Setlementtiliikkeen Suomeen tuonut sillanrakentaja ja punapappi, teologian tohtori Sigfrid Sirenius (1877–1961) uskoi sisällissodan jälkeenkin, että työväenliikkeen avulla Jumalan valtakunta voisi tulla maan päälle.
Sirenius liittyi ajattelussaan varhaisten evankelisten opetukseen koko maailman autuudesta ja uskoi, että lopulta kaikki ihmiset pelastuvat.
Sireniuksen mukaan Kristus kuoli turhaan, jos yksikin ihminen joutuu kadotukseen. Hän halusi pelastaa työväenliikkeen Jumalalle ja Jumalan valtakunnan asialle aikana, jolloin kuilu työväenliikkeen ja kirkon välillä oli syvä ja sosiaalidemokraatitkin kannattivat laajasti materialistista historianäkemystä.
”Sireniusta tutkiessani tutkin myös omaa menneisyyttäni”
Johtava perheneuvoja, pappi ja psykoterapeutti Martti Ajo väitteli syyskuun lopussa Sireniuksen teologisesta ja aatteellisesta ajattelusta liittyen Jumalan valtakuntaan sekä hänen kristillis-sosiaalisesta toiminnastaan vuoteen 1924 saakka. Aatehistoriallisen väitöksen nimi on Punainen eskatologia.
Väitöksen aihepiirit ovat Ajolle tuttuja jo lapsuudesta. Hän kasvoi Rovaniemellä Rovalan setlementissä ja työväenliikkeeseen sitoutuneessa kodissa. Hänen isänsä, pappi ja metsänhoitaja Aimo Ajo, teki työuransa Rovalan toiminnanjohtajana ja SDP:n kansanedustajana. Myös äiti oli töissä Rovalassa.
– Olen ollut koko ikäni viehtynyt diakoniatyöstä ja kristillis-yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sireniusta tutkiessani olen tutkinut myös omaa menneisyyttäni, Ajo sanoo.
Sirenius ei hyväksynyt hengellisen ja maallisen erottelua
Sigfrid Sirenius kritisoi reformaation perinnössä sitä, kuinka yksilön usko nousi kaiken keskiöön ja Jumalan valtakunnasta tuli vain tuonpuoleinen. Hänen ajattelunsa elämästä ja Jumalasta oli hyvin kokonaisvaltaista.
Hän ei voinut hyväksyä sitä, että hengellinen ja maallinen on erotettu toisistaan. Hänen maailmassaan ilman toista ei voinut olla toista. Yksilöllinen ja sosiaalinen kristillisyys integroituivat yhdeksi todellisuudeksi.
Sirenius halusi vapauttaa kristityt ahtaasta, pietistisestä uskonnäkemyksestä, vaikka hän samalla itsekin ammensi pietistisestä perinteestä. Sirenius uskoi, että olisi mahdollista rakentaa työväenliikkeen avustuksella maanpäällinen, oikeudenmukainen, sosialistiseen talousjärjestelmään perustuva Jumalan valtakunta. Hänet voi nähdä ensimmäisenä vapautuksen teologina, joka ajatteli Jumalan valtakunnan murtautuvan maanpäälle juuri heikoimmassa asemassa olevien työläisten kautta ja heidän oikeuksiaan puolustamalla.
”Sirenius oli vahvatahtoinen, empaattinen Jumalan juoksupoika”
Sirenius oli hyvin uskonnollinen. Hän vei aktiivisesti evankeliumia teollisuusseuduille, verkostoitui laajasti sekä yhteiskunnallisten että kirkollisten vaikuttajien kanssa ja rakensi yllättäviäkin siltoja. Hän oli taitava lobbaamaan ajatuksiaan ja tuli toimeen sekä liberaalien että konservatiivien kanssa.
– Sireniuksen maailmassa asiat riitelivät mutta miehet eivät. Hän oli radikaali toisinajattelija ja esitti taitavasti kritiikkiä, muttei koskaan polttanut siltoja eikä hyökännyt kirkkoa tai papistoa vastaan. Hän ei jäänyt minkään barrikadin taakse. Tällaista henkilöä meidänkin aikamme kipeästi tarvitsisi, Ajo toteaa.
Ajo yllättyi tutkimusta tehdessään esimerkiksi siitä, kuinka punapappina tunnettu Sirenius sai Peräpohjolassa vankan tuen toiminnalleen Maalaisliiton vanhoillislestadiolaisilta kansanedustajilta.
