntöä muun yhteiskunnan käytäntöihin.
Määräenemmistösäädöstä on yritetty muuttaa useita kertoja ja se on aina kaatunut. Viimeisin esitys raukesi vuonna 2013.
Kotimaa-lehdessä määräenemmistösäädöstä kommentoivat Kirkkohallituksessa pitkään työskennellyt kirkkoneuvos Matti Halttunen, kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja, Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherra Pertti Simola, viimeksi asiasta aloitteen tehnyt Nurmijärven seurakunnan hallintojohtaja Sami Ojala ja kirkon entinen työmarkkinajohtaja Risto Voipio. Voipion mukaan jo lainsäädäntöä edellyttävää muutosta valmisteltaessa, on mietittävä, meneekö ehdotus läpi.
– Jos kokemus sanoo, ettei onnistu, esityksen sisältö on mietittävä ja muotoiltava uudestaan. Se tuottaa eräänlaisen suomettumisprosessin, jossa koetaan arvata, miten mahdollinen vähemmistö suhtautuu esitykseen, Voipio sanoo.
Lue lisää 30. huhtikuuta ilmestyneestä Kotimaa-lehdestä.
Ilmoita asiavirheestä