Koko maassa tuhkataan jo yli puolet vainajista, ja käytäntö näyttää yleistyvän vuosi vuodelta, selviää Suomen hautaustoiminnan keskusliiton tekemästä tilastosta.
Tuhkaaminen on yleisempää sellaisissa kunnissa, joissa tai joiden lähellä on krematorioita, kertoo Viipurin Hautaustoimiston toimistopäällikkö Sini Israel. Hän on myös Suomen Hautaustoimistojen Liiton hallituksen jäsen.
– Suomessa on noin kaksikymmentä krematoriota, ja lisää on suunnitteilla. Se selittää omalta osaltaan kasvua tuhkaamistilastoissa. Lisäksi suurempien kaupunkien yhteydessä on enemmän ihmisiä ja vähemmän tilaa.
Myös muualle kuin hautausmaalle haudattujen määrä on nousussa. Viimeisimmän saatavilla olevan tilaston mukaan vuonna 2016 muualle kuin seurakuntien ylläpitämille hautausmaille haudattuja uurnia luovutettiin 1 418, kun vielä vuonna 2007 vastaava luku oli 463.
Osa uurnista on haudattu vesistöön. Vesistöhautaamisia ei tilastoida erikseen, mutta Sini Israelin mukaan myös ne ovat yleistyneet.
Tuhkan voi haudata vesialueen omistajan luvalla jokeen, järveen tai mereen
Vesistöhautaamiseen tarvitaan vesialueen omistajan tai haltijan lupa. Seurakunnat, kaupungit ja seurat ovat nimenneet yleisiä vesialueita, jonne hautaamiseen ei tarvitse anoa erillistä lupaa. Hautaamiseen soveltuvia vesialueita on muun muassa Helsingin Abrahaminluodolla, Imatran Immalanjärvessä, Kotkan Ankkuriluodolla ja Tampereen Näsijärvellä.
– Eri yhteisöt ovat myöntäneet yhteislupia tuhkan hautaamiselle omalle, tietylle vesialueelle, jottei jokaisen omaisen tarvitse pyytää lupaa erikseen. Lupa on vapaamuotoinen kirjallinen dokumentti, joka sisältää suostumuksen vesialueen omistajalta tai haltijalta tuhkan hautaamiselle sekä sallitun hautausalueen, Sini Israel kertoo.
Tuhkat voidaan haudata myös omaan mökkirantaan, kunhan siihen on lupa.
– Ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä halua tuhkia oman rantansa tuntumaan. Ei ole mitään säännöstelyä sen suhteen, minkälainen etäisyys rannasta tulisi olla, mutta hautaustoimilain mukaan hautaamisen tulee tapahtua pysyvästi yhteen paikkaan. Jos hautaus tapahtuu lähellä rantaa, kyseessä on useimmiten ranta, jota ei välttämättä aktiivisesti käytetä.
Vesialueen tyypillä ei ole merkitystä hautaamisen kannalta. Haudata voidaan yhtä hyvin jokeen, järveen tai mereen. Tuhkalla ei ole vesistöä saastuttavia vaikutuksia.
Lain mukaan hautaaminen ei saa aiheuttaa ympäristölle vaaraa. Terveydensuojelulaki sanoo, että jos hautaamisen havaitaan aiheuttavan saastumista tai haittaa luonnolle, hautaaminen voidaan kieltää.
Hautaamisessa tärkeää on, että vainajaa kohdellaan ja käsitellään kunnioittaen. Tuhkaa ei heitetä tai kaadeta, vaan sirotellaan veteen hiljalleen. Liian tuulisella säällä tai liian suuren etäisyyden päässä vedenpinnasta tuhkaa ei sirotella, sillä tuhkat voisivat tuulen mukana leijailla minne sattuu.
– Sitäkin valitettavasti kuulee, ettei tilaisuus ole ollut omaisten mielestä juuri niin rauhallinen ja levollinen kuin on kuviteltu. Tuuli voi olla yllättävä tekijä, Sini Israel huomauttaa.