– Sirenius oli vahvatahtoinen mutta empaattinen, diplomaattinen ja ekumeeninen Jumalan juoksupoika. Hän oli kuin liaanikasvi, joka menee sisälle ahtaastakin muurin raosta, Ajo kuvailee.
Vaikka Sireniuksella oli radikaaleja ajatuksia, hänellä oli vaikutusvaltaisia tukijoita. Heihin lukeutuivat esimerkiksi presidentit Kyösti Kallio ja Lauri Kristian Relander, professori ja piispa Jaakko Gummerus sekä Väinö Tanner, Hella Wuolijoki ja Santeri Alkio.
”Sirenius oli sisällissodan jälkeen yhteiskunnallinen iskunvaimennin”
Sigfrid Sireniuksen missio oli tehdä Suomen työväenliikkeestä samalla tavoin uskontomyönteinen kuin Englannin työväenliike oli. Hänen ajatteluaan leimasi ajalle tyypillinen optimismi ja kehitysusko. Sisällissota oli valtava koettelemus ja takaisku, muttei sammuttanut missiota.
Sirenius uskoi, että vaikka maailma, jumaluusoppi tai kirkon traditiot järkkyisivät, niin Jumalan valtakunta kulkee joka tapauksessa vääjäämättä lopullista toteutumistaan kohti, paitsi tuonpuoleisuudessa myös tässä ajassa.
Sisällissodan jälkeen kirkon johdon taktiikka oli pitkälti vaikeneminen ja poliittinen passiivisuus. Sirenius kuitenkin siunasi sekä hiekkakuopista ylös kaivettuja punaisia vainajia että valkoisia sodan uhreja. Hän peräänkuulutti kansan yhtenäisyyttä, vastusti kostopolitiikkaa, vaati punavankien vapauttamista sekä kannatti sosiaalidemokraattien yhteiskunnallisia ja taloudellisia tavoitteita.
Punavankien ja heidän omaistensa sielunhoitajana Sirenius teki sisällissodan jälkeen korvaamattoman tärkeää työtä erityisesti Kuusankoskella. Hän kertoi oppineensa tuolloin rakastamaan punakaartilaisia, joiden joukkoihin hän tuli vasten tahtoaan vedetyksi sodan aikana.
– Sirenius oli eräänlainen iskunvaimennin sisällissodan jälkeisessä yhteiskunnan murrosvaiheessa.
Sirenius oli Kotimaa-lehden avustaja ja pakinoitsija
Sigfrid Sirenius oli monessa mukana ja kaikesta kiinnostunut. Hän kirjoitti ja suomensi valtavat määrät kirjoja, ja hänen kirjeenvaihtoaan on tallessa kymmeniä mapillisia. Lisäksi myös vanhat Kotimaa-lehdet olivat Martti Ajolle tärkeä osa tutkimusmateriaalia.
Palattuaan Englannista Suomeen vuoden 1912 lopussa Sirenius tuli mukaan nuorkirkolliseen liikkeeseen, joka vaikutti vahvasti Kotimaa-lehden taustalla. Sireniuksestakin tuli Kotimaan avustaja ja pakinoitsija.
– Silloin oli tyypillistä, että vaikeat asiat kirjoitettiin toimituksen nimissä. Opin kuitenkin tutkimusta tehdessäni tunnistamaan Sireniuksen kirjoitustyylin ja pystyin päättelemään, mitkä nimettömät tekstit olivat hänen kynästään, Ajo kertoo.
Nuorkirkolliset pohtivat 1900-luvun alun Kotimaa-lehdissä hyvin samanlaisia kysymyksiä, jotka ovat pinnalla nyt. Maallistuminen ja ihmisten vieraantuminen kirkosta huolettivat. Yhteiskunnallisesti uhkaavaa oli, että työväestön palkkatulot ovat keskimäärin alempia kuin välttämättömät menot.
– Sirenius varmasti taputtaisi käsiään jos kuulisi, että Kotimaa kirjoittaa tästä väitöstutkimuksesta. Samoin hän olisi onnellinen, että Johannes Ijäs referoi väitöstä laajasti entisessä Työmies-lehdessä eli nykyisessä Demokraatissa, Ajo hymyilee.
Sireniuksen tunnussana oli huoliin ja tragedioihin hautautuneen ihmiselämän henkiin herättäminen.
– Toivon että väitöskirjani herättäisi keskustelua ja synnyttäisi sillanrakennusideoita. Se todistaa, että ei kirkossa olla ennekään nössöjä oltu, aina on myös toimittu, Ajo sanoo.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Väitös: ”Punapappi” Sigfrid Sireniuksella oli vaikutusvaltaisia vanhoillislestadiolaisia tukijoita
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.