Jo aiemmin on tiedetty, että helsinkiläisistä noin neljännekselle kirkko on lähinnä yhdentekevä. Tuoreen Jäsen 360° -analyysin mukaan Helsingistä löytyi myös uusi kirkkososiologinen väestökategoria uskonnottomat, joille kirkosta irtautuminen ja uskonnottomuus ovat tärkeä osa identiteettiä. Heitä on helsinkiläisistä vähintään 15 prosenttia.
Helsingin piispan Irja Askolan mukaan tämä tieto ei yllättänyt sen enempää häntä kuin muitakaan Helsingissä työskenteleviä tai alueen päättäjiä.
– Asia on tiedostettu ja muuttunut todellisuus kohdataan sellaisena kuin se on. Tämä on yksi ilmaus siitä, että yhtenäiskulttuurin aika on pääkaupunkiseudulla peruuttamattomasti ohi, Askola sanoo.
Askolan mukaan kaikkien ihmisten, myös uskonnottomien, vakaumusta tulee kunnioittaa eikä uskoon pakottaminen tai painostaminen ole koskaan oikein.
– Tässä tilanteessa kristittyjen teot, asenteet, eettiset valinnat ja toimintakulttuuri puhuvat puolestaan. Ne kertovat uskon sisällöstä. Kirkko on siirtymässä rakenneretoriikasta uuteen kieleen, se puhuu teoillaan ja teoistaan.
”Kirkon jäsenet eivät ole enää yleisöä”
Samoilla linjoilla on Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, kirjailija ja toimittaja Kaisa Raittila. Hänenkin mielestään kirkon viesti on vahvimmillaan siellä, missä usko ilmenee tekoina.
– Lämpö ja armo eivät ole lämpöä ja armoa, jos ne eivät tunnu siltä. Suurisydämisyys, jolla seurakunnissa on otettu pakolaisten aalto vastaan, on hyvä esimerkki viestinnästä, joka menee perille ja vakuuttaa ilman kalliita kampanjoita, Raittila sanoo.
Irja Askolan mielestä on tärkeää puhua ääneen myös kristityn identiteetistä, joka on kiehtova ja monenlainen. Tilasto kertoo, miten monta kertaa joku avaa kirkollisen rakennuksen oven. Jumalan tilastoissa saattaa Askolan mukaan kuitenkin olla jokin lisäkerroin, myös irrallisiksi nimetyille.
Irja Askola ei näe yhtenäiskulttuurin murtumista uhkana. Se on tuonut tullessaan monimuotoisuutta, myös kirkon elämään. Monimuotoisuus on puolestaan synnyttänyt uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Nuoret organisoivat nykyisin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla erilaisia tempauksia ja tapahtumia käyttämällä sosiaalista mediaa viestintäkanavana. Kaikki seurakunnan toiminta ei enää tapahdu samassa rytmissä, samoihin kellonaikoihin tai samalla kaavalla.
– Kirkon jäsenet eivät ole enää yleisöä, jolle työntekijät järjestävät ohjelmaa, vaan monin tavoin aktiivisia toimijoita. Kokousten kirkosta ollaan siirtymässä kohtaamisten kirkkoon ja tilaisuuksien kirkko taipuu tapahtumiin, Askola sanoo.
Kirkon pitää Askolan mukaan luottaa jäseniinsä. Siirtyminen kontrollin kulttuurista kohti luottamusta tuottaa myös yllätyksiä.
Uudenlaisen kirkon monimuotoisessa tarjonnassa kaikki ei sovi kaikille. Tapahtuma, joka on jollekin voimaannuttava ja hyvä, voi olla toiselle vieraannuttava.
– Tämä pitää vain hyväksyä. Vaikka joku erikoisjumalanpalvelus tai tempaus ei puhuttelisi minua, voin iloita siitä, että sata nuorta löytää sieltä Jumalan, Askola pohtii.
Kirkon pitäisi jalkautua ihmisten arkeen
Väestön arvoja ja asenteita mallintava tutkimus erilaisine kategorioineen antaa monille toimijoille tärkeää tietoa alueensa asukkaiden mielipiteistä. Myös seurakuntiin sovellettu tutkimus palvelee toiminnan ja viestinnän suunnittelua ja kohdentamista.
