Vuoden 2015 kolehtikohteissa tärkeää on konkreettisuus

Kirkkohallitus hyväksyi viralliset kolehtikohteet vuodelle 2015. Kirkkohallitus määrää, mihin yleisiin tarkoituksiin kolehteja on kannettava pääjumalanpalveluksissa.

Kolehtikohteita päättäessä noudatetaan täysistunnon hyväksymiä kolehtien määräytymisen periaatteita. Keskeistä on kolehtikohteen konkreettisuus.

Järjestöjen tekemää työtä ja sen merkitystä kirkolle arvioidaan kokonaisuutena. Yksittäisiä toimintoja arvioidaan suhteessa järjestön koko työhön ja sen merkitykseen kirkossa. Lähetysjärjestöjen osalta tulkinnan apuna on kirkon ja lähetysjärjestöjen perussopimuksen allekirjoittaminen ja noudattaminen.

Kirkkohallituksen määräämien kolehtien lisäksi se suosittelee harkittaviksi seurakunnissa seuraavia kohteita:

* Lukutaito, kirjallisuus- ja raamatunkäännöstyöhön Angolassa, Pakistanissa, Papua-Uusi-Guineassa,Thaimaassa ja Senegalissa Suomen Lähetysseura ry:n kautta.

* Rauhantyöhön Kirkon Ulkomaanavun säätiön kautta.

* Heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukemiseen Kirkon Ulkomaanavun säätiön kautta.

* Merimieskirkon työhön Kemi-Tornion ja Hamina-Kotkan satamissa Suomen Merimieskirkko ry:n kautta.

* Ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden suomalaisten auttamiseen Suomen Merimieskirkko ry:n kautta.

* Seurakuntien musiikkitoiminnan tukemiseen Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n kautta.

* Teologian opiskelijoiden tukemiseen Suomen teologinen instituutti ry:n kautta.

* Tansaniassa sijaitsevien kuurojenkoulujen Mwangan ja Njomben sekä Eritreassa sijaitsevien Keren ja Asmaran kuurojen koulujen tukemiseen Kuurojen Lähetys–De Dövas Mission ry:n kautta.

* Inkerin kirkon tukemiseen Venäjällä, lähetyskasvatukseen ja Suomen Lähetysseuran työn tukemiseen

* Uusherätyksen keskusliitto ry:n (entinen nimi Lestadiolainen Uusherätys ry) kautta.

* Evankelisen lähetysyhdistyksen (ELY ry) työn tukemiseen.

* MAF Suomi–Suomen Lähetyslentäjät ry:n työn tukemiseen.

* Raamatunlukijain liitto ry:n työn tukemiseen.

* Suomen Gideonit-Gideoniterna i Finland ry:n työn tukemiseen.

* Inkerin Evankelisluterilaisen Kirkon työn tukemiseen.

* Lasten musiikkikasvatukseen Suomen Ev.-lut. Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:n kautta.

* Luento -ja seminaaritilaisuuksien järjestämistä varten Suomen Sairaanhoitajien Kristillinen Seura ry:n

kautta.

* Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

* Julkaisutoimintaan, jäsenyhdistysten ja toimintakeskusten tukemiseen ja yhteistyöhön sekä kenttätyöhön ja sen tukemiseen Kristillisen Työväen Liitto ry:n kautta.

* Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:n työn tukemiseen.

* Kiinan raamattutyöhön Suomen Pipliaseura ry:n kautta.

* Opiskelijoiden ja koululaisten parissa tehtävään työhön Suomen Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja

Koululaislähetyksen kautta.

* Evankelioimistyöhön Virossa ja turkinkieliseen seurakuntatyöhön Bulgariassa Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry:n kautta.

* Tuomasyhteisön tuottaman musiikin, rukouksien sekä vapaaehtoistoiminnan materiaalin tuottaminen ja koulutus Tuomasmessuja sekä muita erityismessuja varten eri seurakunnissa Tuomasyhteisö ry:n kautta.

* Suomen Pyhäkoulun Ystävät SPY ry:n työn tukemiseen.

* Viron kirkon lähetyskeskuksentoiminnan tukemiseen, Äksin, Keilan, Rannarootsin ja Harju-Jaanin seurakuntien lähetyskasvatuksen tukemiseen Virossa Lähetysyhdistys Rauhan Sana ry:n kautta.

* Evankelioimis-ja koulutustyölle uusien, seurakuntia palvelevien evankelioimismenetelmientoteuttamiseen ja seurakuntalaisten kouluttamiseen niiden käyttämiseen Kansan Raamattuseuran Säätiön kautta.

* Lapsi- ja perhetyölle seurakunnissa kiertävän nukketeatteri Sananjalan 10-vuotisjuhlavuoden esityksen valmistamiseen ja esityskiertueeseen sekä Vivamon Lastenkylän toiminnan kehittämiseen Kansan Raamattuseuran Säätiön kautta.

* Luterilaisten kirkkojen viestintään Aasiassa, Intiassa ja Afrikassa Medialähetys Sanansaattajat ry:n kautta.

* Herättäjä-juhlien järjestämiseen Sotkamossa 2015 Herättäjä-Yhdistys ry:nkautta.

* Kansainväliseen työhön käytettäväksi pappien kouluttamiseen Namibian luterilaisessa kirkossa ja yhteistyöhön Suomen Lähetysseuran kanssa, Herättäjä-Yhdistys ry:n kautta.

* Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta.

* Opiskelijayhteisöjen kehittämiseen, teologiseen työskentelyyn ja rasisminvastaiseen kampanjointiin Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton kautta.

* Seurakuntakodin hankkimiseksi Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan käyttöön.

* Perhetyöhön, erityisesti moniongelmaisten perheiden ja syrjäytyneiden nuorten tukemiseen Romano Missio ry:n kautta.

Katso myös Porvoon hiippakunnan kolehtikohteet

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliUNICEF iloitsee: lapsikuolleisuus laskee ennätysnopeasti
Seuraava artikkeliLuottamushenkilöt, vapautukaa auktoriteettikammosta!

Ei näytettäviä viestejä