Vuosi Homoillasta: Joukkopako muutti kirkkoa

Toivola_Jani420

Tänään tulee kuluneeksi vuosi TV2:n Homoillasta, jonka seurauksena kirkosta erosi ennätysmäiset 40 000 ihmistä. Kotimaa-lehti kysyi, mitä ajattelevat tapahtumista nyt ihmiset, jotka olivat myrskyn silmässä? Lehteen on haastateltu muiden muassa piispa Matti Repoa, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsästä ja nykyistä kansanedustaja Jani Toivolaa (vihr).

– Homoilta oli minulle lakipiste, jonka myötä kuppi meni yli laidan. Minua oli jo pitkään hiertänyt kysymys, miksi kirkko ei puolusta minua homoseksuaalina, vaan joudun yhä uudestaan kuuntelemaan ihmisarvoa alentavaa retoriikkaa. Homoillassa koko kuvio iski niin voimalla vasten kasvoja, että kirkosta eroaminen tuntui suorastaan itsesuojelulta, sanoo Jani Toivola torstaina ilmestyvässä Kotimaassa.

Lehden haastatteluista piirtyy kuva, että Homoillan synnyttämät tapahtumat muuttivat kirkkoa.

– Moni asia on muuttunut. Ymmärrämme kirkossa, että viestintä tapahtuu tunneissa eikä päivissä. Kirkon kahtiajako on voimistunut, ja suhtautuminen homoseksuaaleihin on vedenjakaja. Kirkon seksuaalieettiset kannanotot ovat nousseet teatterilavoille. Loppua ei näy, sanoo piispa Mikko Heikka.

– Uskon, että ohjelma vauhditti kirkolliskokousta päättämään piispojen ehdottamasta rukoushetkestä parisuhteensa rekisteröineiden puolesta. Uskon myös, että yhteiskunnassa tapahtui arvosiirtymä suvaitsevaisuuden suuntaan, sanoo Homoillan toinen juontaja, Ylen ajankohtaistoiminnan päällikkö Jyrki Richt.

Lue laajaa haastatteluraportti ”Vuosi joukkopaon jälkeen” torstaina ilmestyvästä Kotimaasta.

Lue myös toimitussihteeri Meri Toivasen ajatuksia jutun suunnittelusta ja työstämisestä Toimituksen taukotila-blogista.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPiispa: VR ja Jeesus eettisesti eri linjoilla
Seuraava artikkeliHuovinen: Kirkon moittimisesta tullut harrastus evankelisille

Ei näytettäviä viestejä