Kriittisiä teologisia ääniäkin kuitenkin kuuluu. Onko olemassa riski, että kirkko alkaa epäluterilaisesti jaotella ihmisiä myös teologisessa mielessä sisäpiiriin ja ulkokehälle? Siirtyykö lahkolainen puhetapa irrallisista jäsenistä kakkosluokan kristittyinä vaivihkaa luterilaiseen kirkkoon? Unohtuuko meiltä, ettei ihmisellä ole viimeistä sanaa eikä lupaa määritellä muiden uskoa tai jumalasuhdetta?
Jotkut ovat huolissaan myös siitä, että asiakaspalveluhenkisessä kirkossa hämärtyy, että kirkko on olemassa ennen kaikkea evankeliumin levittämistä varten. Palvonnan kohteena ei heidän mukaansa saisi olla kirkko tai kirkon etu vaan kolmiyhteinen Jumala.
Helsingin seurakuntien viestintäjohtaja Seppo Simola ei tunnista näitä riskejä.
– Teologit toki osaavat tehdä ongelman mistä tahansa, mutta kirkolle ja kirkolliselle viestinnälle on erittäin tärkeää tietää, mikä ihmisiä kiinnostaa, kenelle viestintää tehdään ja miten pystymme parhaiten palvelemaan.
Simolan mukaan kirkko on jalkautunut hyvin ihmisten juhlaan, mutta muu toiminta keskittyy vielä liiaksi kirkon seinien sisälle. Kirkon pitäisi yhä enemmän jalkautua myös ihmisten arkeen ja verkostoitua muiden toimijoiden kanssa.
– Muutos on aina vaikeaa. Aktiiviseurakuntalaisissa ja seurakuntien työntekijöissä elää yhä seurakuntaelämän vuosisataiset muodot ja toimintakulttuuri. Heille se toimii. Valitettavasti se ei kuitenkaan kolahda valtaosaan seurakuntalaisista.
Simola ei kuitenkaan vaadi seurakuntien työntekijöitä pukeutumaan säkkiin ja ripottelemaan tuhkaa päälleen.
– Kaikessa emme ole jämähtäneet ja ulospäin avautumista on tapahtunut. Painopistettä pitäisi kuitenkin siirtää uuteen suuntaan vielä paljon enemmän, hän sanoo.
Kysymys siitä, pitäisikö seurakunnallisen viestinnän pyrkiä tavoittamaan myös niitä uskonnottomia, jotka eivät kaipaa kirkolta mitään, on Simolan mielestä outo.
– Minusta meidän pitää kysyä itseltämme, onko meillä uskonnottomille jotakin sellaista annettavaa, joka auttaisi heitä elämässään ihmisinä.
”Toisen vakaumusta ei voi rakentaa”
Kaisa Raittilan mukaan seurakunnallinen viestintä onnistuu siellä, missä se ei kosiskele mutta ottaa vakavasti ihmisten tarpeet. Hiljaisille signaaleille herkät korvat ovat hyödylliset.
– Toisen vakaumusta ei voi rakentaa, mutta vakaumuksen rakentajalle voi antaa aineksia, Raittila sanoo.
Seurakunnissa on Raittilan mielestä aika keskittyä nyt niihin, jotka lähikortteleissa ja toisella puolella maailmaa tarvitsevat apua.
– Kirkon viesti kuuluu, kun se ottaa vastuun köyhistä, sairaista, yksinäisistä ja kuolevista.
Kuva: Jani Laukkanen. Maija Suominen, 19, kuvattiin Helsingin Kalliossa, jossa alle 50 prosenttia väestöstä kuuluu kirkkoon. Suomisella ei ole henkilökohtaista kokemusta kirkosta, mutta hän pitää hyvänä kirkon työtä lasten, nuorten ja vanhusten parissa sekä ulkomaanaputoimintaa. ”Oikeastaan en ymmärrä, miksi juuri nyt ihmisiä eroaa kirkosta joidenkin yksittäisten ihmisten sanomisten takia”, Suominen sanoo.
Lue myös:
Helsinkiläisten uskonnollisuudesta löytyi yllättävä piirre
Ilmoita asiavirheestä