Järvenpäässä luokanopettajana ja vararehtorina työskentelevälle Vuokko Kortekankaalle musiikki on rakas harrastus. Soittoa ja laulua lapsuudesta asti harrastanut Kortekangas on ollut kolmisenkymmentä vuotta mukana järvenpääläisessä kuorossa.
– Suuret kirkkomusiikkiteokset ovat itselleni rivilaulajana aina sykähdyttävintä ohjelmistoa. Nautin musiikista myös ja ennen kaikkea kuuntelijana, ja erityisesti pidän vokaalimusiikista ja oopperoista.
Myös tekstien työstäminen on Kortekankaalle tuttua. Vuosien varrella hän on suomentanut ja toimittanut lastenkirjoja sekä ollut mukana oppikirjailijana alakoulun uskontokirjasarjojen työryhmissä.
– Harrastan lisäksi pöytälaatikkorunoilua ja joitakin sanoituksia olen tehnyt tilaustöinäkin, Kortekangas kertoo.
Kun Vuokko Kortekangas sai veljeltään säveltäjä Olli Kortekankaalta pyynnön tehdä sanoitus ehtoollisvirteen, tuntui tehtävä ensin isolta.
– Virsi oli tulossa osaksi Ollin säveltämää Riemuvuoden juhlamessua. Hän kysyi, olisinko valmis yhteistyöhön, kun meillä oli siitä aiempaakin kokemusta.
Kortekangas empi ja totesi veljelleen olevansa epävarma ehtoollisella kävijä. Tähän veli puolestaan totesi, että miksei se sitten voisi olla juuri sellaisen ehtoollisvieraan virsi.
– Ehtoollinen on itselleni herkkä ja vaikeakin asia. Ehtoollisella käynti on jokaiselle kovin henkilökohtainen, vaikka onkin kyse yhteisöllisestä messun osasta. Ei ole aina helppoa kävellä muiden joukkoon ehtoolliselle. Siihen sisältyy paljon käsittämätöntä ja symbolista, mutta myös konkreettista: leipä ja viini.
Veljensä rohkaisemana Kortekangas ryhtyi kuitenkin työhön. Sanoituksen nimeksi tuli Aran ehtoollisvieraan rukous, joka nyt löytyy virsikirjan lisävihosta numerolla 956, ”Tämä on…”, meille luvataan.
– Virren viimeinen säkeistö loppuu kysymysmerkkiin ikään kuin auki jääden. Laulettuna säettä ei kuule kysymykseksi, mutta itselleni tuo kysymysmerkki merkitsee epävarman ihmisen antautumista itseä isomman voiman edessä, luottavaisuutta ja toivoa.
Vuokko Kortekangas kertoo olevansa satunnainen kirkossakävijä. Messujen musiikki ja ennen kaikkea virret koskettavat häntä usein enemmän kuin kuultu puhe.
– Virret tuovat turvallisuutta ja luovat mieli- ja muistikuvia. Eri elämänvaiheiden kirkolliset juhlat tuntuisivat aika ontoilta ilman virsiä.
Kortekangas ei koe itseään erityisesti virsirunoilijaksi, mutta toteaa olevansa iloinen, että hänen tekstinsä on mukana uusien virsien joukossa.
– Toivottavasti se jatkaa elämäänsä jumalanpalveluksissa ja auttaa muitakin arkoja ehtoollisvieraita pohdinnoissaan.
Kuva: Erkka Malkavaara
Lue myös:
Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia
Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä
Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia
Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä
Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia
Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä
Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen
Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla
Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa
Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli kuin sudokun tekoa
Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä
Markku Kilpiö: ”Virsi ei ole mikään kepeä rallatus”
Ilmoita asiavirheestä