Jumala antoi enkeleille tehtävän.
– Tehkää minun esimerkkini mukaan peippolintuja.
Ja niin enkelit alkoivat muovailla ja värittää erilaisia ja erinäköisiä peippoja. Jumala laski ne yhtä aikaa lentoon, ja maanpiirin puut ja pensaikot täytti huumaava laulu ja siipien suhina.
Seuraavana päivänä muuan vihreä peippo tuli takasin taivaaseen.
– Mikä hätänä, peippokulta, kysyi Jumala lempeästi.
– Sain hienon värin, mutta liian pienen nokan, lintu sanoi kyyneltä pyyhkien ja kertoi, että sen nokalla ei saanut auringonkukan siementä rikki.
– Enköhän minä voi auttaa sinua, sanoi Jumala ja katsoi varaosalaatikkoaan, josta löytyi vahvempi nokka. Jumala antoi sen peipolle, joka kiitti Luojaansa ja palasi puun latvaan laulamaan.
Viherpeippo (Carduelis chrolis) on Etelä- ja Keski-Suomessa varsin tavallinen, mutta sitä tavataan myös pohjoisempana kaupunkien laitamilla. Suurin osa viherpeipoista muuttaa syksyisin etelämmäksi, mutta osa jää talvehtimaan ja liikkuu suurissakin parvissa.
Viherpeipot ovat lintulautojen vakiovieraita ja suosivat erityisesti auringonkukansiemeniä.
Suomen viherpeippokanta taantui rajusti erityisesti vuosina 2008–2010 Trichomonas gallinae -alkueläimen aiheuttaman epidemian takia. Tauti tappoi lähes puolet maamme viherpeipoista. Pesimäkannaksi on parhaimmillaan arvioitu 300 000–400 000 paria.
Viherpeippo viihtyy asutuskeskuksissa ja pesii muun muassa kuusiaidoissa. Ravintoa viherpeipolle tarjoavat monet koristekasvit, erityisesti kurttulehtiruusu marjoineen.
Kevään ensimmäisiin luonteenomaisiin linnunääniin kuuluu viherpeipon ”ryystävä” laulu puiden latvustoissa.
Viherpeipon ääni on tuttu, mutta laulaja itse usein tuntematon. Luomakunta paljastaa salaisuuksiaan sille, joka haluaa pysähtyä, katsoa ja kuunnella.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä