Kierrän Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulun yleisiä tiloja. Ikkunoille ja seinille on ripustettu näyttely nimeltä Lempeä katse IV. Kuvat ja tekstit kertovat pysähdyttävistä prosesseista, joissa kuvattavat ovat saaneet kokea ehdoitta hyväksyvää, arvostavaa katsetta.
Erityisluokan lapsi on tullut katsotuksi ilman, että häntä yritetään muuttaa. Isä ja mielen murtumisesta kärsinyt poika etsivät korjaavaa yhteyttä. Joku on saapunut alaikäisenä yksin vieraaseen maahan ja katse toivottaa hänet tervetulleeksi. Päihdelääkäri on päättänyt luopua ammatillisesta etäisyydestä ja katsoa asiakastaan rakastavasti.
Tavoitteena ammatillisten valta-asetelmien purkaminen
Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä menetelmä, jonka soveltamiseen on saanut vuoden mittaisen täydennyskoulutuksen jo kolmisen tuhatta suomalaista terveydenhuollon, sosiaalityön ja kirkon työntekijää. Loppuvuodesta järjestetyssä seminaarissa Diakissa menetelmästä olivat puhumassa Savolainen itse sekä menetelmää soveltaneita kirkon työntekijöitä.
Voimauttavan valokuvan menetelmällä on vahva missio. Savolaisen mukaan me teemme tietoisen valinnan, miten haluamme katsoa itseämme, toisiamme ja koko elämää. Haluammeko nähdä maailman julmana ja kyynisenä vai rakastavana ja kauniina? Itse pohdin, kuinka vapaita olemme oikeasti valitsemaan.
Voimauttavan valokuvan ajattelutavan mukaan ulkopuolelta ei voi koskaan tietää, mitä toinen perimmältään tarvitsee ja millainen hänen maailmansa on. Olisi toimittava niin, että jokainen ihminen, hurjassakin elämäntilanteessa, saisi itse määritellä, mikä hänelle on hyväksi ja mihin suuntaan hän haluaa elämässään edetä vai haluaako.
Minun hyväni ei ole sama kuin sinun hyväsi. Ammatilliset valta-asetelmat tulisi purkaa ja ammattilaisen ja asiakkaan asettua vastavuoroiseen suhteeseen, johon kuuluu molemminpuolinen kiintymys, jopa rakkaus. Oman persoonan ja tunteiden erottaminen työstä ei ole oikea tapa toimia ja kohdata toinen ihminen. Ihmistä pitäisi katsoa pyyteettömästi ja vain hänen ehdoillaan, hellästi ja ystävällisesti.
{kuva_b178d754-ec44-4142-aa6f-2b1b0946e507}
Katso toista kuin pyhää ja rakasta salaisuutta
Olennaista on hienotunteisuus ja lempeys sekä yritys ymmärtää toista hänen ehdoillaan, mutta samalla vastavuoroisesti. Syvä tavoite on, että jokainen ihminen katsoisi toista ihmistä kuin pyhää ja rakasta salaisuutta, jota hän ei koskaan tule ymmärtämään, mutta yrittää silti. Hänen pitää uskoa rikkinäisen ihmisen eheyteen, itsetuhoisen ihmisen elämänhaluun, syrjäytyneen ihmisen kykyyn löytää itselleen paikka yhteiskunnassa. Ihmisen pitää antaa katseellaan toiselle viesti: olet arvokas juuri tuollaisena.
Ensimmäinen spontaani ajatukseni oli, että tämä ajattelu on kyllä kaunista ja syvästi viisasta, mutta samalla ehkä liian ihanteellista. Meistä jokainen kai tarvitsee toisinaan myös sitä, että ajatuksiamme, uskomuksiamme, elämäämme ja toimintatapaamme ravistellaan ja arvioidaan ulkoapäin. Että meitä herätellään tajuamaan, missä olemme kulkeneet itselle tai toisille vahingolliseen suuntaan. Pelkkä toisen loputon ymmärtäminen hänen ehdoillaan ei tässä rikkinäisten ihmisten maailmassa aina toimi. Raju, tarpeellinen ja ravisteleva tämä filosofia kuitenkin on.
