1800-luvun merimiesten vaimot olivat aktiivisia toimijoita kaupunkiyhteisössä, eivät horisonttiin tähyilijöitä, sanoo aiheesta väitöskirjan tehnyt Pirita Frigren.
– Laivanvarustus vaikutti monin tavoin naisten taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan aikana, jolloin naisten itsemääräämisoikeus oli muutoin rajattu ja jossa yksilöiden paikkaa yhteiskunnassa määrittivät syntyperä ja sukupuoli.
Frigrenin mukaan miesten ollessa merillä satamakaupungeissa oli paljon naisten johtamia kotitalouksia. Väitöskirja kumoaa oletuksen, että merimiehet olivat pääsääntöisesti naimattomia nuoria miehiä. Todellisuudessa vähintään kolmasosa suomalaisista merimiehistä oli naimisissa.
Köyhät merimiesten puolisot hakivat apua kaupungin hallinnolta, merenkulkuviranomaisilta, laivanvarustajilta ja seurakunnalta.
Frigrenin mukaan paikalliset instituutiot joutuivatkin reagoimaan perheiden toimeentulovaikeuksiin. 1800-luvun mittaan käsitykset siitä, keitä tuli auttaa yhteisistä varoista ja millä tavoilla, olivat muutoksessa. Ymmärrettiin, että eivät vain vanhat, sairaat ja orvot kärsineet köyhyydestä vaan yhteiskunnallisten rakenteiden vuoksi myös nuorten ja työkykyisten toimeentulo saattoi olla uhattuna.
Tutkimus perustui maallisen ja kirkollisen paikallishallinnon, merenkulun, köyhäinhoidon ja oikeuslaitoksen asiakirjamateriaaleihin. Niiden sekä kirkollisten ja verotuksellisten väestöaineistojen pohjalta Frigren rekonstruoi 551 merimiehen vaimona eläneen naisen ja heidän perheidensä profiilia.
Pirita Frigrenin Suomen historian alaan kuuluva väitöskirja
Kotisatamassa. Merimiesten vaimot, naisten toimijuus ja perheiden toimeentuloehdot 1800-luvun suomalaisessa rannikkokaupungissa” tarkastetaan perjantaina 22. tammikuuta Jyväskylän yliopistossa.