Vatikaani toivoo YK:n kansainvälisen asekauppasopimuksen puuttuvan laittomaan asekauppaan. Jos parhaillaan neuvoteltavasta sopimuksesta saadaan vahva, se kohentaisi miljoonien ihmisten elämään, arvioi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.
New Yorkissa yritetään saada heinäkuussa aikaan kansainvälinen asekauppasopimus, johon sitoutuisivat kaikki YK:n jäsenmaat. Maanantaina alkaneeseen konferenssiin tahtoivat osallistua myös Palestiinan ja Vatikaanin edustajat. Diplomaattisen selkkauksen jälkeen molemmille myönnettiin oikeus olla läsnä tarkkailijoina.
Vatikaani on aikaisemmin ilmaissut tukensa asekauppasopimukselle. Kansainvälisesti valvomattomalla asekaupalla on paavin istuimen mukaan humanitaarisia seurauksia. Siksi sopimuksen tulisi puuttua laittomaan asekauppaan.
– Sopimuksen tavoitteena ei tulisi olla vain normaalin asekaupan sääteleminen, vaan ennen kaikkea kansainvälisen laittoman kaupan purkaminen, vaati arkkipiispa Francis Assisi Chullikatt helmikuussa 2012 asekauppasopimusta valmistelleessa kokouksessa. Vatikaanin pysyvänä tarkkailijana YK:ssa toimiva Chullikatt toivoi paavin istuimen nimissä vahvaa sopimusta.
– Valtioiden, aseteollisuuden ja kansalaisyhteiskunnan vastuullinen yhteistyö voi edistää rauhan kulttuuria ja olla osoitus poliittisesta tahdosta vahvistaa rauhaa, oikeudenmukaisuutta, vakautta ja hyvinvointia maailmassa, Chullikatt sanoo.
Vahvan sopimuksen maailmanlaajuisiin vaikutuksiin uskoo myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon:
– Yhteinen tavoite on selvä: vankka ja laillisesti sitova asekauppasopimus, jolla on todellista vaikutusta niiden miljoonien ihmisten elämään, jotka kärsivät aseellisten konfliktien seurauksista, sorrosta ja aseistetusta väkivallasta. Se on kunnianhimoista, mutta uskon sen olevan mahdollista, Ban Ki-moon sanoi konferenssin avajaispuheessaan.
Ilmoita asiavirheestä