Voimauttavan valokuvan filosofiassa lähimmäinen ja ammattilainen tavallaan lakkaavat ottamasta ammattilaisen tai lähimmäisen vastuuta. He eivät neuvo, eivät ohjaa, eivät vaadi. Joskus se voi olla oikea ja paras tapa toimia. Aina ehkä ei.
Rippikoulutyössä voimauttava valokuva saa aikaan ihmeitä
Seurakuntien työntekijöiden puheenvuorot toivat menetelmän helpommin hahmotettavalle tasolle. Nuorisopappi Heli Airikka Ylöjärveltä kertoi hyödyntävänsä menetelmää rippikoulussa. Hän ottaa jokaisesta nuoresta kuvan kahden kesken. Nuori saa päättää, missä ja millainen kuva otetaan.
– Kamera on hyvä tekosyy keskittyä hetkeksi jokaiseen yksilönä. Kuvatessa kyselen, mitä nuori ajattelee itsestään ja mitä hänen elämäänsä kuuluu. Kuvaamalla voin kertoa rakkaudestani nuoreen ja hän voi halutessaan avautua syvällekin menevistä asioista. Syntyy aivan uudenlainen vuorovaikutuksen taso, Airikka kertoi.
Nuori saa valita otetuista kuvista omasta mielestään parhaan tai erityisimmän. Airikka tulostaa sen valokuvapaperille ja liittää osaksi nuoren konfirmaatiotodistusta. Kuvan alla on todistuksessa Raamatun teksti: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun”. Kuvan saa halutessaan irti todistuksesta, jos ei halua näyttää sitä esimerkiksi rippijuhlavieraille.
– Eräs nuori, joka piti itseään tosi rumana, katsoi kuvaansa ja totesi: Oon mä siis yllättävän kaunis. Toivon, että nuorelle jäisi mieleen kokemus siitä, että se rippipappi näki minut. Samalla hänellä ehkä madaltuu kynnys kääntyä joskus myöhemmin muissa asioissa papin puoleen.
{kuva_593a543a-2fd0-4f2a-84ef-7a1233b0a0c7}
Rovasti Kimmo Hurri Janakkalasta painotti, että voimauttava valokuva ei koskaan ole evankeliointiväline. Väärinkäytettynä menetelmä voi olla jopa vaarallinen. Myös hän kertoo kokeneensa ihmeitä rippikoulussa käyttäessään menetelmää. Lisäksi menetelmä on murtanut työntekijöiden ja seurakuntalaisten välisiä raja-aitoja. Toisaalta menetelmä on seurakuntatyössä vaikea, koska se vaatii paljon aikaa.
Voimauttava valokuva on auttanut Hurria ymmärtämään, mitä tapahtui Jeesuksen ja samarialaisen naisen vavahduttavassa kohtaamisessa Sykarin kaivolla. Kertomuksessa juutalainen mies luopuu asemastaan ja Jumala jumalisuudestaan asettuakseen ihmisenä samarialaisen naisen rinnalle.
– Tasaveroinen kohtaaminen muutti naisen elämän.
”Kaikilla on perustarve tulla nähdyksi”
Kirkkoherra Juha Tanska Haminasta on käyttänyt menetelmää sekä omassa elämässään että työyhteisön kehittämisessä. Hän puhui myötätuntoisen katseen ja varhaisen vuorovaikutuksen tärkeydestä Pirkko Siltalan kirjoitusten pohjalta. Hän kuvasi katsetta valona, joka alkaa piirtää ihmisen minäkokemuksen ääriviivoja vauvasta alkaen.
– Kaikilla on perustarve tulla ymmärretyksi ja nähdyksi. Varhaisen vuorovaikutuksen vajaus velkoo koko elämän, Tanska sanoi.
Ihmiselle on tyypillistä objektivoiva tapa nähdä. Ihminen yhdistää näkemäänsä salamannopeasti tulkinnan, jolloin toinen ei tule nähdyksi sellaisena kuin on. Vaatii paljon työtä, että välineellisestä minä–se-kohtaamisesta päästään minä–sinä -kohtaamiseen.
