”Voin vain istua ja ihmetellä” – diakoni Taru Keinänen vaalii perinneympäristöä

Taru Keinänen ja Tepi. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen

Tullessaan ensimmäistä kertaa Kiihtelysvaarassa sijaitsevalle Syrjävaaran tilalle Taru Keinäsen katse kiinnittyi upeaan maisemaan.

– Kun ajoimme pihaan kymmenen vuotta sitten, tiesin heti tämän olevan minun kotini.

Perhe muutti Espoosta Kiihtelysvaaraan. Satavuotiaalla tilalla oli luontevaa aloittaa huolenpito vanhoista pelloista horsman ja koiranputkien rehottaessa.

Perinneympäristöjä eli perinnebiotooppeja ovat vanhan maatalouden synnyttämät niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet. Ne kaikki ovat uhanalaisia, myös monet niiden kasvit ja hyönteiset. Pyhäselästä kotoisin olevalla Keinäsellä ei ollut aiempaa perinnebiotooppikokemusta. Alku oli opettelua, naapurit neuvoivat ja auttoivat.

ENSIN KEINÄNEN karsi miehensä kanssa puita ja pajukkoa. Heillä oli myös hevosia parin vuoden ajan. Niistä oli kuitenkin luovuttava allergian takia. Sen jälkeen tilalle tulivat lampaat, alkuun ne olivat ympärivuotisesti. Parhaimpana vuonna oli 49 lammasta, tänä kesänä niitä on viisi. Perinneympäristö vaatii hoitoa, ettei se kasva umpeen.

– Laidunnus on tehokkain hoitokeino. Niityn pitää antaa välillä myös levätä.

Keinäsen kesään kuuluu lampaiden hoitoa, aitojen kunnossapitoa ja aidanalusten niittämistä raivaussahalla. Hän suunnittelee loma-aikansakin tilan töiden mukaan. Perinnebiotoopin myötä Keinänen on kiinnostunut erilaisista ötököistä ja perhosista.

– Itse olen aika pienellä paikalla. Luonto uudistaa ja korjaa itseään, tuo jotain uutta tilalle. Luonnon monimuotoisuus häviää, jos emme varjele sitä.

Pääskyt tulevat joka kesä pihapiiriin, haukat liitelevät pellolla. Joskus perhoset ja kärpäset ovat tulleet istumaan varpaille Keinäsen juodessa aamukahvia talon rappusilla.

– Luoja on luonut niin upean maiseman, siinä tulee myös hengellinen kokemus. Voin vain istua ja ihmetellä.

Keinäsillä on kaksi aikuista lasta. Erityisen ihanalta on tuntunut mahdollisuus tarjota omalle lapsenlapselle ainutlaatuinen mummolaympäristö.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!Ilmoita asiavirheestäIlmoita asiavirheestäIlmoita asiavirheestä

Ilmoita asiavirheestä
KAUTTAVirpi Kirves-Torvinen
Edellinen artikkeliVaasan herättäjäjuhlille kokoontui 14 500 aran uskon puolustajaa
Seuraava artikkeliTamperelaiset rippikoululaiset saavat isoset Manchesterista

Ei näytettäviä viestejä