Vesistöuurna maatuu nopeasti
Kun tuhkaa viedään vesistölle, tarvitaan veneen lisäksi muutakin välineistöä. Tuhkaa kuljetetaan usein kuljetus- tai lainauurnassa, jonka avaamiseen tarvitaan työkaluja, kuten ruuvimeisseliä.
Vaihtoehtona tuhkan sirottelulle vesistöön hautaamiseen on kehitetty nopeasti maatuvia vesistöuurnia. Vesistöuurnan pohjassa ja kannessa on ilma-aukot ja välissä suodatinkangas, joiden avulla vesi tulee sisään ja ilma pääsee ulos. Siten uurna uppoaa ja pysyy veden pohjassa.
– Uurna hajoaa pikkuhiljaa ja sulaa veteen häviten ajan kanssa kokonaan, Sini Israel sanoo.
Kuten tuhkien sirottelussa myös vesistöuurnan laskun yhteydessä on kunnioitettava vainajaa. Vesistöuurna lasketaan siihen kiinnitettyjen laskunyörien avulla.
Omaiset tiedustelevat usein vesistöuurnan ekologisuutta ja valmistuspaikkaa. Vesistöuurnista keskusteltaessa niiden ekologisuus ja hajoaminen tulevat Sini Israelin mukaan puheeksi käytännössä aina.
Joitakin vesistöuurnia yksilöidään. Uurnaan voidaan jäljentää oma maalaus, nimi tai järjestön merkki. Valikoimaa vesistöuurnissa on toisaalta jo valmiina. Niihin on kuvattu esimerkiksi omenapuun kukkia, ruusuja, kieloja ja lintuja.
Koordinaatit auttavat navigoimaan hautapaikalle
Usein vesistöhautaamisia tehdään vain sulan aikana, mutta hautaaminen on mahdollista myös talvella. Pidemmälle mentäessä tarvitaan jäänmurtaja tai muuten tarpeeksi iso alus. Toinen mahdollisuus on kulkea jäällä jalan vakaata harkintaa käyttäen.
Sini Israel ei usko, että uurna voisi tarttua esimerkiksi kalastajan haaviin, sillä se on veden pohjassa.
– Kaikki on sinällään mahdollista, mutta vesiuurna uppoaa pohjaan, missä se ei liiku.
Vesistön hautapaikkaa ei saa merkitä mitenkään, jotta ei synny erityisluvalla perustettavaa yksityistä hautaa. Vesistöön haudattaessa muistomerkkiä, jonka äärelle palata, ei jää. Koordinaatein tuhkan hautauspaikalle voi kuitenkin navigoida uudelleen.
Valtaosalla vesistöön haudatuista on ollut jonkinlainen suhde veteen. Heillä on saattanut olla mökki veden äärellä, he ovat asuneet saaressa tai he ovat muuten viettäneet elämäänsä paljon vesillä. Joskus omaiset yllättyvät, kun hautaustestamentista paljastuu, että ihminen on halunnut tulla haudatuksi mereen.
Vesistöteema saattaa näkyä myös hautajaisissa esimerkiksi merihenkisenä musiikkina tai niin, että käsiohjelmaan on painettu kuva mökkimaisemasta. Arkutkin saattavat olla veneenmuotoisia.
Sini Israelin mukaan lähekkäin kuolleet puolisot tai perheenjäsenet saatetaan haudata kaikki vesistöön.
– Omaiset käyvät sitten merkkipäivinä kuten isän-, äitien- tai syntymäpäivinä laskemassa kukan sukulaistensa hautauspaikalle.
Kuva: Jukka Granström. Sini Israelin mukaan omaiset tiedustelevat vesistöuurnan ekologisuutta ja valmistuspaikkaa. Kuvassa tavallinen uurna, joka muistuttaa ulkoisesti vesistöuurnaa.
Lue myös:
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.