Tutkiessaan Vanhaa testamenttia Tanska on havainnut, kuinka Jumalan siunaavan katseen kaipaus ja sen pyytäminen on kirjakokoelmassa yhä uudelleen toistuva teema. Ihminen anoo: ”Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala!” Kulttuuri määrittelee, kuka saa katsoa ketäkin ja miten. Ihmismielen pohjalla on kuitenkin kaikkialla sama perimmäinen kaipaus tulla nähdyksi aitona, kokonaisena, totena – ja armahdettuna.
– Lutherin mukaan tämän maailman arvojärjestys kääntyy nurin Jumalan katseen alla. Se tekee arvottomasta arvokkaan ja kauniin, Tanska sanoi.
Voimauttava valokuva auttaa käsittelemään tunteita ja löytämään lahjoja
Diakoniatyöntekijä Liisa Merivuori Helsingistä kertoi menetelmän hyödyntämisestä esimerkiksi erityisdiakoniassa ja omaishoitajien kanssa. Keskeisenä ajatuksena Merivuorella on ollut menetelmää soveltaessaan, että jokainen on Jumalan silmissä kaunis. Hän kertoi muun muassa kuvausretkestä 55-vuotiaan Armaksen kanssa. Erityisdiakonian asiakkaasta paljastui retkellä monipuolinen paikallishistorian tuntija.
Kappalainen Merja Auer Kaarinasta kertoi kuvien auttaneen häntä omassa avioeroprosessissa sekä esimerkiksi itsemurhan tehneen pojan äidin tukemisessa. Voimauttava valokuva voi olla hänen mukaansa merkittävä apu monenlaisten tunteiden työstämisessä. Valokuvat voivat näyttää meille, että elämänilo ja elämänvoima, Jumalan meihin puhaltama henki on vieläkin perimmäisempi asia elämässä kuin syntiinlankeemus.
Eräällä seurakuntalaisella oli ongelmana, että häntä ahdisti valtavasti, kun hän joutui kävelemään metsän ohi, jossa hänelle oli aikoinaan tehty pahaa. Auer kävi hänen kanssaan tapahtumapaikalla ja he ottivat kuvia.
– Nainen valitsi kuvat ja sanoitti ne ja vapautui monivuotisesta ahdistuksestaan.
Voimauttavassa valokuvassa kuvien teknisellä laadulla ei ole väliä.
– Epätarkka kuva voi viestiä siitä, että minun ei tarvitse täyttää mitään tiettyä mittaa ja olen silti Jumalan luomus, Auer sanoi.
Loppupuheenvuoron käytti kontekstuaalisen teologian tutkija Anni Tsokkinen. Voimauttava valokuva tekee hänen mukaansa näkyviksi hierarkiat ja marginaaliin jäämiset niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin. Kirkon työntekijöitä se haastaa luopumaan hengellisestä ja opillisesta vallasta ja tekemään myös omakohtaista identiteettityötä.
– Menetelmä voi antaa paljon särkyneille, haavoitetuille ja uskonnon ahdistamille ihmisille, Tsokkinen sanoi.
Voimauttava valokuva antaa Tsokkisen mukaan kontekstin puheelle hyväksymisestä ja jokaisen ihmisen arvokkuudesta. Näin sanat eivät jää leijumaan ilmaan, vaan niistä tulee totta.
{kuva_9b07e4f7-6238-44f1-af1f-6ddee416a07a}
Seminaaripäivä päättyi Vapauttavan katseen messuun, josta edes toimittaja ei selvinnyt kuivin silmin. Kuvat ja katse lävistävät ihmisessä jotakin sanoittamatonta.
Kuvat: Emilia Karhu
1. Lempeä katse IV -näyttelyssä Helsingin Diakissa on esillä myös kansioita, joissa asianosaiset kertovat henkilökohtaisia ajatuksiaan voimauttavan valokuvauksen prosessista.
2. Miina Savolainen
3. Heli Airikka
4. Anni Tsokkinen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.