Taivaassa alkoi sataa lunta. Sitä satoi niin paljon, että kaikki maailman pilvet, jotka ikinä taivaalle syntyvät, saivat alkunsa.
Jumala katsoi valtavia kinoksia ja sanoi enkeleille:
– Rukkaset käteen, lapio kouraan, ja hommiin!
Niin enkelit alkoivat luoda lunta. Töitä riitti vuosituhansiksi. Mutta viimein avaruuteen lähti viimeinen lapiollinen.
– Huh, huh, huokaisi lumenluojaenkeli ja otti rukkaset kädestään.
– Näitä tuskin enää tarvitaan, enkeli sanoi ja nakkasi rukkaset taivaalle, josta ne leijaillen liitelivät kohti maata.
Mutta ennen kuin harmaa rukkanen ehti maapallon pinnalle, Jumala oli tehnyt siitä haukan. Ja koska varpuset olivat ensimmäisiä, jotka pelästyivät uutta petolintua, ihminen nimesi linnun varpushaukaksi.
Varpushaukka (Accipiter nisus) on Suomen yleisin päiväpetolintu. Sen kannaksi maassamme arvioidaan noin 7 000–10 000 paria. Tihein kanta on eteläisessä Suomessa, mutta varpushaukkaa tavataan Metsä-Lappia myöten.
Varpushaukka pesii tiheissä metsiköissä. Se liikkuu ja saalistaa myös ihmisasutuksen lähellä. Varsinkin talvisaikaan, kun osa varpushaukoista jää Suomeen talvehtimaan, sitä nähdään etsimässä ravintoa lintulautojen ympärillä.
Ilmassa liitävä ja ilmavirtojen mukana leijuva varpushaukka on varsin tavallinen näky – kunhan osaa linnun tunnistaa. Toisinaan varpushaukka ja varis käyvät kovaa ”ilmasotaa”.
Nimensä mukaisesti varpushaukka saalistaa pikkulintuja, mutta myös suurempia lintuja, jopa puluja ja harakoita.
Koiras- ja naarasvarpushaukka ovat huomattavan erikokoisia. Naaras on selvästi kookkaampi. Varpushaukka on luonnossa hyvin samannäköinen, joskin pienempi, kuin kanahaukka.
Jumala, anna minun nähdä haukka! Varpushaukka kelpaa oikein hyvin.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä