Åbo Akademissa viime viikon torstaina teologian tohtoriksi väitellyt Emma Audas asettaa systemaattisen teologian alan väitöskirjassaan tutkimuspöydälle ison peruskysymyksen: mikä avioliitto on?
Tutkijan mukaan on olemassa kristillinen tapa ajatella avioliitosta, mutta avioliittoteologiaan liittyviä kysymyksiä ei voida ratkaista niin kauan kuin rakkauden, sukupuolen, lapsien ja perheen kaltaisia aiheita pidetään itsestään selvinä lähtökohtina.
Kaiken pohjalla olevia termejä pitäisi avata ja analysoida. Juuri tähän tutkija on omassa työssään lähtenyt.
– Olen valinnut kolme valtavan laajaa teemaa: rakkaus, sukupuoli ja perhe. Kun kirkossa nykyisinkin puhutaan avioliitosta tai vaikkapa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä, taustalla on jokin näky näistä asioista, Audas sanoo.
Samaan hengenvetoon hän toteaa, että itse näistä asioista silti puhutaan kovin harvoin.
– Miten oikeastaan tiedämme, mitä me niillä tarkoitamme?
”Avioliittoon vihkiessään kirkko ei hyväksy tai vahvista rakkautta”
Emma Audas tutki väitöskirjassaan Det heliga äktenskapet (Pyhä avioliitto) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittoteologiaa. Lähdemateriaali koostuu kirkon dokumenteista, joiden voi olettaa luonnehtivan kirkon virallista avioliitto-opetusta.
Yksi avioliittoa koskeva ”itsestäänselvyys” on Audasin mukaan ajatus siitä, että mies ja nainen täydentävät toisiaan fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Tämä tapa ymmärtää täydentävyys ei hänen mukaansa ole perinteinen kristillinen näkemys. Sen juuret ovat modernissa ajassa, ja siitä tuli avioliittoteologinen ajatus vasta 1900-luvulla.
Audas muistuttaa, että pohjimmiltaan Raamatunkin viesti ja haaste on se, että Kristuksessa ei enää ole miestä eikä naista.
Tutkimuksessaan Audas nostaa esille, että kirkon avioliittoteologian ”klassisessa” näkemyksessä on sekä epäselvyyksiä että ilmiselviä ristiriitaisuuksia. Nämä liittyvät esimerkiksi moderniin rakkauskäsitykseen, miesten ja naisten eroavaisuuksiin ja siihen, että lasten saamista ei enää pidetä avioliiton perusteluna.
Audasin mukaan esimerkiksi halua pidetään kirkon retoriikassa miehen ja naisen välillä luonnollisena. Homorakkaudesta puhuttaessa samasta rakkaudesta puhutaankin yleensä homoseksuaalisena haluna.
Tärkeä löytö tutkimuksessa on Audasin mukaan, että avioliittoon vihkiessään kirkko ei hyväksy tai vahvista rakkautta. Kirkon intressi on toisaalla.
– Pikemminkin kirkko todistaa rakkaudesta ja viljelee rakkautta ja yrittää tukea ja rohkaista ihmisiä elämään tätä rakkautta.
”Hyvä avioliittoteologia ei ole konservatiivista tai liberaalia”
Emma Audas pohdiskelee omaa tutkimustaan jälkikäteen myös kielen ja teologian kautta: joskus on helpompi sanoa, mitä avioliitto ei ole. Vaikka avioliitosta toki voidaan sanoa yhtä ja toista, pyrkimyksen ei hänen mielestään pidä olla se, että asetetaan reunoja tai rajoja.
– Voimme kirkkona kuitenkin sanoa, että näin pitkälle olemme tulleet. Voimme tehdä virheitä ja oppia, mutta näemme totuudesta vain osan. Se ei se tarkoita, että kaikki olisi epäselvää.
Audas haluaa, että kiivaana käyvän avioliittokeskustelun eri osapuolet pystyisivät näkemään omien argumenttiensa taakse.
– Hyvä avioliittoteologia ei ole konservatiivista tai liberaalia. Kristittyjen tehtävä on etsiä sitä, mikä on kristillinen näkemys.
– Uskon itse, että on olemassa kristillinen näky avioliitosta. Mutta jos etsimme sitä rehellisesti, emme koskaan voi varmuudella sanoa, että ”nyt olemme sen löytäneet”. Rehelliseen totuuden etsimiseen kuuluu avoimuus sille, että ollaan väärässä.
Väitöskirjan englanninkieliseen tiivistelmään voi tutustua täällä.
Kuva: Ville Kavilo
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.