Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto purki lähetysrahojen jakopäätöksensä

Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto kumosi tiistain kokouksessaan joulukuisen päätöksensä siirtää päätösvalta lähetysrahojen jaosta yhteiseltä kirkkoneuvostolta itselleen. Ratkaisun peruste oli, että taannoinen päätös oli kirkkolain vastainen. 

 –  Kyseessä oli laillisuuskysymys. Olimme yksimielisiä, eikä asiasta käyty lainkaan keskustelua, summaa yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen
Kotimaa24:lle.

 Hallintovalituksen ensimmäinen allekirjoittaja, valtuutettu Johanna Korhonen tervehti päätöstä ilolla.

– Koko tapaus edusti juonittelua ja hölmöilyä, jotka ovat kirkollisen toimintakulttuurin ikävimpiä piirteitä. Tällaisten setvimiseen kuluu turhaan aikaa, ja tässä tapauksessa jouduimme kuormittamaan asioillamme myös hallinto-oikeutta. Kirkon hallintoelinten tulisi osata noudattaa lakia ilman ulkopuolista apuakin, Korhonen näpäyttää.

Ala-Kapee-Hakulinen ei puheenjohtajana halua lähteä ennakoimaan miten keskustelu taustalla olevasta lähetysrahakysymyksessä Vantaalla jatkuu.

Asiassa on Korhosen mukaan selvitettävä vielä virkamiesten toiminnan asiallisuus. Laillisuusvalvonta heidän suhteensa kuuluu YKN:lle.

Lue myös: ”Juonittelua ja hallintovalituksia” – kiista Vantaan lähetysrahoista paisuu

Matti Sollamo: ”En ymmärrä, että rahalla kiristetään”

Turhautumista Vantaalla. ”Entä jos riitely ei johda mihinkään”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHengen uudistuksen artikkeli: ”Suomessa eksorsismi marginaalinen ilmiö”
Seuraava artikkeliLönnrot oli myös suomalaisen virsirunouden isä

Ei näytettäviä viestejä