Riitta Viitakangas on 31-vuotias äiti, vaimo ja kerhotäti Itä-Suomesta, Outokummusta. Hän alkaa tehdä Kotimaa Pron lukijoille vinkkejä lapsityöhön.
Kerro hiukan itsestäsi ja harrastuksistasi!
– Perheeseeni kuuluu 7- ja 9-vuotiaat lapset sekä aviomies. Harrastan sirkusta, lukemista ja käsitöitä. Tosin käsityöt ovat jääneet aika vähälle viime vuosina, kun enin askarteluinto ja -ideat talttuvat jo työn puolesta. Olen alkanut nauttia enemmän siitä, että saan jakaa ja ohjata käsillä tekemisen iloa muiden kanssa kuin että tekisin vain itse.
– Sirkuksesta olen saanut löytää vielä näin aikuisena liikunnanilon ja paljon rohkeutta, riemua ja tavoitteellisuutta, joka on heijastunut muillekin elämänaloille. Nautin musiikista, luonnosta ja ihmisten seurasta. Luovuus ja mielikuvitus ovat minun juttujani: tykkään kehitellä, sommitella, yhdistellä ja ideoida. Minussa asuu pieni taiteilija 🙂
Millainen on työhistoriasi?
– Työskentelen nyt Outokummun seurakunnassa neljättä vuotta lastenohjaajan viransijaisena. Vastaan yksin seurakuntamme päiväkerho-, perhekerho- ja pyhäkoulutyöstä. Työsarkaa on aika paljon!
– Koulutukseltani olen nuoriso–ja vapaa-ajanohjaaja. Aiempi työhistoriani on monenkirjava: olen työskennellyt avustajana vanhusten ja vammaisten parissa, tehnyt töitä nuorisotyössä, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa, lastensuojelutyötä sekä satunnaisia asiakaspalvelutehtäviä kaupan alalla. Kaikki työni ovat olleet määräaikaisia pätkiä tai sijaisuuksia. Välillä opiskelin puumuotoilua, mutta sosiaaliala alkoi sittenkin tuntua enemmän omalta.
– Omien lasten kanssa kotona ollessa tein pieniä tuurauksia seurakunnassa ja sitä kautta sain nykyisen työni, joka onkin ollut hieno tilaisuus kokeilla ja kasvattaa siipiään pidemmässä työsuhteessa.
Pidät blogia nimeltä Sopotus. Siellä jaat kuvia, ajatuksia ja hengellisiä oivalluksiasi. Kuinka innostuit siitä?
– Blogin pitäminen sai alkunsa siitä, että innostuin ensin kuvaamaan kaikenlaista työssä syntyvää materiaalia sekä kuvituskuvia mainoksia ja tiedotteita varten. Alkoi tuntua turhalta säilöä niitä vain kovalevylle.
– Nykyisen työni ohessa ammatti-identiteettini on ratkaisevasti kasvanut ja olen alkanut huomata mahdollisuuksia hyödyntää lahjojani toisten iloksi. Lisäksi olen kokenut tarvetta henkilökohtaiselle hengelliselle ”omalle tilalle” kun alkoi tuntua, että omasta uskosta on tullut vain työväline. Sieltä jostakin kumpusi rohkeus ja toimintatarmo ryhtyä tekemään töitä unelmien saavuttamiseksi. Blogista olen saanut vielä aika vähän palautetta, mutta kaikki se on ollut kannustavaa ja rohkaisevaa.
Millaisin mielin ja miettein ryhdyt nyt Kotimaa Pron avustajaksi?
– Tuntuu tosi jännittävältä päästä kirjoittamaan näin suurelle lukijajoukolle. Toivon voivani antaa virikkeitä lapsityöhön vinkkien, tärppien ja askarteluohjeiden kautta. Toivon että ideoistani voisi kasvaa jotain uutta, toteuttajiensa näköistä hedelmää siellä seurakunnissa.
– En tule kirjoittamaan valmiita puheita, pikemminkin heittelen ideoita kerronnan tueksi. Ei ole helppoa kertoa Jumalasta niin, että pieni lapsi, jonka puhe on vielä kehittymässä, saisi jutusta mitään irti. Oman työni kohderyhmää ovat alle kouluikäiset lapset ja sieltä näkökulmasta käsin tulen vinkkejä kirjoittelemaan.
– Aivan erityisesti lähellä sydäntäni on perhekerhon väki: vauvat ja pikkulapset vanhempineen, ja se haaste, kuinka puhua niin, että siinä olisi evästä heille kaikille. Lisähaastetta tuo vielä se, että mukana on perheitä, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää.
– Olisi mukava kuulla palautetta: toimiko vinkki, mikä oli hyvää, kasvoiko ja kehittyikö se käsissäsi? Tai haasta minua: mihin aiheeseen tarvitsisit askarteluidean tai jotain kättä pidempää hartauteen?
Lue myös: Vinkkejä lapsityöhön 1/25: Helmihartaus kasteesta
Ilmoita asiavirheestä