Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toteuttamaan kansainväliseen diakoniaan on liittynyt usein tekijöitä, joiden perusteella autettava on jäänyt muukalaiseksi, toiseksi tai ulkokehälle suhteessa kirkkoon, väittää teologian maisteri Tiina Ikonen tuoreessa väitöstutkimuksessaan.
Käytännöllisen teologian alaan kuuluva tarkastetaan perjantaina Helsingin yliopistossa.
Ikonen on käsitellyt tutkimuksessaan kansainvälistä diakoniaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunta- ja keskushallinnossa vuosina 1993–2004.
Hän jaottelee kansainvälisen diakonian osa-alueet tutkimuksessaan kansainvälisen diakonian asemaan kirkon hallinnossa, maan rajat ylittävään diakoniaan ja kulttuurienväliseen diakoniaan.
− Kansainvälinen diakonia muuttui tutkimusajankohtana erityisesti suhteessa lähetystyön teologiaan ja sen kautta kirkon itseymmärrykseen. Se alettiin ymmärtää osana kirkon kokonaisvaltaista lähetystehtävää. Lisäksi kansainvälinen diakonia alkoi myös tapahtua yhä enemmän kotimaassa yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä, Ikonen toteaa.
Ikosen mukaan kirkon toimintaan liittyi toiseutta tuottavia tekijöitä.
− Maahanmuuttajat eivät itse olleet suunnittelemassa tai kommentoimassa heidän auttamisekseen toteutettua toimintaa. Koko tutkimusajankohdalta löytyi vain yksi tapaus, jossa hiippakunnallisen maahanmuuttajatyötä toteuttavan toimielimen jäseniksi kutsuttiin tavoitteellisesti myös maahanmuuttajajäseniä. Kaiken kaikkiaan kansainvälistä diakoniaa leimasi usein toisten puolesta tekeminen, Ikonen kertoo.
Myös kansainväliseen avustustoimintaan liittyvä kumppanuus herätti kysymyksiä. Avustustoiminta nähtiin usein rahan antamisena ulkomaille tai muuna tavaran tai koulutuksen lahjoittamisena.
− Kirkon hiippakunta- ja keskushallinnossa ei useinkaan arvioitu yhteistyöhankkeiden vaikuttavuutta tai tuotu esille sitä, mitä mieltä avun vastaanottajat olivat avustustyöstä, Ikonen huomauttaa.
Kaiken kaikkiaan kansainvälinen diakonia hyväksyttiin kuitenkin tutkimusajankohtana osaksi kirkon perustehtävää. Väittelijän mukaan tämä tarkoitti sitä, että kirkko itsessään alkoi aikaisempaa selvemmin vastata kansainvälisestä diakoniasta, eikä sitä haluttu enää ulkoistaa esimerkiksi kirkollisille järjestöille.
Tutkimusaineisto koostuu kirkon hiippakunta- ja keskushallinnon asiakirjoista.
Ilmoita asiavirheestä