Vastaperustettu yhdistys Tasa-arvoinen Suomi ryhtyy kokoamaan kansalaisaloitetta tasa-arvoisen avioliittolain aikaansaamiseksi. Yhdistys aloittaa maaliskuussa kuusi kuukautta kestävän Tahdon2013 –kampanjan, jonka tarkoituksena on saada kerätyksi 50 000 kannatusilmoitusta aloitteeseen.
Tahdon2013-kampanjan julkistamistilaisuus pidetään tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta. Tuolloin käynnistyy myös käytännön työ eli nimien keruu kansalaisaloitteeseen. Toimintaa on viritelty viime kesästä saakka. Asiasta kertoi ensimmäisenä ranneliike.net.
– Nyt ollaan lähdetty liikkeelle osittain uudella ja isommalla porukalla, kertoo Tasa-arvoinen Suomi –yhdistyksen puheenjohtaja Senni Moilanen.
Mikäli kuuden kuukauden kampanjan aikana saadaan kerätyksi 50 000 allekirjoitusta, eduskunnan on kansalaisaloitelain mukaan käsiteltävä aloite.
Tasa-arvoinen Suomi toimii kampanjassa yhteistyössä Setan, Amnestyn ja Trasekin kanssa.
Kirkollinen Yhteys-liike suhtautuu neutraalisti kansalaisaloitteeseen.
– Lähtökohtanamme on, että jäsenet toimivat oman käsityksensä ja vakaumuksensa mukaan. Liikkeenä emme ota varsinaisesti kantaa, mutta sen sijaan pidämme hyvin tärkeänä, että keskustelu jatkuu myöskin liikkeemme sisällä. On tietysti tärkeää, että tasa-arvoa edistetään, mutta sitä toki voi edistää eri ratkaisuilla, Yhteys-liikkeen puheenjohtaja Ulf Särs toteaa.
Yhteys-liikkeessä on Särsin mukaan erilaisia näkemyksiä samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
– On heitä, jotka ajattelevat, että avioliittokäsite täytyy varata miehen ja naisen väliseen suhteeseen, mutta on toki heitäkin, jotka tukevat tasa-arvoista avioliittolakia.
Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaisi toteutuessaan samaa sukupuolta olevien avioliiton.
Ilmoita asiavirheestä