Vapaaehtoinen mentori voi vähentää lapsiperheen yksinäisyyttä

Yksinäisyyden kokemuksen vahingollisuudesta on saatu uutta tutkimustietoa. Parhaillaan käynnissä oleva HelsinkiMission äiti- ja isämentoritoiminnan tutkimus on antanut lupaavia tuloksia vapaaehtoisilta saadun tuen vaikutuksista. Sen mukaan perheet kokevat, että vapaaehtoinen mentori on muun muassa voinut vähentää heidän yksinäisyyttään ja avuttomuuttaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös julkisen sektorin työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia mentoritoiminnasta. Ammattilaiset kokevat, että vapaaehtoistoimintaa suosittelemalla he voivat tarjota yksinäisyyttä kokeville tukea, jota he eivät itse voi koskaan antaa. Vertaisuuteen ja vapaaehtoiseen välittämiseen perustuva suhde antaa erilaista tukea kuin ammattilaisen ja asiakkaan suhde, jossa aika on rajallinen ja lähtökohta usein ongelmalähtöinen.

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtajan Henrietta Grönlundin mukaan Suomessa on vasta alettu ymmärtää yksinäisyyden vakavat ja todella moninaiset vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin.

− Yksinäisyys aiheuttaa vakavaa inhimillistä kärsimystä, mutta myös laajoja kustannuksia yhteiskunnalle moninaisten hyvinvointia ja terveyttä heikentävien mekanismiensa kautta, hän toteaa.

Tänään keskiviikkona, Vapaaehtoistoiminnan päivänä HelsinkiMissio haastaa jokaista tekemään jonkin arjen vapaaehtoisteon lapsiperheiden yksinäisyyden ja yksin jäämisen vähentämiseksi.

− Voimme toimia vastavuoroisemmin ja lisätä sosiaalisia kontakteja suurin ja pienin teoin. Voimme tarjota lastenhoitoapua tuttavaperheelle tai kutsua naapurit kahville tai kävelylle. Voimme pyrkiä puuttumaan, jos lapsen luokkakaveri on aina välitunnit yksin, Grönlund sanoo.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuomiorovasti piti Eroakirkosta.fi-etusivun linkkiä Facebook-sivullaan
Seuraava artikkeliRäsänen: Essayahin tulkinta ok

Ei näytettäviä viestejä