Vanhaan malliin ei voi jatkaa. Tuoreesta kirjasta löytyy ainakin viisi näkökulmaa tulevaisuuteen. Jutun innoittajana ja lähteenä on käytetty Maarit Hytösen, Kimmo Ketolan, Veli-Matti Salmisen, Jussi Sohlbergin ja Leena Sorsan toimittamaa artikkelikokoelmaa Erilaisista yhteisöistä elävä kirkko.
1. Samankaltaiset viihtyvät keskenään
”Lika barn leka bäst”, samankaltaiset lapset leikkivät mieluusti yhdessä, tietää ruotsalainen sananlasku. Samaan tulokseen ovat tulleet ihmistieteiden tutkijatkin muun muassa evoluutiohistoriallisista syistä. Kyse ei siis ole mistään uudesta havainnosta, vaan vanhan havainnon arvioimisesta uudelleen.
Tutkijat puhuvat homofiliasta eli samankaltaisia kohtaan tunnetusta rakkaudesta, mikä on tärkeä tekijä yhteiskuntaluokkien ja sosiaalisten siteiden muodostumisessa. Moraalinen homofilia ihmisen lajityypillisenä ominaisuutena selittää ihmisten taipumuksen luoda sosiaalista järjestystä.
Hieman yleistäen voi huomata, että uskonnot ja kirkot sekä suosivat samankaltaisuutta että yrittävät lisätä suvaitsevaisuutta.
Ihmisten kaipuuta samankaltaisten, samat arvot jakavien seuraan ei voi aliarvioida.
2. Ketterät yhteisöt vaativat elintilaa
Kirkko on suuri ja hierarkkisesti johdettu organisaatio, vaikka kuinka haluttaisiin korostaa tasa-arvoa ja demokraattisuutta. Kirkko vertautuu poliittisiin puolueisiin ja ammattiyhdistysliikkeeseen. Kaikilla on jäsenyysongelma.
Suuri ja kankea tarvitsee pienen ja ketterän tekemiä havaintoja ja luomaan toimintatapoja. Yritysmaailmassa toimii hyödyn logiikka: pienet tekevät innovaatioita ja isot ostavat hyvät ideat pois. Kumpikin osapuoli kokee hyötyvänsä. Kirkossa ei liiku raha, mutta fiksut seurakuntaelämän kehittäjät ottavat mallia niistä pienyhteisöistä, joissa homma on saatu toimimaan.
Ketterät yhteisöt kuitenkin vaativat syntyäkseen elintilaa ison organisaation kyljessä, jotta siitä voisi olla esimerkiksi. Pieni yhteisö voi myös syntyä protestiksi – kuten kirkossa ja herätysliikkeissä on tapana – jolloin sen viesti voi jäädä kuulematta ja sen ajattelusta tulee sisäsiittoista.
Tuhannen taalan kysymys onkin, kuinka kirkko auttaa ja sietää pieniä yhteisöjä liepeillään.
3. Todellisuus muokkaa kieltä
Ajatus, että kieli luo todellisuutta ja todellisuus vaikutta kieleen, on vanha oivallus. Kirkko jos joku on kielellisten merkitysten ja yksityiskohtien temmellyskenttä. Sanamuodoista on syntynyt kirkkoja ja langetettu kirkonkirouksia.
Käyttämällä tiettyjä sanoja ja muotoja kirkossa toteutetaan jatkuvuutta. Esimerkkinä liturgian kieli.
Puhumalla avioliitosta kirkossa edellytetään taustaoletukseksi, että kyse on miehen ja naisen välisestä liitosta. Ajatus käsitteen laajentamisesta samaa sukupuolta olevien liittoa koskevaksi jakaa tällä hetkellä kirkkoa pahasti.
Sanat eivät ole muuttumattomia, vaikka kirkossa Raamatun sanaan liittyvä muuttumattomuuden korostus on suosittu puheenparsi. Kirkko on monissa kohdin käyttämiensä sanojen ja niihin sisällyttämiensä mielleyhtymien ja tulkintojen vanki.
4. Hetkellisyyden juhla kiinnostaa
Nuoret elävät sosiaalisen muutoksen eturintamassa ja ennakoivat tulevaa. Tämä pätee myös kirkkoon.
Kirkkososiologi Eila Helander on todennut muun muassa, että nuoret vaihtavat yhteisöjä helposti ja nopeasti, he käyttäytyvät nomadeina, jotka arvioivat yhteisöjen merkityksiä ja identiteettiä paikasta toiseen vaeltaen.
Tutkijat ovat puhuneet nuorten osallistumisen kohdalla ”festivaalistumisesta”. Tapahtumilta odotetaan bilemäisyyttä ja hyvää fiilistä, joka yhdistää ja voimaannuttaa. Usein musiikilla on keskeinen merkitys yhteisöllisyyden kokemisessa. Musiikki ylipäätään ja musiikkityylit erityisesti sekä yhdistävät että erottavat yhteisöjä toisistaan.
Festivaali-tulkinta korostaa hetkellisyyttä, jossa yksilö kokee olevansa osa joukkoa, mutta josta voi palata arkeen ilman pitempiaikaista sitoutumista.
5. Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle
Viime vuosina on puhuttu paljon hengellisestä väkivallasta, jota esiintyy niin pienissä kuin suurissa yhteisöissä. On puhuttu yksilöä alistavista ja todellisuuskäsitystä hämärtävistä malleista – esimerkkeinä Jehovan todistajien karttamiskäytännöt ja katolisen kirkon pedofiliaskandaalit.
Tutkija Aini Linjakummun mukaan hengellinen väkivalta vähentää ihmisen mahdollisuuksia määritellä omaa toimijuuttaan, hengellisyyttään ja tulevaisuuttaan.
Julkisuus tunnistaa entistä helpommin hengellisen väkivallan, mikä on hyvä asia. Parantajasaarnaajien hairahdukset ja ahdasmielisten uskonyhteisöjen kummallisuudet päätyvät varmuudella lööppeihin.
Uskonnonvapauden lisäksi ihmisellä on oikeus mielenterveyteen. Joskus nämä oikeudet on nähty jopa keskenään ristiriitaisina, ja niin onkin, jos hengellinen väkivalta yritetään oikeuttaa vetoamalla uskonnonvapauteen.
Uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta sekä liittyä yhteisöihin ja harjoittaa uskontoaan että erota niistä ja olla uskonnoton ilman painostusta.
Kuva: Olli Seppälä
Ilmoita asiavirheestä