Kerhotyöskentelystä jää väistämättä tähteeksi kartongin palasia, huopatilkkuja ja ykköskappaleita jos jonkinlaista materiaalia. Ne ovat sen kokoisia, ettei poiskaan raaski heittää, mutta usein niitä on hankalaa käyttää ryhmien kanssa askarrellessa. Nurkkiin jäävät pyörimään kaikkein epälukuisimmat ja pienimmät rippeet ja tähteet.
Kun posti toi paketillisen uusia ja ihmeellisen teräviä askartelusaksia lapsityölle, käsissäni oli askartelusilpun lisäksi myös kymmeniä tylsiä saksia. Ehkä joku voisi niitä silti tarvita… Mutta kenelle nyt sellaisia kehtaisi tarjota?
Ihan itse en ratkaisua keksinyt, mutta johdatusta voi näköjään kokea tämmöisissäkin pulmissa. Tylsät sakset kohtasivat tarvitsijansa: perhepäivähoitajat!
He saavat käyttää leluihin, peleihin ja materiaaleihin 50€ vuodessa. Ehkä tässä on vaihtelua kunnittain mutta summa on joka tapauksessa pieni. Pitkänlinjan hoitajille on varmaan kertynyt jo paremmin vaikkapa askarteluvälineistöä, mutta kuulin myös hoitajista, joilla oli vain yhdet lasten sakset. Sakset ja silput siis löysivät ikionnelliset omistajat!
Niin kuin mummo on opettanut: kaikkea voi joskus tarvita ja mitään ei heitetä pois. Tähän voisi lisätä, ettei kaikkea aina kannata säilyttää omissa nurkissa. Laita pienikin hyvä kiertämään!
Kuva Riitta Viitakangas.
Ilmoita asiavirheestä