Viis veromiljoonista – Seppänen ei antaisi rikkaille katujille huojennusta

Entinen taloustoimittaja ja pitkän linjan vasemmistopoliitikko Esko Seppänen ei lämpene hallituksen suunnitelmille antaa rikkaille katujille verohelpotuksia.


Helsingin Sanomat
uutisoi tänään hallituksen esitysluonnoksesta. Sen mukaan verohuojennusta annettaisiin niille, jotka tuovat vapaaehtoisesti esiin veroparatiiseihin piilotettua omaisuutta tai tuloa. Kätketyt varat vuoden 2016 aikana tunnustaneet ”rikkaat katujat” eivät joutuisi rikosvastuuseen ja heidän nimensä jäisivät salaisiksi.

Vastaavalla tavalla Ruotsin valtio onnistui hiljattain saamaan viidessä vuodessa noin 200 miljoonaa euroa lisää verotuloja.

Suomessakin verottaja pääsi muutama vuosi sitten käsiksi vajaan parinkymmenen suomalaisen Liechtensteinin veroparatiisiin viemiin noin 40–50 miljoonaan euroon. Niille määrättiin jälkiveroja ja muun muassa korkoja noin 10 miljoonan euron edestä.

Jos Suomen hallituksen kaavailema strategia toimisi, Suomeen saataisiin Seppäsenkin arvion mukaan palautettua verotuloina mahdollisesti kymmeniä miljoonia euroja rikollista rahaa. Siitä huolimatta hän ei pidä hallituksen ratkaisua oikeana.

– Minä lähtisin kuitenkin siitä, ettei rikollisia suosita verotuksella ja veronalennuksilla. Olisin varovainen osallistumaan valtion tuloista tähän. Kyseessä on veronkierto ja se pitäisi saada kuriin lähtöpäässä, Seppänen sanoo.

Valtiovallan keinot vähissä

Vastaavia huojennuksia on Seppäsen mukaan harjoitettu lähinnä pohjoisen Välimeren maissa kuten Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Tulokset ovat olleet vaatimattomia.

– Suurin osa rahoista ei ole palannut. Suomessakin näyttää olevan niin, että rahat ovat lähdössä täältä entistä suuremmassa määrin. Suurin osa rahoista lähtee laillisesti erilaisina osinkoina ja myyntivoittoina. Nyt pitäisi kiinnittää enemmän huomiota rahan lähdön estämiseen kuin veronalennuksiin ja rikosoikeudellisen vastuun välttämiseen rahojen palauttamisessa, Seppänen katsoo.

Suomessa on voimassa niin kutsuttu kaksoisrangaistuksen kielto. Tämä tarkoittaa sitä, että jos veronkorotukset on määrätty, mahdollisia rikoksia ei tutkita enää poliisin toimesta. Veronkorotus tulkitaan rangaistukseksi.

Esimerkiksi Liechtensteiniin varoja tallettaneet suomalaiset saivat veronkorotukset mutta eivät rikosoikeudellisia syytteitä. Seppäsen mielestä rangaistus oli liian heppoinen.

– Veronkorotus ja rikosoikeudellinen vastuu pitäisi toimia käsi kädessä. Pitäisi harkita, kenen oikeuksia Euroopassa puolustetaan. On yhdistettävä sekä veronkorostus että rikosoikeudellinen vastuu toisin kuin nykyisin on tehty, hän katsoo.

Seppäsen mielestä Suomen hallituksen kaavailu luo rikkaiden suosimisen ilmapiiriä. Valtion kipeästi kaipaamia verotuloja olisi kuitenkin luvassa, eikä muita keinoja oikein ole käytettävissä. Tämän Seppänenkin myöntää.

– Jos rahat lähtevät, ne lähtevät, koska Suomi on sitoutunut EU:ssa rahojen vapaaseen liikkuvuuteen. Valtiovallalla ei ole juuri keinoja rahojen palauttamiseksi tai lähtemisen estämiseksi. Tämä on pääomien vapaan liikkumisen tuoma riesa.

Seppänen on silti omassa kannassaan järkkymätön.

– Käsiä ei pidä silti nostaa ylös rikollisten edessä.

Seppänen on kirjoittanut kirjan Suomen rikkaista ja paljastanut niissä myös maamme veropakolaisia. Ylipäänsä hän katsoo, että veroparatiiseissa rahojaan pitävien nimiä ei pitäisi piilotella.

– Nimenomaan julkisuus on se, joka estää heitä lähtemästä täältä.

Kuva: Johannes Ijäs

Lue myös:

Seppänen: Toimitan materiaalin Suomen rikkaista Pikettylle

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTeemu Hällistä diakoniajohtaja
Seuraava artikkeliKantola kritisoi Kivelän Koraani-kommentteja IL-blogissa

Ei näytettäviä viestejä