Pääsiäisaamu on muutoksen aika. Silloin selviää, että hauta onkin tyhjä. Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti! – Lue piispa Irja Askolan pääsiäisyön saarna.
Pääsiäisyön messu 30.3.213 klo 23; Tuomiokirkko; Mark. 16: 1-8
KUTSU KIVENVIERITYSTALKOISIIN!
Kuka auttaisi? Kuka vierittäisi kiven? Sen suuren kiven?
Kolme naista kuiskailee tätä huoltaan, ahdistustaankin, keskenään. Tämä kuiskinta kaikuu meille kahden vuosituhannen takaa. Nuo kolme näkivät kiven, sen suuren ja painavan. He eivät huomanneet aamukasteen raikastaman puutarhapolun vierellä avautuvia kevätesikkoja eikä heidän korvansa tunnistanut aamuviserrykseensä valmistautuvia lintuja. Mikään huomisen aavistus ei läpäissyt ahdistuksen muuria. Kun se kivi oli niin suuri!
Nämä kolme naista 2000 tuhannen vuoden takaa kaiuttavat jotakin siitä kysymysviidakosta, minkä ainakin minä kohtaan omassa arjessani ja kohtaamisissani ihmisten kanssa. On kiviä – pieniä ja suuria -, sellaisia, jotka sumentavat ja hämärtävät huomisen lupauksia ja jähmettävät huoleen, häpeään ja ahdistukseen.
Minulle Suuressa Pääsiäiskertomuksessa suurta on se, että nämä huolestuneet naiset ja suljetun talon yläkertaan paenneet miehet mahtuvat tähän kristinuskon ydinkertomuksen keskiöön. Mikään kustannustoimittaja ei saanut lupaa siloittaa tai siistiä kertomuksen käänteitä vain sankareiden eikä edes varmojen vastausten kertomukseksi. Jumalalle oli tärkeää se, että kaikenlaiset mahtuivat joukkoon, myös pääsiäispolulle. Me kaikki – me kaikenlaiset – olemme Ydinkertomuksen keskiössä.
Pääsiäispolun käänteissä tapaamme uskossaan varmoja, mutta yhtä todesti kerrotaan heistä, jotka olivat varmoja epäuskossaan. Kohtaamme heitä, jotka toimivat mallikkaasti, mutta yhtä lailla Raamatussa saavat tilan he, joiden vuorosanat lipsuvat.
Kristinuskon voima on siinä, että Suuri Kertomuksemme ei rakennu onnistuneiden, tahrattomien eikä ylipäätään voimasankareitten varaan. Meidän voimamme on siinä, että rehellisesti saa olla sitä mitä on; koko elämäntarinansa kanssa. Kristinuskon voima ei ole suorittamista eikä pinnistelyä, vaan lupaa ja luottamusta. Olet tervetullut – et jostain huolimatta, vaan juuri siksi!
Tätä kaikenlaisten ihmisten yhteisöllisyyttä Pääsiäiskertomuksen käänteet kuuluttavat: tervetuloa, varmuuden ilossa tai epävarmuuden arkuudessa. Jokaiselle meistä on tila tällä pitkällä polulla kohti pääsiäistä; siellä voi valita paikkansa – kurkistella puun takaa tai astella etummaisten riviin. Kaikki sopii. Kaikissa asemissamme Jumalan läsnäolo siunaa meitä; mitään vaatimatta.
Se kivi? Se suuri kivi, jota ei itse jaksa vierittää pois? Pääsiäiskertomuksen kolmen naisen ahdistunut kysymys kaikuu myös tämän päivän todellisuudesta, ihan läheltä: yt-neuvottelujen uhkaama mies; lapsi, jonka turvallisuus rikkoontui; nainen, jonka haavat kätketyt ja silti ne vuotavat. Ja ne monet, joiden kätkettyä kipua kukaan ei tunnista. Jokainen meistä kantaa varmaan jonkun tuskaa mukanaan tänään tämän kirkon rukouksen syliin. Ehkä omaansa? Uupuneitakin moni meistä, ja niin monta, joita huominen ei houkuta. Liian suuria kiviä estämässä näkökykyä?
Mahtuuko Pääsiäisriemu mitenkään tähän kaikkeen? Mitä tapahtuisi, jos mahtuisi ja kivi olisi poissa? Pitäisikö meidän Pääsiäissanomaan uskovien aloittaa kivenvieritystalkoot: tehdä tilaa toivolle, oikeudenmukaisuudelle ja raivata kaikki esteet armolta, joka kuuluu kaikille ja kaikenlaisille.
Tällaisella pääsiäispolulla me kohtaamme toisemme: haavoinemme, salaisuuksinemme, mutta myös iloinemme ja vahvuuksinemme. Pääsiäiskertomuksen polulle me mahdumme kaikki. Sellaisena kuin tänään ja tällä hetkellä olemme.
Pääsiäinen on yllätykseen suostumista. Se kivi, se suuri kivi, on jo vieritetty pois, siksi elämä saattaa yllättää. Annetaan sille mahdollisuus!
Kiveä voimallisempi on kaikki se, mitä löydämme, kun käännämme katseemme kivestä itseemme ja toinen toiseemme ja niihin kevätesikkoihin, jotka jo olemassa. Me kaikki olemme ja liikumme Pääsiäispolulla. Sillä polulla monta erilaista sanaa ja tarinaa on totta, saa olla. Yksi sana meitä erilaisia yhdistää: Jumalan tervetulotoivotus! Silloin raja-aidoilla ei ole enää väliä; lopulta tuonpuoleisuus ja tämänpuoleisuus halaavat toisiaan. Tässä maisemassa arki voi muuttua. Huoli, häpeä ja syyllisyys saavat sulaa. Katkeruuden voi unohtaa, pelon saa selättää.
Jumalan Pääsiäissanoman hyvyys yllättää!
Ovet ovat auki – taivasta myöten!
–
Irja Askola
–