Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin YK:n täysistunnossa tasan 70 vuotta sitten. YK:n perustamisasiakirja totesi jo vuonna 1945, että yksi YK:n tehtävistä on inhimillisten perusvapauksien edistäminen rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ihmisoikeusfoorumin tuoreessa julkaisussa Näkökulmia ihmisoikeuksiin kerrotaan, että ihmisoikeuksien julistuksen 18. artikla uskonnonvapaudesta on Yhdysvalloissa vaikuttaneen luterilaisen teologian professorin O. Frederick Nolden (1899–1972) luonnostelema.
Artiklan mukaan jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus. Siihen kuuluu vapaus uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa sekä julkisesti että yksityisesti. Artiklan mukaan jokaisella on myös oikeus opettaa uskonnosta sekä harjoittaa hartautta ja uskonnollisia menoja.
26. artiklassa mainitaan lisäksi, että lasten opetuksen tulee edistää ymmärtämystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken.
Ihmisoikeuksien idealla voidaan nähdä vahvoja kristillisiä juuria. Jumalan luomana jokaisella ihmisellä katsotaan olevan luovuttamaton arvo. Tästä arvosta seuraavat ihmisoikeudet.
Toisaalta Näkökulmia ihmisoikeuksiin -julkaisu kiinnittää huomiota uuskonservatismin nousuun sekä kristillisissä kirkoissa että muissa maailmanuskonnoissa. Tutkijoiden havaintojen mukaan konservatiiviseen lainomaisuuteen nojaava uskonnollisuus on voimistunut viime vuosikymmeninä. Konservatiiviryhmät ovat yhdistäneet voimiaan liberaalien länsimaisten vapausoikeuksien vastustamisessa ja hyväksyvät ihmisoikeudet vain osittain.
Ihmisoikeudet ovat kautta historian herättäneet kristityissä monenlaisia ajatuksia. Näkökulmia ihmisoikeuksiin -julkaisun mukaan katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat pitäneet enemmän esillä yhteisöllisiä arvoja. Siksi yksilöiden yhtäläisen ihmisarvon tunnustaminen on ollut näille kirkoille haastavaa. Esimerkiksi monet paavit ovat menneinä vuosisatoina arvostelleet eurooppalaista ihmisoikeus- ja demokratia-ajattelua.
Protestanttiset kirkot ovat korostaneet yksilön arvoa ja uskoa, mikä on helpottanut ihmisoikeuksien hyväksymistä. Toisaalta esimerkiksi Pohjois-Amerikan orjuutta koskenut keskustelu kertoo karua kieltä siitä, että ihmisoikeudet ovat olleet vaikea asia myös protestanteille.
Kylmä sota ajoi ihmisoikeudet marginaaliin
YK:n peruskirja ja Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus antoivat valtioille perusteita puuttua toisten valtioiden sisäisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Asiakirja toi ihmisoikeuskysymykset ensimmäistä kertaa näkyvästi kansainväliseen politiikkaan. Näkökulmia ihmisoikeuksiin -julkaisussa kuitenkin todetaan, että ihmisoikeusajattelu alkoi vahvistua hitaasti. Erityisesti kylmä sota ajoi ihmisoikeudet marginaaliin.
1960-luvulta lähtien kansainväliset järjestöt alkoivat nostaa ihmisoikeuskysymyksiä määrätietoisesti julkisuuteen. Ne tekevät edelleen aktiivisesti aloitteita, seuraavat ihmisoikeustilannetta ja reagoivat ihmisoikeusloukkauksiin.
Yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus ja vuoden 1966 yleissopimukset, jotka koskivat poliittisia oikeuksia, kansalaisoikeuksia sekä sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia, muodostavat nykyään kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön ytimen. Niistä käytetään yhteisnimitystä Kansainvälinen ihmisoikeusasiakirja.
Vuonna 1982 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous julkaisi kansainvälisen vastuun toimintalinjauksen Rauha, kehitys ja ihmisoikeudet. Se kuitenkin painottui kolmesta kohdasta vahvasti kahteen ensimmäiseen.
Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokous nosti vuonna 1998 ihmisoikeusteeman vahvasti esiin. Yleiskokouksessa todettiin, että Jumalan tahdon mukaisessa yhteiskunnassa jokaisella on täydet, jakamattomat ihmisoikeudet. Huomio siirtyi yksilön uskosta rakenteellisiin tekijöihin, jotka aiheuttavat epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Diakonia korostui, ja se nähtiin ennen kaikkea solidaarisuudeksi köyhiä ja syrjäytyneitä kohtaan sekä koko maailmaa koskevaksi elämän ja resurssien oikeudenmukaiseksi jakamiseksi. Holhoavasta auttamisajattelusta siirryttiin korostamaan toimintaa ihmisen rinnalla. Tasa-arvo alettiin ottaa kirkoissa vakavasti.
Nykyään kirkko tekee Suomessa aktiivista ihmisoikeustyötä
Luterilainen maailmanliitto hahmotteli vuonna 2011 hyväksymässään strategiassa kirkkojen kokonaisvaltaista missiota, jossa edistetään myös ihmisoikeuksia. Kirkkojen ihmisoikeuspolitiikassa keskeisiksi asioiksi määriteltiin uskonnonvapaus, ilmastonmuutos, sukupuolten välinen tasa-arvo, pakolaiset ja siirtolaiset, alkuperäiskansat ja vähemmistöt, erityisesti dalitit ja romanit, taloudellinen oikeudenmukaisuus sekä hiv ja aids.
Näkökulmia ihmisoikeuksiin -julkaisussa todetaan, että nykyään Suomen evankelis-luterilainen kirkko tekee laajaa ihmisoikeustyötä. Se pyrkii vaikuttamaan asiantuntijoiden, työntekijöiden, seurakuntalaisten, järjestöjen ja yhteistyökumppaneiden kanssa esimerkiksi vammaisten ihmisten, lasten, maahanmuuttajien sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisen puolesta Suomessa ja maailmalla. Samalla kirkko käy aktiivista keskustelua köyhyydestä, työn tulevaisuudesta, vanhusten ihmisarvoisesta elämästä ja syrjäytettyjen ihmisten tilanteesta.
YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan jokaisella on oikeus elintasoon, joka riittää turvaamaan ihmisen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon ja lääkkeiden saannin. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden varalta.
Lähteet:
YK:n ihmisoikeuksien julistus
Kari Latvus, Laura Arikka ja Elina Hellqvist (toim.): Näkökulmia ihmisoikeuksiin, Kirkon ihmisoikeusfoorumin julkaisu, 2018
***
Kuva: Ihmisoikeuksien julistuksen juhlavuoden logo
Lue myös:
Ihmisoikeusjulkaisu: Kirkko kielsi romaneilta 1500-luvulla Pohjoismaissa kaikki palvelunsa
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.